Kolumni: Miksi emme vaadi urheilijoilta poliittisesti mitään?

Eduskunta on tunnetusti täynnä entisiä urheilijoita. Mika Poutalan noustessa liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeriksi on myös ministereistämme kolme, lähes joka kuudes, entisiä olympiamenestyjiä. Vaikka huippu-urheilija taitaa siis tällä hetkellä olla ministerien yleisimpiä urataustoja, ei urheilijoilta kuitenkaan vaadita poliittisesti yhtään mitään. 

Kevään hiihdon maailmanmestaruuskilpailuissa huippuhiihtäjät lähinnä kiemurtelivat vaivautuneina, kun heiltä kysyttiin mielipiteitä fossiilienergiafirmojen sponsoroinnista. Pekingin olympialaisten aikaan monet suomalaisurheilijat myönsivät suoraan, etteivät edes lue uutisia Kiinan vainoamista uiguureista ja keskittyvät sen sijaan vain ”olennaiseen”. 

Yksittäisten urheilijoiden vaikutusvalta maajoukkue- ja arvokilpailutason sponsorointiin tai Kiinan ihmisoikeuspolitiikkaan on toki rajallista, mutta esimerkiksi koko Suomen kultapoika Iivo Niskanen olisi voinut vaikutusvaltansa vähättelyn sijaan nostaa uiguuriasiaa suuremman yleisön tietoisuuteen jo pelkästään muutamalla kriittisellä sanalla. 

Artisteja, yrityksiä ja someinfluenssereita canceloidaan yhteiskunnallisen kantaaottamattomuuden vuoksi, mutta jostain syystä urheilijoihin ei kohdistu vastaavaa painetta. En vaadi, että urheilijat alkavat sotepolitiikan asiantuntijoiksi tai ulko- ja turvallisuuspoliittisiksi oraakkeleiksi. Mielestäni olisi kuitenkin kohtuullista, että lumisista talvista riippuvaiset hiihtäjät voisivat edes myöntää, ettei hiihtäminen öljyrahoilla ole välttämättä kovin vastuullista.  

Urheilijoista mallataan usein esikuvia lapsille, ja tuntuukin, että he ovat omaksuneet tälle kohderyhmälle viestimisen vähän liian hyvin. Vuodesta toiseen kampanjoissa toistuu sama laulu: ei kiusata ja muistetaan liikkua sekä juoda luita vahvistavaa maitoa. Urheilijat eivät ole pyrkineet julkisuuteen vallankäyttäjiksi, mutta kun heillä joka tapauksessa mielipidevaltaa on, haluavatko he todella käyttää sen latteuksien toisteluun? 

Poliitikkouran suosio ex-urheilijoiden keskuudessa kertonee, etteivät ainakaan kaikki urheilijat ole sulkeneet itseään täysin yhteiskunnallisen ajattelun ulkopuolelle. Siispä urheilijat: valtaa ja julkisuutta voi jo urheilu-uran aikana käyttää muuhunkin kuin energiajuomien mainostamiseen. 

Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan opiskelija ja asialleen omistautunut maastohiihtofani.