Mitä yliopisto tekee turhaksi käyneille tavaroille?
Teksti: Aliisa Lyly
Kuvat: Akseli Tiensuu (lukijan kuva)

Visiiri sai kesällä lukijavinkin keskustakampuksella Tietopinnin edessä olleista roskalavoista, jotka täyttyivät hyväkuntoisista kalusteista. Toinen toisensa perään täyttyneitä lavoja oli pihassa usean viikon ajan. Lukija pohti, mitä yliopisto tekee käyttökelpoiselle tavaralle, kun se jää tarpeettomaksi. Miksi hyviä tuoleja lahdattiin roskiin?
Tampereen yliopisto ei kuitenkaan pystynyt kommentoimaan kyseistä tapausta, koska kyseessä olivat muiden tavarat. Tila- ja kiinteistöpalveluista kerrotaan Visiirille, että yliopiston tiloja vuokrannut Sasky Oy muutti kesällä pois Tietopinnin tiloista, eivätkä lukijan näkemien roskalavojen tavarat olleet yliopiston omaisuutta.
Vaikka Tietopinnin sälät eivät olleet yliopiston, on yliopistolla erilaisia tapoja kierrättää remonttien tieltä tai muuten pois meneviä kalusteita. Palvelupäällikkö Saana Raatikainen kertoo sähköpostitse, että yliopisto pyrkii löytämään tarpeettomille kalusteille jatkokäyttöä. Raatikaisen mukaan yliopisto lahjoittaa tavaroita eri järjestöille ja järjestää kalusteiden antajaisia.
Esimerkiksi kesän aikana Hervannan kampuksella annettiin pois tarpeettomiksi jääneitä kalusteita. Opiskelijat ja henkilökunta saivat noutaa kalusteita Hervannan kampukselta kesäkuun puolivälissä. Asiasta ilmoitettiin yliopiston intranetissä.
Lisäksi korkeakouluyhteisö asettaa aika ajoin käytöstä poistettuja tavaroita huutokaupattavaksi julkisen sektorin Kiertonet-verkkosivustolle. Sivustolla kaupataan vaikka mitä. Jos olet aina halunnut vaikkapa kahvinkeittimen, sähköisen työpöydän tai käytöstä poistetun ambulanssin, ei muuta kuin huutamaan!