“Eri tavoin pukeutuvat voivat olla asiantuntijoita” – Yliopiston henkilökunta saa pukeutua miten haluaa
Tampereen yliopistossa henkilökunnalle ei ole pukukoodeja tai ohjeistuksia normaaleille työpäiville. Haastattelimme kolmea ihmistä heidän työpukeutumisestaan.
Teksti ja kuvat: Aliina Ruuttunen
Vihreä-valkoraidallinen paita, lappuhaalarit, vihreä huivi, vihreät sukkahousut ja vihreät tennarit. Suomea kansainvälisille opiskelijoille opettavan yliopisto-opettaja Hanna-Marika Mitrusen värikäs vaatetyyli kiinnittää nopeasti huomion. Tyyli ei kuitenkaan ole syntynyt tarkkaan rakentamalla tai jonkin tietyn ajatuksen ohjaamana, vaikka Mitrunen muistelee pukeutuneensa rohkeasti oman mielensä mukaan jo lapsena. Seitsemännen luokan hän aloitti lyhyessä hameessa ja sifonkihansikkaisiin sonnustautuneena.
Mitrusen asukokonaisuuksissa toistuvat raidat, ruudut, pilkut ja isot väripinnat. Asussa voi olla hallitsevasti yhtä väriä, kuten haastattelupäivänä vihreää, tai sitten asuun on voitu yhdistellä useita eri värejä. Tärkeää on, että värit “rimmaavat” keskenään, ja kokonaisuudet hiotaan viimeiseen asti hiuslenkkejä myöten. Tummansinisiä hiuslenkkejä on kuulemma erityisen hankalaa löytää.
Mitruselle on tärkeää olla työssä, jossa saa pukeutua omiin vaatteisiin sen sijaan, että olisi jokin määrätty työasu. Opetustyö ei vaadi Mitrusen mielestä mitään tiettyä tyyliä, eikä hän ole kokenut haasteita siitä, että hänen tyylinsä saattaa erottua joukosta. Erottuminen on hänelle päinvastoin mieluisaa.
Mitrunen ajattelee kuitenkin, että sillä on merkitystä, miten hän pukeutuu, koska hän on esillä työssään luokan edessä. Aivan mitä tahansa ei voi pukea päälle käytännöllisyydenkään takia.
“Liikun paljon opettaessani, joten on tärkeää, ettei asu ole liian kuuma tai estä muuten liikkumista.”
Suomen kielen ohella Mitrunen opettaa opiskelijoitaan tuntemaan suomalaista kulttuuria. Hän haluaa tuoda kulttuuria esiin myös pukeutumisellaan, esimerkiksi pukeutumalla kotimaisiin vaatteisiin. Toisinaan Mitrunen saa vaatteistaan kehuja opiskelijoilta tai ohikulkijoilta ja ilahtuu siitä, vaikkei pukeudukaan ketään varten. Tärkeintä hänelle on, että voi pukeutua niin, että tuntee olonsa hyväksi ja omaksi itsekseen.
”Pukeutuminen on minulle mahdollisuus ilmaista itseäni.”
Asiantuntija kukkamekossa
Suomen kirjallisuuden yliopistonlehtori Hanna Samola harrastaa vintagemekkoja. Mekkoihin ja hameisiin hän on pukeutunut läpi elämänsä, ja lapsena häneen vetosivat vanhojen Seura-lehtien kuvat Armi Kuuselasta vuoden 1952 Miss Universum -kilpailussa. Erityisesti sydäntä lähellä ovat 50- ja 80-luvun tyylit.
Haastattelupäivänä Samolalla on päällään keltaisen ja oranssin sävyissä loistava kukkamekko. Korkokenkiä hänellä on työhuoneellaan kaksin kappalein, ja mustat valkopilkulliset vaihtuvat ruskeisiin ennen kuvien ottamista. Liian tarkka Samola ei pukeutumiseen suhteen kuitenkaan ole: päällä voi olla yhtä aikaa vaatteita eri vuosikymmeniltä. Ylipäätään Samola on sitä mieltä, että pukeutumisen pitäisi olla vapaata ja ettei ihmisiä tulisi arvottaa liikaa pukeutumisen perusteella.
“Eri tavoin pukeutuvat voivat olla asiantuntijoita, siihen ei tarvita mitään tiettyä tyyliä.”
Samola on pohtinut sitä, millaisen vaikutelman hän antaa pukeutumisellaan, sillä viime aikoina 50-luvun estetiikka on yhdistynyt sosiaalisessa mediassa konservatiivisiin arvoihin ja perinteisiin sukupuolirooleihin. Samolan oma arvomaailma ei ole 50-luvulta.
“Vaikka pukeudun stereotyyppisen naisellisesti, se ei välttämättä kerro arvoistani. Voisin pukeutua myös muulla tavalla ja ajattelen, ettei vaatteilla ole sukupuolia.”
Käytettyjen vaatteiden ostamiseen liittyy myös historiallinen näkökulma. Samola on pyrkinyt selvittämään vaatteidensa historiaa ja alkuperiä, ja selvitystyön myötä eri valmistajien vaatteita on oppinut myös tunnistamaan. Ainakin yhden vaatteen alkuperä on täysin varma.
“Minulla on yksi mekko, jota Riitta Väisänen on käyttänyt 80-luvulla Kymppitonnissa. Toisinaan vedän se päällä työkavereilleni Kymppitonnia Väisäseksi pukeutuneena ja hänen eleitään imitoiden.”
Ei pelkkää pönöttämistä
Yliopiston vararehtori Antti Lönnqvist on pukeutunut haastattelupäivänä harmaaseen puvuntakkiin, valkoiseen kauluspaitaan, farkkuihin ja nahkakenkiin. Asu on Lönnqvistille tavanomainen, vaikka hän tosin huomauttaa, että farkkujen sijasta jalassa voisi olla puuvillahousut.
Vararehtorin työnkuvaan kuuluu olennaisesti myös päiviä, jolloin pukeudutaan pukuun. Tällaisina päivinä voi olla esimerkiksi sidosryhmätilaisuuksia tai yliopistolla voi olla vieraita toisista yliopistoista tai ministeritasolta. Lönnqvist kuitenkin kieltää, että puku laitettaisiin päälle vain pönöttämistä varten.
“Pukeutumisellani osoitan arvostusta ihmisille, joita tapaan, ja näytän, että olen valmistautunut huomioimalla tilaisuuden luonteen.”
Pukeutumista helpottaa se, että monien tilaisuuksien kutsuissa kerrotaan tilaisuuden pukukoodi. Toisinaan pukukoodin luonteesta voi olla epätietoisuutta, jolloin rehtoraatti saattaa keskustella yhdessä pukeutumisestaan, vaikka varsinaisia asukriisejä Lönnqvistillä ei kuulemma ole. Haastavista pukukoodeista mieleen on jäänyt “summer business”.
Lönnqvist pohtii, että paljon vapauksia tarjoavassa yliopistossa ei tuntuisi luontevalta, että toisten pukeutumiseen puututtaisiin. Hänen mielestään yliopiston henkilökunta voi pukeutua myös kantaaottavasti, mikäli se tapahtuu hyvän maun rajoissa ja yliopiston arvoihin sopivasti. Hän antaa esimerkiksi Syöpäsäätiön vuosittaiseen varainhankintakampanjaan kuuluvat Roosa nauhat.
“Jokaisella voi olla omassa elämässään asioita, joita haluaa tuoda esiin. On hyvä, että tällaisia teemoja nostetaan, sillä myös hankaluudet kuuluvat elämään.”
Omaa pukeutumistaan Lönnqvist varioi esimerkiksi erilaisilla taskuliinoilla, joita vaihtelemalla ei haittaa, vaikka samaa puvuntakkia käyttäisi useamman päivän peräkkäin. Rennompina päivinä jalassa saattavat olla valkoiset tai mustat Vans-tennarit ja päällä neule. Pukeutumisestaan Lönnqvist ei odota saavansa palautetta, vaan toivoo, että palautetta tulisi niistä asioista, joista keskustellaan ja joita käsitellään. Kerran hänen pukeutumiseensa on kuitenkin kiinnitetty huomiota.
“Pukeuduin johtoryhmän jouluillalliselle Petteri Punakuono -villapaitaan. Se aiheutti hymyilyä.”
Yliopiston henkilökunnalle ei ole pukukoodeja
Visiiri selvitti henkilökunnan pukeutumisen rajoja kysymällä aiheesta yliopiston dekaaneilta. Tampereen yliopistossa ei ole pukukoodeja tai ohjeistuksia normaaleille työpäiville. Sen sijaan esimerkiksi promootioihin, väitöstilaisuuksiin, juhlaluennoille ja avajaistilaisuuksiin on omia koodistoja.
Kukaan dekaaneista ei muistanut, että heille olisi tullut vastaan tilanteita, joissa jonkun pukeutumiseen olisi pitänyt puuttua. Vain osa dekaaneista on ylipäätään törmännyt kantaaottavaan pukeutumiseen, mutta katsoivat sen olevan mahdollista mikäli se on toisia kunnioittavaa ja tapahtuu hyvän maun rajoissa. Kantaaottava pukeutuminen ei saa vaarantaa muiden turvallisuuden tunnetta.