Esitys avoimen yliopiston tutkinnonanto-oikeudesta tuli yliopistoille täytenä yllätyksenä
Ylioppilaskunta toivoo, että yliopistot eivät lähtisi uudistukseen mukaan.
Teksti: Venni Uotila
Hallitus esitti keväällä puoliväliriihessään, että jatkossa korkeakoulututkinnon voisi suorittaa myös avoimessa yliopistossa. Tampereen yliopiston koulutusvararehtori Marja Sutela sanoo Visiirille, että esitys tuli yliopistoille täysin yllätyksenä.
“Asiaa ei ole valmisteltu avoimen yliopiston verkostoissa eikä yliopistoja ole kuultu tästä.”
Tällä hetkellä avoimessa yliopistossa voi suorittaa tutkintoon hyväksiluettavia maksullisia opintoja, mutta varsinaisen tutkinnon on voinut saada ainoastaan valintakokeen tai todistusvalinnan kautta opinto-oikeuden yliopistoon saanut henkilö.
Uudistus on vasta hyvin alkuvaiheessa virkamiesvalmistelussa. Opetus- ja kulttuuriministeriö piti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen vararehtoreille toukokuun lopulla keskustelutilaisuuden.
“Heilläkään ei ollut asiasta oikein mitään muuta kuin kysymyksiä”, Sutela sanoo.
Sutelan mukaan yliopistolla ei ole käyty sisäisiä keskusteluja sen kannasta uudistukseen. Ihmettelyä on aiheuttanut se, miten avoin yliopisto voisi tutkintoja antaa. Minkäänlaisia valmisteluja ei ole Sutelan mukaan aloitettu yliopiston tasolla, sillä linjaukset puuttuvat.
Suomen ylioppilaskunnat julkaisivat keväällä yhteisen kannanoton uudistusta vastaan. Vararehtori Sutela sanoo ymmärtävänsä, että ylioppilasliike vastustaa uudistusta, sillä sen voi nähdä askeleena kohti koulutuksen maksullisuutta.
Treyn hallituksen puheenjohtaja Laura Heino sanoo ylioppilaskunnan toivovan, etteivät yliopistot lähde uudistukseen mukaan.
“Olemme kyllä huolissamme yliopistojen rahoitustilanteista ja kevään puoliväliriihessä sovituista leikkauksista, mutta maksutonta koulutusta ei tule lähteä murentamaan säästöpaineidenkaan alla”, Heino sanoo.