Optimoitua hyvätekeväisyyttä: Efektiivisessä altruismissa pyritään tekemään hyvää ja vielä tehokkaasti

Puhe taloudellisuudesta ja tehokkuudesta saattaa kuulostaa hyvän tekemiseen pyrkivän korvaan luotaantyöntävältä. Maailmassa roihuaa kuitenkin niin monta roskispaloa, että voi olla loogista aloittaa niistä, jotka ovat helpoimmin sammutettavia.

Teksti: Anna Isotalo

Kuvat: Pauliina Lindell

Hyväntekeväisyysjärjestöjen tehokkuuksissa voi olla tuhatkertaisia eroja. Näin laski vuonna 2013 australialainen filosofi Toby Ord. Hän julkaisi esseen, jossa vertaili, millaisia tuloksia erilaiset globaalin terveydenhuollon menetelmät saavuttavat samalla rahasummalla. Esimerkiksi HI-viruksen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon keskittyvien menetelmien välillä ero oli katsauksen mukaan resurssitehokkuudessa parhaimpien ja heikoimpien toimien välillä tuhatkertainen. Toisin sanoen, jos tuloksia yleistää järjestöihin: euron lahjoitus yhteen järjestöön saa aikaiseksi yhtä paljon kuin tuhannen euron lahjoitus toiseen.

Sijoittaessa rahaa useimmat ihmiset pyrkivät siihen, että sijoitus tuottaa joko mahdollisimman varmasti tai mahdollisimman paljon. Hyväntekeväisyyteen lahjoittaessa seula on kuitenkin monesti lepsumpi, eikä toiminnalle aseteta samalla tavalla vaatimuksia tai tavoitteita.

Tehokkuuden ja tulosvaatimusten määrittely hyvää tehdessä voi kuitenkin olla perusteltua. Tehokkaamman hyvän tekemisen muotoja tutkii efektiivinen altruismi. Se on tutkimussuuntaus ja elämäntapaliike, joka syntyi 2000-luvun alussa Oxfordin yliopiston jatko-opiskelijoiden keskuudessa. Liike oli alkujaan eräänlainen filosofien ja taloustieteilijöiden rakkauslapsi, ja Toby Ord on yksi liikettä perustaneista filosofeista.

Suuret erot lahjoitusten vaikutuksissa selittyvät osaltaan järjestöjen toimintamalleilla, mutta myös sillä, että sama euro riittää pidemmälle köyhemmissä maissa. Siksi tavallisesti avustussummaan verrattuna vaikuttavimmat toimenpiteet tapahtuvatkin kaukana, esimerkiksi pikkulasten A-vitamiinilisinä tai malariaverkkoina kehitysmaissa.

Rajallisten resurssien maailmassa tehokkuuden selvittäminen on tärkeää. Rahalahjoitusten kohdalla tehokkuus on myös utilitaristisen etiikan näkökulmasta oikein, kun pyrkimyksenä on auttaa mahdollisimman montaa avun tarvitsijaa.

Eräs toinen efektiivisen altruismin perustajahahmo William MacAskill on käyttänyt seuraavaa vertausta: jos voi pelastaa joko yhden ihmisen hukkumiselta tai kymmenen ihmistä tulipalolta, on moraalisesti kestämätöntä perustella hukkuvan auttamista sillä, että sattuu itse suhtautumaan erityisen intohimoisesti nimenomaan hukkumiskuolemien estämiseen.

Sijoittamisen ilmeisenä tavoitteena on tuottaa rahalle tuottoa, mutta hyväntekeväisyyden tavoitteena on tuottaa hyvää. Hyvä on kuitenkin rahaa vaikeammin mitattava asia. Hyvää voi hahmotella esimerkiksi pienempänä nälkää näkevien määränä, vähentyneenä hiilidioksidina ilmakehässä tai vältettynä katastrofina.

Rahan lisäksi on toinenkin rajallinen resurssi, jota voi käyttää hyvän tekemiseen. Unohdetaan hetkeksi siis raha ja sijoittamisvertaukset, ja puhutaan sen sijaan ajasta.

Etsitään matalimmat hedelmät

Jos ihminen opiskelee tai tekee töitä kahdeksan tuntia päivässä ja 228 päivää vuodessa 43 vuoden ajan, kertyy tästä 78 432 työtuntia. Työuraan kuluva noin 80 000 tunnin työpanos on valtava resurssi, joka on mahdollista kohdistaa hyvään. Ja kuten rahalahjoitusten tapauksessa, myös ajankäytön vaikutusten ero voi olla valtava riippuen siitä, mihin aikansa kohdistaa.

Tässä kohtaa on aiheellista mainita taloustieteestä tuttu käsite, joka on myös efektiivisten altruistien hyvin omaksuma: laskeva rajahyöty.

Laskeva rajahyöty määritellään siten, että jokaisesta uudesta yksiköstä saatava hyödyn lisäys on pienempi edelliseen yksikköön nähden. Usein käytetty havainnollistava esimerkki liittyy voileipiin: jos on nälkä, ensimmäisestä voileivästä saatava hyöty on suuri. Kymmenen voileivän jälkeen yhdestoista voileipä tuottaa enää vähän lisähyötyä, kun nälkä on kadonnut jo aikaa sitten.

Uravalinnoissa tätä voi soveltaa esimerkiksi siten, että on helpompaa olla suureksi hyödyksi, jos tekee töitä sellaisen asian parissa, johon liittyviä ongelmia moni ei vielä ratko. Yksi efektiivisen altruismin tutkimuskohteita on tunnistaa tällaisia niin sanottuja matalalla roikkuvia hedelmiä eli ongelmia, joissa pieni panostus saa paljon aikaan.

Helppo tapa työnsä rajahyödyn hahmottamiseen on pohtia, että jos minä en tekisi jotakin asiaa, niin tekisikö sen joku muu. Jos vastaus on, että aivan varmasti tekisi, on saavutettu rajahyöty vähäinen.

Esimerkiksi lääkärin työllä länsimaissa on alhainen rajahyöty, sillä lääkärin opintoihin pyrkii monin verroin enemmän hakijoita kuin niihin on aloituspaikkoja. Lääkäreitä ei jäisi kouluttamatta, vaikka hakijoita olisi vähemmän.

Lääkäri voi kuitenkin kasvattaa työnsä rajahyötyä esimerkiksi tarjoamalla osaamistaan maassa, jossa lääkäreistä on pulaa tai tekemällä tutkimusta joka voisi muuten jäädä tekemättä. Lääkärinä voi myös lahjoittaa hyväntekeväisyyteen keskimääräistä enemmän, sillä lääkäreillä on varsin hyvät tulot.

Yksi tapa lähestyä työuransa suunnittelua efektiivisen altruismin näkökulmasta on laaja-alaisuus. Yhden ongelman valitsemisen ja siihen keskittymisen sijaan voi myös keskittyä kerryttämään taitoja, jotka ovat hyödyllisiä monia ongelmia ratkottaessa. Vaikka taitojen keräämiseen ja ongelmien pohtimiseen käyttäisi 10 vuotta, jää silti valtava määrä aikaa käytettäväksi ongelmien ratkomiseen. Siksi asiaa kannattaa pohtia rauhassa, eikä ainoastaan kerran.

Uraa suunnitellessa kannattaa muistaa myös sunk cost fallacy, eli uponneiden kustannusten harhakuvitelma. Uponneiden kustannusten ongelman voi hahmottaa parisuhteiden kautta – huonosta suhteesta kannattaa irrottautua ja aloittaa uudelleen alusta muualla, vaikka suhteeseen olisi jo satsannut paljon. Urankaan kohdalla ei kannata jatkaa samalla polulla, jos se ei lisäpanoksista huolimatta vie toivottuun lopputulokseen. Vaikka johonkin olisi käyttänyt jo 10 000 tuntia, kannattaa silti miettiä puhtaalta pöydältä sitä, mihin työuransa loput 70 000 tuntia haluaa kohdistaa.

Työuran rakentamista voi hahmotella optimointiongelmana. Käytän optimointiongelman tapausesimerkkinä itseäni.

Minun arvomaailmassani erityisen tärkeä asia on mahdollisimman monimuotoinen luonto, ja haluan käyttää aikani sen edistämiseen. Keinojen suhteen olen melko avoin.

Vaikka on olemassa matalammalla roikkuvia hedelmiä kuin globaali monimuotoisuuskato, uskon että minun panokseni tulee parhaaseen käyttöön. Uskon näin siksi, että olen aivan erityisen kiinnostunut luonnosta. Olen itseasiassa niin kiinnostunut luonnosta, että pelkään että jos työni ei liittyisi luontoon, suoriutuisin siitä selkeästi huonommin.

Riippumatta siitä, työskentelisinkö luontoteemojen parissa, käyttäisin niihin luultavasti ison osan vapaa-ajastani. Uskon myös jaksavani jatkaa luontoteemojen parissa pitkään. Jos urallani pystyn tuottamaan huomattavan panoksen jollekin alalle, niin pidän selvästi todennäköisimpänä sitä, että tuo panos liittyisi luonnon monimuotoisuuteen. Minun panokseni jäisi muualla luultavasti vajanaiseksi suhteessa kykyihini.

Monimuotoisuuskadon tutkimus ei ole efektiivisen altruismin parissa yleisesti kannustettu urapolku, sillä siihen kohdistetaan jo nyt paljon aikaa ja rahaa. Yksilön henkilökohtainen panos ei kuitenkaan ole joka alalla välttämättä samansuuruinen.

Tärkeintä on löytää optimaalinen balanssi kiinnostuksenkohteidensa, taitojensa ja edistettävän hyvän välillä. Jos työstään ei jaksa innostua, voi oma panos jäädä olemattomaksi.

Olen miettinyt rajahyödyn käsitettä oman alani sisällä. Luontoalalla karismaattiset ja suloiset lajit saavat osakseen selvästi eniten kiinnostusta. Siksi luontojärjestötkin ottavat symboleikseen norppia ja pandoja, eivätkä esimerkiksi uhanalaisia hyönteisiä.

Tämä näkyy myös asiantuntemuksen jakautumisessa. Suomen suosituin luontoharrastus on lintuharrastus, ja Suomessa onkin paljon todella asiantuntevia ja ahkeria lintututkijoita. Lintujen tutkimuksessa taso on maailman kärkeä. Suurin osa lintualan huipuista Suomessa on perehtynyt lintuihin jo lapsesta pitäen. Itse en ole, joten jos kohdistaisin työpanokseni lintuihin, jäisi vaikutukseni alan kokonaisuuteen luultavasti melko pieneksi. Sen sijaan suuremman hyödyn saan aikaiseksi sillä, että keskityn johonkin vähemmän karismaattiseen, mutta silti tärkeään lajiryhmään. Olenkin viimeisen vuoden ajan opiskellut sammalia.

Sammalilla on valtavasti arvoa bioindikaattoreina. Tällä hetkellä töissäni luokittelen kasvupaikkojen ravinteisuutta tutkimalla kenttäkerroksessa kasvavia sammalia. Sammalet toimivat apuna monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpien kasvupaikkojen tunnistamisessa. Lisäksi ympäristönmuutosten kohdalla herkimmät sammallajit myös katoavat taantuvilta kasvupaikoilta, jolloin niiden esiintyvyyttä tutkimalla voidaan tehdä päätelmiä elinympäristön tilasta. Sammalosaamisesta on siis välitöntä käytännön hyötyä, ja lisäksi sammalista kiinnostuneita ei ole pilvin pimein. Opiskelemalla sammalia olen selvästi lisännyt omaa vaikutustani ja työpanokseni tärkeyttä lyhyessä ajassa.

Vapaata aikaa, vapautta valita

Hyvää ei ole pakko tuottaa päivätyökseen. Hyvää voi tehdä työuransa sijaan myös vapaa-ajallaan, esimerkiksi harrastamalla vapaaehtoistöitä. Myös vapaaehtoistyön kohdalla efektiivinen altruisti pohtii tehokkuuskysymyksiä.

On olemassa monia vapaaehtoistöitä, jotka eivät vaadi erityisasiantuntemusta, kuten vaikkapa roskien kerääminen. Kuvitellaan tilanne, jossa hyväpalkkainen juristi kerää vapaa-ajallaan roskia. Tunnin työpanoksella saadaan aikaan suunnilleen samoja tuloksia riippumatta siitä, onko roskia keräämässä juristi vaiko joku muu. Sen sijaan jos juristi käyttäisi työssään tunnissa tienaamansa palkan siihen, että palkkaisi muita ihmisiä keräämään roskia, olisi juristin tunnin työn tulos moninkertainen.

Asia ei tietysti ole aina ihan näin yksinkertainen. Roskien keruu juristina voi nimittäin tuottaa valtavasti hyvää, jos roskien keruu motivoi hyvän tekemiseen. Voi nimittäin olla, että esimerkkimme juristi ei ilman roskien keräämisen kokemusta koe hyvän tekemistä tarpeelliseksi. Silti oman asiantuntemuksen hyödyntäminen hyväntekemisessä joko työpanoksena tai rahana tuottaa yleensä enemmän hyvää kuin työ, joka ei vaadi erityisosaamista.

Pahimmillaan osaamaton vapaaehtoistyö voi olla turhaa tai jopa haitallista. Niin sanotulla vapaaehtoisturismilla on varjopuolensa.

Yksi suosittu vapaaehtoisturismin muoto on työskentely orpokodissa kehitysmaassa. Turismin myötä jatkuvasti vaihtuvien aikuisten on havaittu aiheuttavan lapsille esimerkiksi kiintymyssuhdeongelmia. Myöskin lyhyen aikaa vierailevien turistien tuottama työpanos saattaa sitoa turisteja ohjaavan henkilökunnan resursseja enemmän kuin turistien työ tuottaa lisäarvoa. Vapaaehtoisturistit ovat kuitenkin yleensä tervetulleita, koska tuovat mukanaan rahaa. Mutta jos lentolippuihin käytetyn rahan olisi lahjoittanut suoraan kohteeseen, olisi rahalla saatu enemmän aikaan.

Palataan siis takaisin rahan lahjoittamiseen. Sama Toby Ord Oxfordista, joka laski vuonna 2013 erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen resurssitehokkuuksia, on julistanut julkisesti, että lahjoittaa lopun elämästään vähintään 10 prosenttia nettotuloistaan hyväntekeväisyyteen.

Ord, yhdessä myös jo mainitun MacAskillin kanssa, haastoi samaan myös muut efektiivisen altruismin nimeen vannovat, minkä seurauksena vuonna 2009 syntyi Giving What We Can -aloite. Aloitteen on tähän mennessä julkisesti allekirjoittanut noin 7700 ihmistä, mutta kokonaisvaikutus on ollut tätä määrää laajempi. Aloite on luonut ympärilleen kunnianhimoisemman lahjoittamisen kulttuuria.

Osallistun tällä hetkellä myös itse näihin talkoisiin, ja lahjoitan 10 prosenttia kuukausittaisista nettotuloistani. Voin tehdä niin, koska juuri nyt minulla on siihen varaa. Olen kuitenkin Toby Ordia ja William MacAskillia epävarmempi tulevasta työllisyydestäni ja varallisuudestani. Siksi ajattelen, että jos elämäni kävisi selvästi taloudellisesti tiukemmaksi, voisin myös vähentää lahjoitusosuutta.

Entä miksi olen niin varma siitä, että rahalla voi saada aikaan hyvää? Siksi, että tehokkaista lahjoituskohteista löytyy tutkimustuloksia. Varmasti joku lukija on päässyt tähän asti pohtien, että hyväntekeväisyys on kyllä keskimäärin tehotonta, niin ähäkutti. Esimerkiksi organisaatio nimeltään Give Well vertailee humanitäärisen avun järjestöjä juuri resurssien käytön tehokkuuden osalta.

Give Wellin perustajat Holden Karnofsky ja Elie Hassenfeld ovat tehneet uraa finanssialalla, jossa kerrytettyä osaamista he ovat käyttäneet järjestön perustamisessa. Give Well on suosituksia antava taho, joka julkaisee vuosittain lyhyen listan järjestöistä, joiden kautta lahjoitetulle rahalle saa erityisen hyvää vastinetta. Listan lyhyys johtuu siitä, että Give Well suosittelee vain sellaisia järjestöjä, joiden kohdalla se on vakuuttunut erityisen hyvästä ja näyttöön perustuvasta resurssitehokkuudesta. Give Well on myös avoin menetelmistä, joiden perusteella se on päätynyt suositustensa tuloksiin.

Sijoitusmaailmaan verrattuna Give Wellin voi nähdä toimijana, joka tuottaa listauksen laatuosakkeista.

Hyväntekeväisyyslahjoittamisen ja sijoittamisen väliltä voi etsiä monia yhtäläisyyksiä, mutta mielestäni tärkein on jokaisesta sijoitusoppaastakin löytyvä lause ”kaikkein tärkeintä on aloittaminen”.

Ajan ja rahan lisäksi myös oma jaksaminen on rajallinen resurssi. Aina on mahdollista optimoida paremmin ja tehdä enemmän. Liian pitkälle viety optimointi voi kuitenkin pahimmillaan johtaa siihen, ettei jaksa optimoida enää mitään. Siksi on tärkeää tehdä asioita myös epätehokkaasti. Intuitiivisuus, spontaanius ja epätehokkuus ovat inhimillisyyttä.

Lahjoitan itse rahaa hyväntekeväisyyteen myös epätehokkaasti: maksan esimerkiksi sisarusteni lapsille Luonto-liiton jäsenmaksua. Jäsenmaksun myötä lapset saavat kotiinsa Sieppo-lehden, ja Luonto-liitto saa rahaa lasten ja nuorten ympäristökasvatukseen.

En oikeastaan ajattele tätä lahjoituksena hyväntekeväisyyteen, vaan henkilökohtaisena rahankäyttönäni ja rakkaudenosoituksena lapsille, jotka ovat tärkeitä juuri minulle. Minusta on ihanaa kuulla, kun he kertovat osallistuneensa Luonto-liiton kevätseurantaan, tai kun he lähettävät kuvan kevään ensimmäisestä leppäkertusta. Ajattelen tätä myös lahjoituksena itselleni tärkeälle järjestölle, jolta olen saanut paljon. Minusta Suomi on mukavampi maa asua, kun Luonto-Liitto on olemassa.

Luonto-Liiton kannatusmaksuilla en toimi tehokkaan altruistisesti, vaan ostan mukavampaa elinympäristöä erityisesti itselleni ja läheisilleni. Hyvät teot lähellä pitävät meidät ihmisinä, ja haluan olla elämässäni muutakin kuin tehokas altruisti – esimerkiksi hyvä täti. Kuitenkin, silloin kun haluan toimia mahdollisimman altruistisesti ja laittaa kaikkien maailman ihmisten tarpeet samalle viivalle, lahjoitan kauemmas ja tehokkaammin.

Aina löytyy esimerkkejä ihmisitä, joiden rinnalla oma työ tuntuu pisaroilta meressä. David Attenborough on saanut ihmiset välittämään luonnon elinympäristöistä, ja Bill Gates on lahjoittanut tähän mennessä yli 50 miljardia dollaria hyväntekeväisyyteen. Minä tuskin koskaan yllän saman mittakaavan saavutuksiin hyvän tekemisen saralla. Silti lahjoittamalla rahaa mahdollisimman tehokkaasti, sekä aktiivisesti optimoimalla askel askeleelta urasuunnitelmiani, voin selvästi lisätä elämän aikana tuottamaani hyvää.

Tiesin jo lukiossa, että haluaisin tehdä työurallani hyvää. Tähän mennessä saamani uraneuvonta hyvän tekemiseen liittyen on kuitenkin ollut keskimäärin kehnoa. Efektiivinen altruismi on tarjonnut tähän virkistävän poikkeuksen. Olen oppinut lahjoittamaan tehokkaammin, minkä lisäksi urasuunnitteluni ei ole enää yhtä hapuilua kuin vielä vaikkapa vuosi sitten.

En ole valmistunut, ja tulen tuskin omistamaan koko uraani ainoastaan sammalille. Haluan opiskella taitoja, jotka ovat monikäyttöisiä tai paikkaavat jotakin olemassa olevaa osaamisvajetta, ettei panokseni huku laskevaan rajahyötyyn. Jos hyvin käy, voin tulevaisuudessa laajentaa osaamistani esimerkiksi viestinnän, tutkimuksen tai yrittäjyyden keinoin. Mitä tapahtuukin, yritän pitää mielessä, että parhaan vaikutuksen saan aikaan tekemällä asioita, jotka muuten jäisivät tekemättä.

Entä oliko tämän jutun kirjoittaminen tehokasta aikaresurssin käyttöä? Kuvitellaan, että tämän jutun luettuaan yksi ihminen innostuisi myös lahjoittamaan 10 prosenttia nettotuloistaan hyväntekeväisyyteen. Jos lahjoittajan tulot olisivat suunnilleen samalla tasolla kuin omani, olisi omien lahjoitusteni summa jutun kirjoittamisen seurauksena tuplaantunut. Se olisi toteutuessaan jo varsin hyvää vastinetta käytetylle ajalle.

Effective Altruism Finland

www.altruismi.fi

Effective Altruism Finland on julkaissut lahjoitusoppaan opiskelijajärjestöille:

altruismi.fi/lahjoitusopas

Toiminta Tampereella

Effective Altruism Tampere järjestää syksyllä johdantokursseja efektiiviseen altruismiin sekä kerran viikossa kokoontuvia lukupiirejä. Järjestö sai Tampereen ylioppilaskunta Treyn yhdistysaseman elokuussa 2022.

Lisätietoja: eatampere@altruismi.f