Lopputyö ei synny itsestään – ”Koskaan ei tule sellaista inspiroivaa hetkeä, että nyt on hyvä kirjoittaa dippaa”

Teksti: Ilari Hauhia

Kuvat: Tommi Linnamaan kotiarkisto

Tommi Linnamaan diplomityö oli työvoitto.

“Totesin heti alussa, että koskaan ei tule sellaista inspiroivaa hetkeä, että nyt on hyvä hetki kirjoittaa dippaa. Diplomityön kirjoittaminen on työlästä, ja se työ tulee vain pakottamalla. Työlle täytyy dedikoida aikaa, joten kirjoitusvaiheessa istuin kahdeksan tuntia päivässä keittiön pöydän ääressä työstämässä tekstiä”, Linnanmaa kertoo.

Linnanmaan diplomityö käsittelee modernia tulevaisuuden tehdasta ja teollisuus 4.0-konseptia.

“Tulevaisuuden tehtaassa lähes kaikki laitteet ja koneet ovat automatisoituja ja toimivat yhdessä toistensa kanssa. Diplomityössä pohdittiin tuotannonohjausjärjestelmän paikkaa teollisuus 4.0-konseptia seuraavassa tehtaassa”.

Linnanmaalle kävi ilmi, että monissa yrityksissä on edetty kohti konseptin tavoitteita lähes vahingossa.

”Muutoksia on tehty paloittain ja ne ovat johtaneet automatisaatioon. Toisaalta haasteena on, että jos selkeää pitkän ajan suunnitelmaa ei ole tehty, eivät kaikki järjestelmät välttämättä kommunikoi keskenään aivan toivotulla tavalla ja automatisaation vieminen pidemmälle voi osoittautua haastavaksi.”

Alun perin diplomityön piti käsitellä eri aihetta, mutta suunta muuttui aloittamisen jälkeen.

“Alkuperäinen aihe ei ollut tarpeeksi konkreettinen ja siitä oli vähän hankalaa saada kiinni. Uuden aiheen löysin, kun etsin tietoa alkuperäistä työtä varten, ja huomasin teollisuus 4.0-konseptin olevan kiinnostava.

Diplomityön tilaaja oli suomalainen ohjelmistoalan yritys.
“Aluksi keskityin pelkkään diplomityöhön viisi päivää viikossa, mutta lopulta päädyin tekemään tilaajayritykselle myös muita osa-aikaisia töitä kolme päivää viikossa. Työ ja dipan kirjoittaminen yhtä aikaa tuntui minulle sopivalta ratkaisulta.”

Koronavirusepidemialla saattoi Linnanmaan mukaan olla jopa positiivinen vaikutus diplomityön tekemiseen.

“Kun ei ollut mitään tapahtumia, niin ehti tehdä rauhassa töitä”, Linnanmaan naurahtaa.

DIPPA

OTSIKKO: Manufacturing execution system functionalities in an Industry 4.0 environment .
MITTA: 47 sivua.
ALA: Tietotekniikka.
KAUAN KESTI? Koko projekti kesti vuoden, varsinaista kirjoittamista 4kk .
JÄIKÖ TRAUMOJA? ”Ei oikeastaan, vaikka olihan se työlästä.”