“En aina jaksa selittää, miksi venäjää pitää opiskella myös tällaisessa tilanteessa” – Hyökkäyssota muutti venäjän kielen opiskelijoiden arjen lähes yhdessä yössä
Venäjän kieltä opiskeleva Henna Rantala joutui palaamaan kesken vaihdon kotiin, ja puoliksi ukrainalainen Erik Toikka kohtasi identiteettiinsä liittyviä ristiriitoja. Vaikka ala on muuttunut, he haluavat muistuttaa, kuinka tärkeää kielten opiskelu on.
Teksti: Pihla Nurmi
Kuvat: Tatu Vornanen
Ensimmäinen helmikuuta vuonna 2022 Tampereen yliopistossa venäjän kieltä opiskeleva Henna Rantala saapui vaihtoon Pietariin. Tutkinto-ohjelmaan kuuluva pakollinen kielivaihto oli pitkään odotettu. Monien kielivaihtoja oli siirretty koronapandemian takia. Rantalan tarkoituksena oli viettää koko kevätlukukausi Venäjällä ja syventää kieli- ja kulttuuriosaamista paikan päällä.
Vaihtoa ehti kestää 24 päivää. Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Arki muuttui nopeasti. Pietarissa järjestettiin sodanvastaisia mielenosoituksia, ja osallistujia otettiin kiinni. Opiskelijoita kehotettiin pysymään poissa protesteista. Rantalan seurassa liikkunut brittivaihtari ajautui vahingossa mielenosoituksen keskelle ja joutui putkaan.
Venäjälle asetettiin laajoja pakotteita, ja huhut sotatilasta alkoivat levitä.
“Kun alkoi liikkua puhetta sotatilasta, ajattelimme, että nyt on lähdettävä”, Rantala kertoo.
Tampereen yliopisto kehotti vaihto-opiskelijoita palaamaan Suomeen ja jäädytti yhteistyön venäläisten instituutioiden kanssa. Ulkoministeriö suositteli suomalaisia poistumaan maasta. Pian Rantala olikin takaisin Tampereella.
Paluu ei kuitenkaan tuonut helpotusta, vaan tyhjyyden tunteen.
“Iski olo, että olenko tehnyt turhaan töitä tutkintoni eteen”, hän sanoo.
Rantala aloitti venäjän opinnot vuonna 2020. Kiinnostus kieleen heräsi jo 14-vuotiaana, kun yläkoulussa piti valita valinnaisaine. Venäjä kuulosti erilaiselta ja haastavalta – juuri siksi kiinnostavalta. Opinnot jatkuivat lukiossa ja myöhemmin yliopistossa. Selkeää haaveammattia ei ollut, mutta halu syventyä kieleen oli vahva.
Hakijamäärät laskivat
Venäjän hyökkäys Ukrainaan näkyy venäjän opintosuunnan hakijamäärissä. Vuonna 2021 venäjän opintosuunnalle Tampereen yliopistoon haki 105 opiskelijaa. Sodan alkamisen jälkeen vuonna 2022 määrä putosi 87:ään, ja vuonna 2024 hakijoita oli enää 66 – lähes 40 prosenttia vähemmän kuin ennen sotaa. Vuonna 2025 nähtiin lievä nousu 78 hakijaan, mutta taso jäi selvästi sotaa edeltävää aikaa matalammaksi.
Myös kilpailu aloituspaikoista on heikentynyt. Ennen sotaa yhtä paikkaa tavoitteli lähes neljä hakijaa, mutta vuonna 2024 enää noin 2,4. Vuonna 2022 vain 18 valituista otti opiskelupaikan vastaan, vaikka aloituspaikkojen määrä pysyi lähes ennallaan.
Venäjän kielen ja kulttuurin professori Sanna Turoma sanoo, että sodan vaikutukset näkyivät viiveellä erityisesti maisterivaiheessa. Osa opiskelijoista joko keskeytti opintonsa kokonaan tai ei siirtynyt kandidaattivaiheesta maisteriopintoihin. Nyt tilanne on kuitenkin myös maisteriopinnoissa parempi.
Nyt maisterivaiheessa venäjän kieltä opiskeleva Erik Toikka oli sotakeväänä vasta ensimmäisen vuoden opiskelija. Hän oli siirtänyt opintojensa aloitusta vuodella armeijan vuoksi ja päätynyt Tampereen yliopistoon siskonsa innoittamana.
Toikan suhde sekä Venäjään että Ukrainaan ulottuu lapsuuteen. Hänen äitinsä on kotoisin Itä-Ukrainan Donetskin alueelta. Kotona puhuttiin venäjää, ja lapsuuteen kuuluivat säännölliset matkat Pietariin, jonne isovanhemmat olivat muuttaneet.
“Sodan alku oli kolaus kaikille”, Toikka sanoo.
Sota kosketti perhettä suoraan. Sukulaisia jäi Ukrainaan, ja huoli heidän turvallisuudestaan oli jatkuvaa. Opiskelumotivaatio heikkeni, mikä näkyi myös arvosanoissa.
Sodan aiheuttama identiteettiin liittyvä ristiriita ei kuitenkaan ollut Toikalle uutta. Krimin miehityksen aikaan vuonna 2014 hän joutui koulussa ilkkumisen kohteeksi. Häntä pidettiin venäläisenä, vaikka hän oli puoliksi ukrainalainen. Hänellä oli kuitenkin Venäjän passi, joka helpotti matkustamista isovanhempien luo. Perhesiteet Venäjälle olivat vahvat.
Kotona kannatettiin urheilukisoissa niin Venäjää, Valko-Venäjää kuin Ukrainaakin – entiset neuvostotasavallat nähtiin pikemminkin sukulaiskansoina kuin vastakkainasettelun kautta.
Krimin miehitys pakotti kuitenkin miettimään asiaa uudelleen.
“Jouduin jo 13-vuotiaana pohtimaan, miten vedän henkiset rajat omien juurieni ympärille.”
Vuoden 2022 täysimittainen hyökkäys nosti samat kysymykset uudelleen pintaan.
Ilmapiiri muuttui
Sekä Rantala että Toikka muistelevat, että ennen sotaa opintojen alkaessa suhtautuminen alaan oli myönteistä.
“Silloin vielä koettiin, että Suomella oli hyvät välit Venäjään”, Rantala sanoo.
Yliopiston sisällä ilmapiiri ei heidän mukaansa ole olennaisesti muuttunut. Opettajien ja muun henkilökunnan asenne on pysynyt ennallaan. Media- ja historiakursseilla sotaa käsitellään avoimesti, kun taas kielikursseilla se on enemmän taustalla. Tilanne on kuitenkin koskettanut myös professoreita.
“Monella heistä oli perhettä Venäjällä, ja raja oli kiinni. Kaikki heistä tuomitsivat tilanteen”, Toikka kertoo.
Toikka muistaa muutaman professorin sanoneen, että vaikka he ovat Venäjältä kotoisin, he ovat aina pitäneet ukrainalaisia ikään kuin veljinä.
Yliopiston ulkopuolella suhtautuminen on ollut toisenlaista. Sekä Toikka että Rantala ovat kohdanneet arjessa epäasiallista kommentointia. Rantala kertoo taksikuskista, joka kyseenalaisti venäjän opetuksen tarpeen ja kehotti häntä “painumaan Venäjälle”. Sodan myötä ulkopuolisten suhtautuminen muuttui selvästi kriittisemmäksi.
“Tosiasia on kuitenkin se, että jos kukaan meistä Suomessa ei ymmärtäisi venäjää, emme myöskään pystyisi tiedustelemaan, mitä rajan takana tapahtuu”, hän sanoo.
Toikka kertoo kuulleensa yliopiston liikuntatilojen saunassa keskustelun, jossa kielten opiskelua pidettiin turhana. Keskustelijoiden mukaan kielet voitaisiin leikata kokonaan pois yliopistoista.
“Se jäi mieleen. En jaksanut puuttua keskusteluun, mutta toivon, että ihmiset ymmärtäisivät kielten koulutuksen arvon”, Toikka kertoo.
Molemmat kertovat sanovansa nykyään usein opiskelevansa vain vieraita kieliä.
“En aina jaksa selittää, miksi venäjää pitää opiskella myös tällaisessa tilanteessa”, Rantala sanoo.
Sodan alettua opiskelijoille järjestettiin kriisitapaaminen, jossa tunnelma oli Erik Toikan mukaan paikoin hyvin tunteikas. Tilaisuuteen kutsuttiin opiskelijat, opettajat sekä yliopiston kriisiammattilaisia.
Kriisitapaamisen vetänyt venäjän kielen professori Sanna Turoma sanoo, että sodan alku oli järkytys koko yhteisölle. Neljä vuotta sitten tapahtuneiden asioiden muistelu nostaa hänelle yhä pintaan vahvoja tunteita.
“Tilanne oli äärettömän haastava, ja siinä vaadittiin ikään kuin kriisijohtamista. Opiskelijat olivat silmin nähden järkyttyneitä”, Turoma kertoo.
Tapaamisen tarkoituksena oli korostaa, että opinnot jatkuvat kriisistä huolimatta ja että yliopisto tarjoaa tarvittaessa tukea.
Kieli ei ole kannanotto
Henna Rantala on kuullut vihjauksia siitä, että venäjän opiskelu olisi hyökkäyssodan hyväksymistä. Pahimmillaan kommentointi on ollut rasistista. Hänellä itsellään ei ole juuria Venäjällä, mutta hän kantaa huolta muiden puolesta.
Venäjän puhuminen julkisella paikalla voi herättää kielteisiä reaktioita, mikä voi johtaa hankaliin tilanteisiin myös ukrainalaisille.
“On häpeällistä, että kielen opiskelu tulkitaan poliittiseksi kannanotoksi. Meillä on paljon ukrainalaistaustaisia opiskelijoita, joista moni puhuu venäjää”, Rantala sanoo.
Opiskelijoiden mukaan yksi sitkeä ennakkoluulo on ajatus siitä, että venäjän opiskelu tarkoittaisi Venäjä-mielisyyttä. Rantala ei ole alalla kohdannut yhtäkään äidinkielenään venäjää puhuvaa, joka kannattaisi sotaa.
“Kieli ei ole sama asia kuin hallinto. Se on kommunikaatioväline”, Rantala sanoo.
“Ei sekään tarkoita, että kannattaisin Trumpin politiikkaa, jos puhun englantia”, Toikka huomauttaa.
Rantala muistuttaa, ettei Venäjä katoa naapurista. Kielitaitoa tarvitaan jatkossakin.
Toikka korostaa alan opiskelijoiden moninaisuutta: opiskelijoilla on juuria muun muassa Ukrainassa, Venäjällä, Valko-Venäjällä, Baltian maissa ja Kaukasuksella.
“Meitä on täällä hyvin erilaisista taustoista.”
“Kieli ei ole sama asia kuin hallinto. Se on kommunikaatioväline.”
Myös professori Sanna Turoma kertoo kuulleensa pian sodan alettua opiskelijoilta, ettei venäjää koettu turvalliseksi puhua edes kampuksella.
“Toivoisin, että Suomessa ymmärrettäisiin, että venäjän kieli on myös osa meidän yhteiskuntaamme, ja tätä tosiasiaa voitaisiin käsitellä myös muista näkökulmista kuin pelkästään turvallisuuspoliittisesta.”
Turoman mukaan kieltä tarvitaan edelleen Suomessa. Sen hyväksyminen on kuitenkin monille vaikeaa.
“Venäjän kieltä ei nähdä osana suomalaisuutta. Tämä liittyy laajemmin poissulkevaan ajattelutapaan, joka on valitettavan yleistä myös poliittisessa päätöksenteossa.”
Turoman mukaan kieli ei ole minkään valtion omistuksessa. Venäjän kieli on väline myös Putinin politiikan kritisoimiseen. Jotta pystyy seuraamaan kriittisiä venäjänkielisiä julkaisuja, täytyy osata venäjää.
Venäjä ei katoa naapurista
Työllisyysnäkymät mietityttävät sekä Rantalaa että Toikkaa. Suomen ja Venäjän välinen kauppa on romahtanut, ja koska venäjä ei ole EU:n virallinen kieli, työmahdollisuudet ovat kaventuneet. Myös harjoittelupaikkoja on tarjolla vähän.
Yliopisto on tarjonnut venäjän kielen opiskelijoille joitakin urainfoja, mutta Rantalan mukaan infot painottuvat useimmiten englannin kielen opiskelijoille.
Rantala haaveilee venäjänkielisten lastenkirjojen kääntämisestä. Hän on pohtinut myös työtä Puolustusvoimissa tai tiedustelussa.
“Venäjä ei katoa naapuristamme, eivätkä myöskään ne ihmiset, jotka kieltä puhuvat. Kieltä tarvitaan jatkossakin. Pienelle kielialueelle, kuten Suomelle, kielitaito on välttämätöntä”, hän sanoo.
Toikka opiskelee Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituuttissa VIExpert-ohjelmassa, jossa koulutetaan Itä-Euroopan asiantuntijoita. Opintojen kautta hän on päässyt opintomatkalle Georgiaan ja Kirgisiaan. Urasuunnitelmat ovat vielä avoinna, mutta hän näkee itsensä tulevaisuudessa Venäjän asiantuntijana esimerkiksi ulkoministeriössä tai suurlähetystössä.
Professori Sanna Turoman mukaan on ollut rohkaisevaa nähdä, kuinka moni opiskelija on pärjännyt vaikeista olosuhteista huolimatta.
“Ymmärrän myös heitä, jotka ovat päättäneet keskeyttää opintonsa. Samalla minua ilahduttaa, että monet opiskelijat ovat vastoinkäymisistä huolimatta jaksaneet pysyä motivoituneina ja jatkaa opintojaan.”
Sota on muuttanut venäjän kielen opiskelijoiden keskuudessa ilmapiiriä monin tavoin. Epävarmuus ja huoli tilanteesta ovat läsnä. Samalla se on kirkastanut monille, miksi kieliä opiskellaan: jotta ymmärtäisimme toisiamme myös silloin, kun maailma ympärillämme muuttuu.
Ukrainan alkeiskurssista käydään neuvotteluja
Hyökkäyssodan aloittamisen jälkeen Tampereen yliopistossa on järjestetty ukrainan kielen alkeiskurssi professori Sanna Turoman aloitteesta. Kurssi on järjestetty vain yhden kerran, mikä tuntuu opiskelijoiden mielestä ristiriitaiselta.
“Tarve ukrainankieliselle osaamiselle ei ainakaan ole vähentynyt”, Henna Rantala sanoo.
Erik Toikka alkoi ennen sotaa opiskella ukrainaa itsenäisesti vahvistaakseen yhteyttään taustaansa.
“Kieli on osa identiteettiäni”, hän sanoo.
Yliopistossa ukrainan opiskelu jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä jatkoa ei ollut tarjolla. Samaan aikaan Suomeen saapui tuhansia ukrainalaisia. Osa puhui venäjää, mutta kaikki eivät halua käyttää sitä.
Toikka kertoo tilanteesta, jossa hänen siskonsa yritti auttaa ukrainalaista asiakasta venäjäksi.
“Hän tarvitsi apua, mutta ei halunnut käyttää venäjää. Se on ymmärrettävää, mutta tekee tilanteesta vaikean.”
Kieli, joka aiemmin yhdisti, voi sodan myötä toimia myös jakolinjana.
Nyt professori Sanna Turoma vahvistaa, että ukrainan kielen alkeiskurssin järjestämisestä käydään parhaillaan neuvotteluja, jotta opetusta voitaisiin järjestää uudelleen ja pidemmällä tähtäimellä.