Taas mennään – Tässä seuraavien kahden viikon koronalinjaukset

Pandemia ei pysähtynyt kesäloman aikana. Yliopisto jatkaa kesäkuussa sovittujen koronasuunnitelmien mukaan vielä kaksi viikkoa pandemiaryhmän seuraavaan kokoukseen asti.

Teksti: Toimitus

Tampereen yliopisto päivitti tiistaina 3. elokuuta ohjeistuksia koskien koronatilannetta. Yliopiston mukaan koronatoimia jatketaan 16. elokuuta saakka, koska pandemia ei ole Pirkanmaalla pysynyt perustasolla. Linjaus perustuu yliopiston kesäkuussa julkaisemaan exit-suunnitelmaan. Pirkanmaan koronanyrkki totesi tiistaina pandemian yltyneen kiihtymisvaiheesta edelleen leviämisvaiheeseen.

Elokuun 16. päivä yliopiston oma pandemiaryhmä kokoontuu ja päättää uusista toimenpiteistä.

Kampuksilla on voimassa 50 henkilön kokoontumisrajoitus. Opiskelijoille ja työntekijöille suositellaan edelleen etätyöskentelyä. Opiskelijat voivat kuitenkin oleskella ja opiskella kampuksilla, kunhan turvavälit, kokoontumisrajoitus ja maskisuositus otetaan huomioon. Myös kilta-, kerho- ja ainejärjestötilat ovat toistaiseksi käytössä.

Sisään vain kulkuluvilla

Tampereen yliopiston ja Tamkin kampuksille pääsee tällä hetkellä vain voimassa olevalla kulkukortilla. Opiskelijakortin kulkuoikeudet voi käydä päivittämässä kampusten infopisteillä. Opiskelijoiden kesäkulkuoikeudet ovat voimassa sunnuntaihin 8. elokuuta asti.

Kampusten kellon ympäri käytössä olevat alueet ovat käytössä joka päivä kello 7.30–22.00. Itseopiskelutiloihin ja tietokoneluokkiin pääsee kulkukortilla, kunhan tiloissa on korkeintaan 50 henkilöä kerralla ja turvavälejä noudatetaan.

Kirjaston kaikki tilat ja palvelut avattiin korkeakouluyhteisön jäsenille maanantaina. Kirjasto palvelee neljässä toimipisteessä. Korkeakouluyhteisön ulkopuoliset henkilöt voivat lainata kirjastokortilla aineistoa Hervannan noutopisteestä.

Fukseille lähiopetusta

Exit-suunnitelmaan perustuvan linjauksen mukaan opetus jatkuu etäpainotteisena. Lähiopetusta ja tenttejä voidaan järjestää korkeintaan 50 henkilön ryhmissä.

Väitöstilaisuudet järjestetään edelleen pääosin etänä. Kampuksella järjestettävissä väitöstilaisuuksissa voi olla korkeintaan 50 henkilöä kerralla. Myös väitöskahvit ovat mahdollisia kampuksilla, jos samoja ohjeistuksia noudatetaan.

Opiskelijoita suositellaan käyttämään Koronavilkku-sovellusta oleskellessaan kampuksilla. Kampuksille saa saapua vain täysin terveenä ja hyvästä hygieniasta on huolehdittava riittävällä käsien pesulla ja desinfioinnilla.

Mikäli pandemiaryhmä ei muuta päätä, etenee exit-suunnitelma syksyn aikana vallitsevan koronatilanteen mukaisesti. Suunnitelma mahdollistaa rajoitusten kiristämisen tai löysäämisen vallitsevan tautitilanteen mukaan. Rajoitusten purkamista voidaan harkita, jos koronatilanne muuttuu perustasolle. Suunnitelman tavoitteena on, että ainakin tutkinto-ohjelmien 1. ja 2. vuosikurssien sekä kandidaattiohjelmien perusopinnot pystytään toteuttamaan lähiopetuksena.

Opiskelijaravintoloiden aukioloajat:
TAMK
Campusravita: 10.30–14
Pirteria: suljettu
TAYS
Ravintola Arvo: 9–14 (lounas 10.30–13.30)
Pikante Finn-Medi: 8–14 (lounas ma-to 10.30–13.30, pe 10.30–13.15)
Pikante Misteli: 10.30–13.30
Keskustakampus ja Frenckell
Päätalon Juvenes: 9–14 (aamupala 9–10, lounas 11–14)
Linna: 8.30–14 (lounas 10.30–13.30)
Minerva: suljettu Restaurant Frenckell & Piha: 11–15
Hervanta
Reaktori: 9–13.30 (lounas 10.3–13.30)
Newton: suljettu 8.8. asti, 9.8. alkaen 7.30–14 (lounas 10.30–14)
Hertsi: suljettu 15.8. asti, 16.8. alkaen 9–13.30 (lounas 10.30–13)