Yliopiston oma peliareena

Yliopisto hankki keskustakampuksen naapurista satoja neliöitä tilaa pelaamiseen. Visiiri kävi selvittämässä, mikä on Nokia-areenalla sijaitseva Paidia.

Teksti ja kuvat: Hanna Eskelinen

Kun astuu Nokia-areenan pääovista sisään ja nousee kiiltävin kaitein kehystettyä portaikkoa, avautuu portaiden yläpäässä violetin sävyissä hehkuva lasiseinäinen tila. Lähes toimittajan korkuisena ikkunaan teipattu tuniukon naama kertoo, että täältä löytyy Tampereen yliopiston oma soppi. Se on nimeltään Paidia.

Valtavalla näytöllä lukee Living lab of Play. Tilassa nököttää nojatuoleja ja pieniä kankaalla verhoiltuja mökkejä. Toistaiseksi purkamaton kasa pahvilaatikoita muistuttaa, että muutto on vielä vähän kesken.Toisen lasiseinän takana häämöttää kymmenien pelituolien ryhdikkäät siluetit.

Mitäs täällä tehdään, Tampereen ammattikorkeakoulun vararehtori Kirsi Viskari?
”Paidia on pelillistämisen living lab, ja sen tavoite on tuoda uudenlainen ympäristö pelitutkimuksen, erilaisten asioiden pelillistämisen ja myös pelikulttuurin kehittämisen pariin.”

Elikkäs peremmälle.

Konkreettisemmin tilaa esittelee Tampereen yliopiston tietohallintojohtaja Juha Eskelinen. Hänen mukaansa Paidian suunnittelu alkoi noin kaksi ja puoli vuotta sitten.

”Keskustelin ITC-tiedekunnan dekaanin ja varadekaanin kanssa, että voisimme Tampereen yliopistollakin panostaa peleihin, pelillistämiseen ja e-sportiin, koska esimerkiksi Yhdysvalloissa monilla yliopistoilla on oma e-sport-joukkue. Tämä areena oli silloin rakenteilla ja heräsi ajatus, että jos tänne saisi jonkinlaisen pelaamisen areenan.”

Areenan toiminnasta vastaava yhtiö näytti vihreää valoa ja tilaa alettiin suunnitella yhdessä yliopiston pelitutkijoiden ja Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa.

Noin 450-neliöiseen tilaan mahtuu 150 henkilöä ja tilassa voi pelata niin vr-, konsoli- kuin tietokonepelejä. Omia laitteita ei tarvita, sillä Paidiassa on parikymmentä kilpapelaamiseen soveltuvaa pc-konetta, 10 paria vr-laseja ja uusimman sukupolven konsolit.

Aiemmin mainitut pienet mökit toimivat varsinaisesti konsolipelihuoneina. Eskelinen toteaa, että Paidia on tilana monipuolinen. Opiskelijat ovat tervetulleita ja tilan käyttö on maksutonta.

”Toivottavasti opiskelijat innostuvat käyttämään tilaa, kun tällainen mahdollisuus on tarjolla ja vielä maksutta.”

Opiskelija- ja ainejärjestöt voivat varata Paidiaa käyttöönsä. Varaustilanteen näkee yliopiston tilavarausjärjestelmä Resource Bookerista. Mukautettavassa tilassa voi järjestää muutakin kuin pelaamiseen liittyvää toimintaa.

”Täällä voi järjestää vaikka opiskelijajärjestön tapahtumia hybridinä, eli osa porukasta on mukana videoyhteyden kautta. Suurimmassa tilassa voi raivata tuolit pois tieltä ja muuttaa tila VR-ympäristöksi, siinä pääsee kunnolla kokeilemaa virtuaalitodellisuutta ilman pelkoa seiniin törmäilystä.”

Jotta tilan käytöstä saa kaiken irti, kannattaa joku tapahtumien järjestämisessä mukana oleva lähettää niin sanotun Paidia-ajokortin koulutukseen. Siinä neuvotaan tilan ääni-, video- ja kuvajärjestelmien käyttöön ja kuinka areenan kulunvalvontajärjestelmää käytetään.

Jatkossa Paidian käyttöä halutaan avata yhä useammalle ryhmälle. Esimerkiksi yritys voi sopia areenalla olevan keikan järjestäjän kanssa, että Paidiaa käytetään vaikka kokoustilana ennen varsinaisen tapahtuman alkua.

”Paidia on osa yliopiston yhteiskunnallista vuorovaikutusta. Toimintaa ollaan vasta aloittamassa, mutta tulevaisuudessa tila voi olla avoinna esimerkiksi areenalla järjestettävien tapahtumien yleisölle. Paikkakin on tähän sopiva, heti pääovelta johtavien portaiden vieressä.”

Eskelinen toivoo, että Paidia kautta yliopiston toiminta näyttyisi helpommin lähestyttävänä ja tekisi Tampereen yliopiston entistä houkuttelevammaksi hakukohteeksi.

”Tänne voi tuoda vaikka lukiolaisia tutustumaan yliopiston toimintaan. Areenan vuosittaiseksi kävijämääräksi arvioidaan noin 1—1,5 miljoonaa vierailijaa, joten Paidia tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia yliopiston kolmannen tehtävän eli yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen saralla.”

Koronarajoitukset ovat vaikuttaneet Paidian käyttöönottoon, mutta Eskelinen kertoo, että nyt käyttäjät ovat jo löytäneet tilan. Maaliskuun varauskalenteri on lähes täynnä.

”Tampereen ammattikorkeakoulu järjesti joulukuussa Popeda-konsertin etkot Paidiassa omille sidosryhmilleen. Tulevaisuudessa täällä voidaan järjestää vaikka tutkimustapahtumia, alumnitoimintaa ja avoimien ovien päiviä yliopiston näyteikkunana.”

Paidiaan voi käydä tutustumassa perjantaisin, kun yliopisto järjestää siellä Community Friday -teemapäiviä.