Noora Ikonen on sukunsa ensimmäinen yliopisto-opiskelija: ”Tänne tuleminen oli iso kulttuurishokki”
Keskiluokkanormista poikkeava tausta voi tehdä yliopistomaailmaan solahtamisesta hankalaa. Lastenkodissa kasvanut maisteriopiskelija Noora Ikonen muistuttaa, että yliopistossa tarvitaan monenlaisten ihmisten ajatuksia.
Teksti: Ida Korolainen
Kuvat: Joel Peltonen
You can also read this article in English.
Koulutuksen periytyminen Suomessa on fakta, josta ei pääse mihinkään. Vuonna 2024 julkaistun OECD-raportin mukaan korkeakoulututkinto on Suomessa 60 prosentilla niistä 25–64-vuotiaista, joiden vähintään toisella vanhemmalla on korkeakoulutus. Mikäli korkeakoulutaustaa perheessä ei ole, luku tippuu 30 prosenttiin.
Jos omassa sosiaalisessa ympäristössä korkeakouluttautuminen ei ole ollut normi, voi opintojen alkaessa törmätä yhteiskuntaluokkien välisiin kulttuurieroihin.
”Kyllä yliopisto on todella keskiluokkainen ympäristö. Tänne tuleminen oli iso kulttuurishokki”, sanoo Tampereen yliopistossa sosiaalipolitiikkaa opiskeleva Noora Ikonen. Hän on äitinsä puolelta ensimmäinen ylioppilas ja koko sukunsa ensimmäinen yliopisto-opiskelija.
Espoossa kasvanut Ikonen aloitti yliopisto-opintonsa vuonna 2019 asuttuaan ensin pari vuotta maalla ja saatuaan ensimmäisen lapsensa. Nyt hän kirjoittaa graduaan lastensuojelulain toteuttamisesta lastensuojelun laitoshuollossa. Aihe on omakohtainen: Ikonen asui itse kahdeksan vuotta lastenkodissa.
”Lastensuojelutaustastahan tullaan todella vähän korkeakouluun. Itselleni opiskelu on ollut pakokeino, ja minua oli kuitenkin kannustettu lukemiseen ja kouluttautumiseen. Se oli kriittinen ero, sillä tunnen myös monta ihmistä, joille on lapsesta asti sanottu, ettei teistä ole mihinkään”, Ikonen sanoo.
Luokkien liminaalissa
Luokka ei ole ainoastaan tilastoja tai koulutus- ja tuloeroja. Luokassa on kyse kulttuurista, kielestä ja tavoista elää. Työläistaustasta yliopistoon tulleita naisia tutkinut sosiologi Mari Käyhkö on kirjoittanut tutkimusartikkelissaan, miten poikkeava luokkatausta akateemisessa maailmassa voi aiheuttaa tunteen “liminaalisuudesta” eli kahden erilaisen maailman välissä elämisestä. Työläistaustainen on yliopistossa vähemmistöasemassa ja samaan aikaan eriytyy myös kotimaailmastaan.
Myös Noora Ikonen tunnistaa ilmiön ja kertoo, että paljon kavereita on jäänyt matkasta kouluttautumisen myötä. Jotkut vanhat tutut ovat esimerkiksi sanoneet suoraan, että Ikonen puhuu liian akateemisesti.
”Kerran ajauduin isän kanssa riitaan, kun puhuin segregaatiosta. Tuollainen käsitteistö voi tuntua tärkeilevältä. Yliopistossa olen taas ollut aina eri tavalla liikaa. Täällä kulttuuriin ei kuulu suorapuheisuus, vaan ennemmin hiljaisuus ja kohteliaisuus. Oma ulosantini on joskus tulkittu esimerkiksi vihaiseksi.”
Ikonen ei kuitenkaan samaista itseään työväenluokkaan. Omaa sosiaalista taustaa ovat määrittäneet ennemmin työttömyys, päihdeongelmat ja alakulttuurit. Isä istui vuosia vankilassa. Ensimmäiset luokkaerot Ikonen muistelee huomanneensa eskari-ikäisenä, kun kavereiden kodeissa oli ehjät huonekalut, omat huoneet ja samanlaiset astiat. Toisten perheissä mistään ei tarvinnut luopua Linnanmäki-reissun vuoksi.
Kuplat puhki
Aina omista lähtökohdista puhuminen ei ole ollut yliopistoympäristössä Ikoselle helppoa. Häpeä kuitenkin lakkasi, kun hän päätyi tilanteeseen, jossa oli pakko avata suu.
”Olin tilaisuudessa, jossa eräs huono-osaisuustutkija puhui ’narkkareista’. Hän perusteli sanan käyttöä sillä, että hänen tutkimuskohteensa olivat käyttäneet sitä itsestään. Mietin että nyt riittää, ja kysyin, ymmärtääkö hän puhuvansa perheenjäsenistäni ja ystävistäni. Yhdellekään näistä ihmisistä tuollainen puhe ei olisi ookoo. Tuollaisissa tilanteissa taustastani puhuminen on tarpeellista, jotta saa ihmiset pois kuplastaan ja ymmärtämään omaa asemaansa.”
Ikonen sanoo, että huono-osaisuuteen liittyy paljon sisäistettyä itseinhoa ja itsensä pienentämistä. Tutkijana pitäisi hänen mielestään olla varovainen, ettei toista arvotusta omassa puheessaan.
”Tutkija on kuitenkin valta-asemassa tutkittaviinsa nähden. Pitäisi olla herkkyyttä sille, millaista häpeää tutkimustilanteisiin voi liittyä, jos vaikka huumeidenkäyttäjänä tai asunnottomana päätyy keskusteluun arvostetun tutkijan kanssa.”
Yhteiskuntaluokkien hierarkia on syvällä myös kielessämme. Työväenluokkaa tutkinut Mari Käyhkö on kiinnittänyt huomiota siihen, miten arkiset puheet yksilöistä, jotka ”ponnistavat kouluttautumalla korkeammalle” ja ”kiipeävät tikapuita ylöspäin”
ilmentävät oletusta siitä, että kouluttautumisen motiivina olisi aina halu paeta omaa taustaa ja tulla keskiluokkaisiksi.
Vaarallista politiikkaa
Tilastollisesti korkeakoulutus ei tuo mukanaan ainoastaan korkeampaa elintasoa, vaan myös paremman terveyden ja jopa lisää elinaikaa. Lisäksi korkeakouluissa verkostoidutaan toisten korkeakoulutettujen kanssa. Heinäkuussa 2025 Helsingin Sanomissa kirjoitettiin, että myös lasten saamisesta on tullut luokkakysymys Suomessa. Perheellistyminen on yleisintä korkeakoulutetuilla ja hyvässä asemassa olevilla.
Samaan aikaan koulutuksesta kuitenkin leikataan. Suomen kehitys poikkeaa muista OECD-maista, selviää Education at a Glance 2025 -raportista. Kun muissa jäsenmaissa koulutuksen rahoitus keskimäärin kasvoi vuosina 2015–2022, Suomessa sitä vähennettiin. Kokonaan työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten määrä on myös kasvanut, ja tässäkin Suomen kehitys on muita OECD-maita kielteisempää.
Nykyiselle politiikalle Noora Ikonen lataa suorat sanat.
”On yhteiskuntarauhaa järkyttävää ajaa ihmisiä koko ajan yhä ahtaammalle. Nyt leikataan koulutuksen lisäksi lastensuojelusta, sosiaaliturvasta ja kolmannen sektorin ennaltaehkäisevästä työstä. Meillä on paljon työttömyyttä, huostaanottojen määrä nousee ja meillä on yhä vahvempia huumeita. On vaarallista, jos ihmisillä ei ole enää mitään menetettävää.”
Kaikki tämä on Ikosen näkökulmasta luokkavihamielistä politiikkaa. Sosiaalisen liikkuvuuden kasvamista on turha päätösten myötä odottaa, hän sanoo.
Fake it till you make it
Jos yliopistomaailma tuntuu tuntemattomalta, sopeutuminen saattaa vaatia aikaa. Ikonen kannustaa armollisuuteen itseä kohtaan. Opintojen alkaessa voi tulla vastaan yllättävän paljon reflektoitavaa, jos sosiaaliset erot ovat kovin suuret.
”Täällä voi huomata jääneensä paitsi asioista, jotka ovat muille normaaleja. Tuollaisten asioiden käsittely voi olla kipeää ja viedä resursseja.”
Ikonen on opintojen myötä löytänyt ystäviä erilaisista taustoista. Osalla on hyvinkin samankaltaiset lähtökohdat, toisilla ei. Suurimmalle osalle muiden taustalla ei ole väliä, eivätkä ihmiset ole tuomitsemassa, Ikonen muistuttaa.
”Jos et osaa puhua niillä termeillä, mitä täällä käytetään, puhu omillasi. Ei tarvitse olla niin tärkeänä.”
Ikoselle ryhmätyöt olivat tärkeä väylä kasvattaa luottamusta ja löytää samaistumispintaa muihin. Ryhmätöissä oli pakko opetella irti yli-itsenäisyydestä.
”Keskiluokkaista kulttuuriahan voi halutessaan opetella niin kuin mitä tahansa taitoa. Minusta on mielenkiintoista opetella uusia tapoja. Fake it till you make it”, Ikonen sanoo pilke silmäkulmassa.
Ikoselle omista kokemuksista on ollut myös ammatillista ammennettavaa. Yhteiskunta-alalla kokemukset luokasta, päihdeongelmista ja lastensuojelusta jäsentyvät teoreettisesti ja osallisuustutkimuksesta tulee syvempää, kun aiheet koskettavat henkilökohtaisesti. Sen sanottuaan Ikonen lainaa rap-artisti Julma Henriä:
”Voi sanoo että asian tuntee / ku luit siitä kirjat / ja tiiät milt se tuntuu.”
Tausta vaikuttaa valintoihin
Suomessa korkeakoulutus on järjestetty niin sanotulla duaalimallilla, eli se jakautuu ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Perheen koulutustaso vaikuttaa tutkitusti siihen, valitseeko korkeakouluun hakeva mieluummin ammattikorkeakoulun vai yliopiston. Perhetaustojen erot näkyvät koulutuspoluissa silloinkin, kun lasten osaamistaso on sama.
Sosiologian erikoistutkija Laura Heiskalan joulukuussa 2024 valmistuneesta väitöstutkimuksesta selviää, että kouluissa hyvin pärjäävät lapset hakevat todennäköisemmin yliopistoon, jos perhetausta on korkeakouluttautunutta, ja ammattikorkeakouluun, mikäli perheessä ei ole korkeakoulutusta. Ammattikorkeakoulut siis ikään kuin houkuttelevat matalammin koulutettujen perheiden hyvin pärjäävät lapset pois yliopistoista. Myöskään hylätyksi tuleminen yliopistoihin hakiessa ei Heiskalan tutkimuksen mukaan hidasta korkeakoulutetuista perheistä tulevia yhtä paljon – he hakevat useammin uudelleen.