Toimittaja uskaltautui Poriin – erämaayliopistosta löytyi asennetta ja aitoa opiskelijaelämää

Tiesitkö, että Porissa opiskelee satoja Tampereen yliopiston opiskelijoita? No emme tienneet mekään ja siksi Visiiri-lehden lähettäminen Poriin ikään kuin unohtui. Yritimme korjata tilanteen.

Teksti ja kuvat: Eero Jauhiainen

Punatiilinen yliopistokeskus on rakennettu entisen Porin puuvillatehtaan tiloihin ja ensisilmäyksellä se on selvästi yksi Porin hienoimpia rakennuksia. Myös miljöö on näyttävä, vaikka marraskuun harmaus ei tee sille oikeutta.

Päätoimittaja on nakittanut minulle yksinkertaisen tehtävän: Vie unohtuneet Visiiri-lehdet Porin opiskelijoille vetoa johonkin hallinnolliseen tekosyyhyn.

Tiedän Porista ennestään lähinnä Ässät ja Jatsit. Kaupungin yliopistotoiminnasta en mitään. Onnekseni internet auttaa ja kertoo Porin yliopistokeskukseksi kutsutussa paikassa opiskelevan yhteensä noin 1400 opiskelijaa. Itse keskus on Tampereen yliopiston koordinoima, mutta osa koulutusaloista on Turun yliopiston alaisia.

Jo junassa Poriin kuulen sivukorvalla keskustelun. Puhuja vertaa Tampereen yliopiston Tuni-brändiä ja Sisua sianpaskaan. Siltä pohjalta yliopistokeskuksella on hyvät mahdollisuudet esiintyä edukseen.

Saavun asemalle, jossa junamatkustajaa tervehtii Satakunnan ammattikorkeakoulu. Se vihjaa kaupungissa olevan ainakin jonkinlaista opiskelijaelämää. Jatkan jalan kohti keskustan sykettä, johon minua saattelevat poikkeuksellisen parakkimaiset rakennukset ja muu maanläheinen arkkitehtuuri.

Tyypillisen Suomalaisen maakuntakeskuksen tapaan Porin tori hakee ankeudessa vertaistaan. Rakennusten julkisivut ovat lähinnä sateen kostuttamaa betonia. Mainosplakaatti julistaa: ”Elämä on kovaa, samoin asenne”.

Siltä se toden totta näyttää. Keskustassa on melko paljon humalaisia porukoita, vaikka kello ei ole vielä edes yhtätoista torstaiaamuna.

Voiko tämä olla opiskelijakaupunki?

Jatkan matkaa jokirantaan, jossa punatiilinen yliopistokeskus komeilee. Keskus on rakennettu entisen Porin puuvillatehtaan tiloihin ja ensisilmäyksellä se on selvästi yksi Porin hienoimpia rakennuksia. Myös miljöö on näyttävä, vaikka marraskuun harmaus ei tee sille oikeutta.

Porin tori ei turhia hienostele.

Ollaanko Porissa kateellisia?

Kampuksella minut ottavat vastaan ylioppilasyhdistys Pointerin puheenjohtaja Sami Lampola ja toimistosihteeri Jenni Vuorela. He molemmat ovat kauppatieteiden opiskelijoita. Pointer toimittaa paikallisen ylioppilaskunnan virkaa ja ylläpitää kontakteja emoylioppilaskuntiin.

”Me olemme tällainen TYY:n ja TREYn avioton lapsi”, luonnehtii Vuorela.

Rakennuksen modernit sisätilat kumisevat tyhjyyttään. Opiskelijoita ei näy missään. Syy on kuulemma sekä koronassa että alkoholissa. Viralliset opiskelijatapahtumat on peruttu, mutta silti edellinen ilta on venähtänyt pitkäksi.

Yliopistokeskuksen opiskelijatoimintaa pyörittää ensisijaisesti Turun yliopiston Kauppakorkeakoulun Porin yksikön ainejärjestö. Ymmärrettävästi siitä puhutaan lähes poikkeuksetta lyhenteellä PorKy.

Porin ainejärjestöjä ovat myös kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelman Kulma ry ja Tampereen yliopiston Porin yksikön teekkareiden PoTka. Tampereen yliopiston Porin yksikön yhteiskuntatieteiden ainejärjestö Utopia ry:n toiminta on tauolla.

Pori on harvalle hakijalle ykkösvaihtoehto. Lampolan ja Vuorelan mukaan monet aloittavat opintonsa vakaana aikomuksenaan hakea seuraavana vuonna jonnekin muualle. Matkalla jotakin tapahtuu.

”Lopulta juuri kukaan ei haluakaan pois. Se on ihan minimaalinen määrä, joka täältä lähtee kesken”, Vuorela kertoo.

Erämaayliopisto hitsaa porukan tiiviiksi.

”Täällä on hyvä ryhmähenki, koska yhteisö on niin pieni. Suurin osa opiskelijoista saa asunnon tuosta torin läheltä. Kun vuokrat ovat todella halvat ja kaikki kaverit asuvat 200 metrin päässä, niin onhan se mukavaa”, hän jatkaa.

Pitkitetty pako alkaa myöhemmin. Pori on akateemisesti muuttotappiollinen kunta. Suurin osa muuttaa toiselle paikkakunnalle heti valmistumisen jälkeen, koska töitä on tarjolla rajallisesti.

Lampolan mukaan Satakunnassa korostetaan suurempaa ammattikorkeakoulua eivätkä yritykset monesti edes tiedä, että Porissa koulutetaan myös kauppatieteiden maistereita ja diplomi-insinöörejä. Niiden lisäksi Porissa valmistuu myös filosofian ja yhteiskuntatieteiden kandidaatteja ja maistereita.

Kampuksella Tampereen ja Turun yliopistot ovat näkyvästi esillä, mutta kuulemma opiskelijoiden suhde emoyliopistoihin on häilyvä. Ollaanko Porissa kateellisia isoille kaupungeille?

”Ei todellakaan! Me ollaan onnellisia siitä, että me ollaan täällä”, Vuorela sanoo.

Yliopistokeskuksen opiskelijayhteisö elää ikään kuin omassa kuplassaan. Porissa ei kumarrella suurempia eikä välitetä opiskelijapolitiikan pönötyksestä.

Viimein tyrkkään nipun Visiiri-lehtiä silmäiltäväksi ja pahoittelen, ettei niitä ole kiikutettu paikalle aiemmin. En keksi viivästykselle hyvää tekosyytä, joten sysään koko vastuun päätoimittajamme niskaan. Samalla selviää, että Porissa ei olla Visiirin perään itketty, sillä heiltä löytyy omakin ylioppilaslehti Pointti. Emoyliopistoihin ei nojata edes journalismissa.

Yliopistokeskuksen opiskelijayhteisö elää ikään kuin omassa kuplassaan. Porissa ei kumarrella suurempia eikä välitetä opiskelijapolitiikan pönötyksestä.

”Välillä tuntuu, että Tampereen, Turun ja Helsingin ylioppilaskunnat kilpailevat, mikä niistä on suurin ja mahtavin, mutta meitä ei oikeastaan kiinnosta”, Vuorela naurahtaa.

Torin mainoskyltti muistuu mieleen. ”Elämä on kovaa, samoin asenne.”

Karhu, foni, asenne. Porin kaupunki luottaa perusasioihin.

Ensimmäinen ja viimeinen vaihtoehto

Aulan opiskelutilaan alkaa vähitellen kerääntyä opiskelijoita. Osa on silminnähden krapulaisia. Pöydissä yritetään muistella eilistä.

Jostain on levinnyt tieto, että olen Tampereen ylioppilaslehdestä.

”Tuleeko tämä Aviisiin?”, tiedustelee Ville-Veikko Päivömaa, kolmannen vuoden kauppatieteiden opiskelija.

Kerron Aviisin kuolleen jo ajat sitten. Selvästi Visiiri-lehden näkyvyys on vielä luultuakin huonompaa.

Päivömaa kertoo olevansa kiinnostunut ylioppilaslehdistä, mutta hänen mielestään niissä voisi kirjoittaa joskus jostain muustakin kuin kasvisruoasta ja ilmastonmuutoksesta.

Aiemmin Tampereen ammattikorkeakoulussa opiskelleen Päivömaan mukaan opiskelijaelämä on Porissa aktiivista ja hyvin samanlaista kuin Tampereella, mutta pienemmässä mittakaavassa. Poriin hän haki ykkösvaihtoehtona, koska on kotoisin Satakunnasta ja halusi päästä takaisin kotiseudulle.

”Kyllä viisi vuotta Tampereella riitti. Muistelen lämmöllä, mutta en kaipaa takaisin.”

Aulan puolelta tavoitan Silja Aallon, joka ei halua vastata kysymyksiini, koska pelkää vastaustensa olevan huonoja. Pienellä suostuttelulla hän kuitenkin pyörtää päätöksensä, mutta kuvata ei saa.

Aalto on kandivaiheen loppusuoralla kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelmassa. Sitä ei voi opiskella muualla Suomessa. Aalto kuitenkin tunnustaa Porin olleen hänelle viimeinen hakuvaihtoehto.

”Alun perin oli tarkoitus hakea muualle heti ensimmäisen vuoden jälkeen, mutta jäinkin tänne. Toisena vuonna ei ollut enää järkeä hakea. Ehkä se syy jäämiselle oli laiskuus.”

”Kauheita vastauksia”, hän nauraa.

Maisteriopinnot Aalto aikoo suorittaa jossain muualla, mutta hän sanoo Porin olevan erinomainen paikka opiskella. Etenkin, kun opiskeluala on kiinnostava.

”Ensin ajattelin, ettei Pori ole mikään opiskelijakaupunki, mutta aika nopeasti sitä huomasi, että kyllä tämä oikeasti on. Kaiken lisäksi kampus on todella upea ja viihtyisä.”

Sami Lampola ja Jenni Vuorela uppoutuvat Visiirin mukaansatempaaviin artikkeleihin.

Teekkari on Porissa uhanalainen laji

Kampukselta jatkan matkaani hotellille. Sain itse valita joko katu- tai sisäpihanäkymän ja nyt huoneeni ikkunasta avautuu näkymä betoniseinään. Sisäpihalla olisi ollut parkkipaikka.

Koska en löytänyt yliopistokeskukselta yhtäkään Tampereen yliopiston opiskelijaa, alan soitella puhelimella.

Saan yhteyden Porin teekkarien ainejärjestön puheenjohtaja Emmi Varjoseen siitä huolimatta, että PoTkan nettisivuja on viimeksi päivitetty samoihin aikoihin, kun Mörkö löi sisään.

Varjonen kertoo, ettei Porissa ole juuri lainkaan teekkareita, sillä teknillisen alan opinnoista voi yliopistokeskuksessa suorittaa vain maisterivaiheen ja jokaisen kurssin voi tehdä etänä. Siksi lähes kaikki ainejärjestön jäsenet asuvat jossain muualla. Niin myös jo valmistumisen kynnyksellä oleva Varjonen.

”Maisteriopiskelijat käyvät Porissa ehkä kerran puolessa vuodessa, tai eivät välttämättä sitäkään.”

Suurin osa Porin teekkareista on iältään 30–40-vuotiaita ja ovat vain hakemassa tutkinnon. Osalla on opintojen ohessa työ ja perhe, opiskelijaelämä on takana päin. Varjonen onkin huolissaan ainejärjestön toiminnan jatkumisesta. On mahdollista, että vuodenvaihteessa koko ainejärjestö kuopataan, jos uusia hallituslaisia ei löydy.

”Olisi tosi hienoa, jos PoTka vielä jatkaisi olemista, koska kaikille on hyötyä verkostoitumisesta, mutta saa nyt nähdä, miten käy”, Varjonen sanoo.

”Tua-noi-nii-ny!”

Illalla suuntaan Porin opiskelijatalo Saikulle. Talo on kaupungin opiskelijakulttuurin keskipiste. Olen saanut vihiä, että siellä on tänään vaihto-opiskelijoiden tapahtuma, johon menen kuokkimaan ja tekemään lähetystyötä Visiiri-lehtien kanssa.

Saavun paikalle noin kello 20. Samalla muistan unohtaneeni lehdet hotellille.

Tilassa on jo ruoanlaitto täydessä vauhdissa. Pointerin kv-vastaava Matias Juola kertoo, että kyseessä on epävirallinen sitsihenkinen saunailta, jonka vaihto-opiskelijat ovat järjestäneet yhdessä tuutoreiden kanssa.

”Pyrimme aina integroimaan vaihto-opiskelijat osaksi muita, etteivät he joudu olemaan vain oma porukkansa”, kertoo Juola.

Poriin on päässyt koronan takia vain viisi vaihto-opiskelijaa. Tavallisesti heitä on noin 20.

Saksalainen Felix Rückel halusi vaihtoon joko Norjaan, Ruotsiin tai Suomeen. Muiden vaihtareiden positiiviset kertomukset saivat hänet valitsemaan Porin.

”Rakastan saunakulttuuria. Sekin vaikutti siihen, että valitsin Suomen.”

Rückel joutui suorittamaan ensimmäisen periodin netissä, sillä pandemian takia hän pääsi Suomeen vasta lokakuussa. Hänen vaihtonsa päättyy jo joulukuun lopussa, joten Pori-elämys jää lyhyeksi.

Tšekkiläinen Kanka Vu sen sijaan onnistui pääsemään Suomeen jo elokuussa. Hän halusi tulla ensisijaisesti Suomeen ja päätyi Poriin, koska suurin osa muista mahdollisista kaupungeista oli jo varattu. Vu on kuitenkin tykännyt paikasta paljon.

”Kaupunki on pieni, mutta olen kotoisin Prahasta, jossa on aina ruuhkaa ja meteliä, niin tämä tuntuu lomalta.”

”Parasta täällä ovat tuutorit, jotka viettävät meidän kanssamme paljon aikaa”, Vu jatkaa.

Ruokailun polkaisee käyntiin Helan går ja jallushotti. Ateriointi myös päättyy jalluun ja perinteiseen porilaiseen juomalauluun.

”Tua-noi-nii-ny!”

Tapahtuman soittolista on lyhyt ja ytimekäs. Ämyreistä kajahtaa kertaalleen Ukkometso ja Toton Africa.

Jos näillä ei integroidu, niin ei sitten millään.

Poistun paikalta juhlaväen siirtyessä saunaan. Aion käydä vielä ihailemassa yliopistokeskusta. Valaistu kampus näyttää kuulemma komealta yöaikaan.

Sitseillä

Kasvisruoka ja ilmastonmuutos

Aamulla palaan vielä tunnustelemaan yliopistokeskuksen henkeä. Rakennus on tyhjempi kuin eilen. Paikalla on lähinnä Pointerin hallituksen jäseniä kahdeltatoista alkavaa kokousta varten.

Puheenjohtaja Sami Lampola ilmestyy paikalle tasan kello 12. Sitsit venähtivät puoli kuuteen aamulla.

Löydän repustani Visiirit, jotka piti eilen viedä sitseille. Hätäratkaisuna hylkään ne Pointerin toimistolle.

Ennen kotiinpaluuta testaan vielä kampuksen ylistetyn lounasravintola Sofian. Ylioppilaslehdissä kirjoitetaan lähinnä kasvisruoasta, joten maistan ravintolan erinomaista vegepastaa, ennen kuin poistun vuodenaikaan nähden epätavallisen lämpimään ulkoilmaan.

Kirjoitan muistikirjaan yhteenvedon: ”rento tekemisen meininki, tiivis yhteisö, aitous.”