Kolumni: Pelkkiä vääriä valintoja

Teksti: Hanna Eskelinen

Kirjoittaja toimi Visiiri-lehden toimitusharjoittelijana kevään 2022.

Fantasiasarja The Good Placessa päähenkilöt päätyvät tuonpuoleisen pahaan paikkaan piinattavaksi. Jokainen heidän elämänsä aikana tekemä valinta on kerryttänyt saldoa tuonpuoleisen monimutkaisessa pisteidenlaskussa, jossa jokaisella teolla ansaitaan plussaa tai miinusta.

Sarjan aikana päähenkilöille selviää, ettei käytännössä kukaan ihminen voi päästä hyvään paikkaan.

Sarjassa jokaisella ihmisen teolla on niin monimutkaisia vaikutuksia ympäröivään maailmaan, että käytännössä kaikki arkiset ostospäätökset kerryttävät henkilön tietämättä kosolti miinuspisteitä. Tomaattien ostaminen lisää hyönteismyrkkyjen käyttöä ja pahentaa ilmastonmuutosta.

Samoin todellisessa maailmassa jokaisen kulutusvalinnan seurauksia pitäisi ehtiä punnitsemaan pyykinpesun, nukkumisen ja opiskelun keskellä. Media rakastaa nostaa yksilön kulutusvalintojen vaikutuksia tikun nokkaan. Polttomoottoriauto on hirvittävä ilmastosynti, sähköautojen akkutuotanto on kehitysmaiden riistoa. Puuvillapaidan valmistukseen menee kamalasti vettä, tekokuituvaate saastuttaa meret mikromuovilla, villantuotanto on silkkaa eläinten kiusaamista.

Joku päätös on aina kuitenkin tehtävä, sillä myös päätöksiin kykenemätön jahkailu johtaa pahaan paikkaan, kuten sarjassa käy moraalifilosofian professori Chidi
Ananogyelle
.

Itsemme lisäksi vaadimme muilta oikeita päätöksiä. Erityisen ankaria olemme, kun joku muu kehtaa olla julkisesti mieltä. Jos ilmoittaa Twitterissa olevansa vegaani tai edes vähentävänsä lihan kulutusta, kaivautuu koloistaan tusina oman elämänsä mikkokärnää viisastelemaan tuontisoijan ympäristövaikutuksista tai avokadon vesijalanjäljestä. Ilmastotoimien nimissä kadulla mieltään osoittavalta elokapinalliselta vaaditaan lähes hiilinegatiivisuutta.

Leimakirves heiluu myös toiseen suuntaan. Jos myönnät tykkääväsi pekonista enemmän kuin savuaromilla maustetusta paperista, niin kyllä olisi jo hyvä paikka miettiä, mihin raadonmakuun on nystyränsä totuttanut.

The Good Placessa hahmoille tarjoutuu mahdollisuus vaikuttaa pisteisiinsä vasta maallisen elämänsä jälkeen. Oikeassa elämässä taas mikään valinta ei sysää meitä lopullisesti pahaan paikkaan, vaan voimme joka päivä tehdä uuden valinnan. Niistä tomaateistakin.