Kilpailuaikaa pidennetty: Jakelutelineiden suunnittelukisa jatkuu 20.6. asti!

Alkukesä on tunnetusti säältään epävakaata aikaa. Mikä olisikaan parempaa tekemistä sadepäivälle kuin tarttua piirustusvehkeisiin ja suunnitella Visiirille oma jakeluteline.

Teksti: Toimitus

Kuvitus: Petri Kangas & Pauliina Lindell

Visiiri haluaa osallistaa kaikki oman elämänsä artesaanipuusepät, cad-velhot, käsitetaiteilijat ja käytettävyystutkijat mittelemään näyttävämmän jakelun puolesta. Tärkeintä on, että idean tullessa välähtää!

Onko rottinki lehtitelineelle sopiva materiaali? Emme ota tässä vaiheessa kantaa.

Säännöt ja osallistuminen

Ensiksi. Millainen on sinun näkemyksesi upeasta ja Visiiri-lehdelle asianmukaista jakelutelineestä? Oli ideasi sitten eklektinen väripläjäys, asiallisen skandinaavinen, tai sitten jotain aivan muuta, ei kannata jättää osallistumatta. Meillä ei ole mitään standardeja.

Toiseksi. Näille telineille on ihan oikea tarve. Siksi raadin on valitettavasti arvioitava myös
käytännön puolta: Onko tuotos valmistettu esim. pleksistä, kullasta vai käärmeennahasta? Onko teline sarjavalmistettavissa esimerkiksi laser-leikkaamalla, valamalla, hitsaamalla tai kangaspuilla kutomalla? Onko liikaa rikkoutuvia yksityiskohtia? Lehtiäkin olisi hyvä mahtua vähintään sata kappaletta.

Kolmanneksi. Palauta työsi parhaaksi katsomassasi tiedostomuodossa osoitteeseen visiirikisa@trey.fi viimeistään 20.6.2021 kello 23.59.

Lopuksi. Kunnianarvoisa raati arvioi työt kesän aikana. Voittaja palkitaan luonnollisesti ylivertaisella näkyvyydellä ja asemalla osana Tamperelaisten ylioppilaslehtien historiaa. Lisäksi luvassa on satasen lahjakortti vapaavalintaiseen kohteeseen sekä pokaali.

Vielä niin sanottuja ”disclaimereita”: Kilpailuun hyväksytään takarajaan palautetut kilpailutyöt. Kilpailun voittajatyö voidaan toteuttaa sellaisenaan tai käytännön nimissä tehdyin rakenteellisin muutoksin. Järjestäjä pidättää oikeuden pidentää kilpailuaikaa tai peruuttaa kilpailun, mikäli kilpailutöiden määrä tai laatu ei ole kilpailun järjestämisen kannalta mielekkäällä tasolla.

Kun luet tämän, kilpailu on käynnissä. Juuri nyt on oikea aika laittaa Autocadit, Blenderit ynnä analogiset piirtolaitteet, muovailuvahat, kapalevyt ja valumuotit kuumiksi. Odotamme jo kuumeisina.

Työssä voi halutessaan hyödyntää Visiirin virallista väripalettia, tästä:

Päivitetty 1.6.2021 kello 11.04: Kilpailuaikaa pidennetty raadin päätöksellä 20.6.2021 asti.