Pitkät 29.4.2026

“Luulen, että ihmiset huomaisivat kyllä, jos seinät olisivat ihan valkoiset” – kampuksilla on satoja taideteoksia, joihin ei kiinnitetä huomiota

Tampereen yliopiston kampuksilla on lähes 1000 taideteosta. Niihin ei välttämättä kiinnitä arjessa huomiota, mutta yliopiston taide on myös herättänyt tunteita.

Teksti ja kuvat: Aliina Ruuttunen

Abstrakteja värikuvioita, muotokuvia keski-ikäisistä miehistä, pitkä rivi sarjakuvavedoksia ja kummallisen muotoisia patsaita. Yliopiston kampuksilla on yhteensä lähes 1000 taideteosta. Teoksista osa on yliopiston ja yliopiston tukisäätiöiden hankkimia, osa taas kuuluu Valtion taideteostoimikunnalle, jonka taidetta sijoitetaan valtion laitoksiin, virastoihin ja yliopistoille. Joitakin teoksia on saatu yliopistolle myös lahjoituksina. 

Teoksista suurin osa, noin 600 teosta, on sijoitettu keskustakampukselle. Kokoelmainventaarion keskustakampuksella viime syksynä tehnyt palveluassistentti Eva Kärki toteaa, että taiteen seinille saamiseksi on tarvittu taiteesta kiinnostuneita ihmisiä. Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö ja Tampereen teknillinen yliopisto ovat tehneet vähemmän taidehankintoja kuin Tampereen yliopiston tukisäätiö ja Tampereen yliopisto. Tämän takia Hervannan kampukselle hankitun taiteen määrä on jäänyt pienemmäksi ja suurin osa Hervannassa olevasta taiteesta on Valtion taideteostoimikunnan kokoelmasta. 

Kärki huomauttaa, että myös tilojen ominaisuudet vaikuttavat hankittavan taiteen määrään. 

“Keskustakampuksella on paljon seinätilaa taiteelle toisin kuin Hervannassa, jossa rakennukset ovat erityyppisiä ja uusissakin rakennuksissa korostetaan paljon lasipintoja. Uudisrakennuksissa on myös siirtoseiniä ja lukuisia näyttöjä, jotka vähentävät ripustusmahdollisuuksia.” 

Taideteosten sijoituspaikat elävät yliopiston muutosten mukana. Kun joistakin rakennuksista luovutaan, niissä sijainneille teoksille on löydettävä uusi paikka. 2000-luvulla taidetta on myös ripustettu aivan uusienkin rakennusten seinille esimerkiksi Kaupin kampuksella. 

Rehtoreita ja sarjakuvaruutuja

Vanhimmat yliopiston taidekokoelman teokset ovat yli sata vuotta vanhoja. Kotimaiseen taiteeseen painottunut kokoelma on karttunut vuosien saatossa ja sisältää esimerkiksi muotokuvia, öljymaalauksia, grafiikkaa ja veistoksia. Teoksia on noin 370:ltä taiteilijalta ja kokoelmassa on edustettuna useita paikallisia taiteilijoita. 

Valtion taideteostoimikunta huomioi kokoelmansa teosten sijoittelussa muun muassa rakennuksen valmistumisaikakauden. Tämän takia Kaupin kampuksen Arvoon on sijoitettu taidetta tältä vuosituhannelta, esimerkiksi sarjakuvaserigrafioita. Hervannan kampuksen rakennukset ovat useilta eri vuosikymmeniltä, kuten myös siellä olevat taideteokset. Pääosin Hervannassa on 1960–1990-luvuilla valmistuneita teoksia.  

Kampusten taiteessa on myös yhdistäviä tekijöitä: yliopistoilla on ollut tapana teettää muotokuvia rehtoreistaan ja muista henkilökunnan jäsenistä, ja näitä muotokuvia on kaikilla Tampereen kampuksilla. 

Eva Kärki pohtii, että luultavasti monet yliopiston käyttäjät kiinnittävät huomiota taideteoksiin vasta jos jokin teos lähtee pois tai uusi teos laitetaan seinälle. Jotkut teokset ovat näkyvämpiä, toiset taas sulautuvat herkemmin osaksi sisustusta.  

“Luulen, että ihmiset huomaisivat kyllä, jos seinät olisivat ihan valkoiset. Esimerkiksi Päätalon yläaula olisi aika karu tila, jos siellä ei olisi mitään teoksia. Julkinen taide tuo inhimillistä lämpöä tiloihin ja vaikuttaa ehkä alitajuisesti, vaikka siihen ei kiinnittäisi muuten huomiota.” 

Kärjen mielestä on tärkeää, ettei taide ole eristetty vain taidelaitoksiin tai museoihin, vaan että taideteokset olisivat osa mahdollisimman monen arkea. Hän huomauttaa, että kyseessä on myös saavutettavuuskysymys: kaikki eivät pääse tai mene muuten katsomaan taidetta. 

Muisto merestä

Eva Kärki nimeää yhdeksi suosikikseen Päätalon yläaulassa sijaitsevan Birger Kaipiaisen Orvokki-teoksen. Hän toteaa sijoittelun olevan silmänisku Päätalon yläaulan historialle ja aulassa aiemmin sijainneelle Orvokkimeri-teokselle. Orvokki on saatu lahjoituksena Tampereen kaupungilta, joka tilasi Kaipiaiselta numeroidun sarjan orvokkeja lahjoitettavaksi eri tahoille. Teos sijaitsi aiemmin Pinni A:ssa, mutta rakennuksesta luovuttaessa teokselle oli löydettävä uusi paikka. 

Kärki kertoo, että ajatuksena oli sijoittaa teos näkyvämmälle paikalle kuin ennen. Orvokkia mietittiin pitkään sijoitettavaksi Pinni B:hen, mutta teos ei tuntunut löytävän paikkaa rakennuksesta. Sopiva paikka keksittiin lopulta juurikin historian kautta: 

“Totesin, että no tietenkin se ripustetaan sinne aulaan.”  

Hyvästi, Orvokkimeri

Tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata, että keskustakampuksen Päätalon yläaulaan ilmestyi talvella keraaminen orvokki. Kyseessä on keramiikkataiteilija Birger Kaipiaisen (1915–1988) teos Orvokki. Näitä syvänsinisiä, kiiltäviä orvokkeja on aiemmin ollut yläaulan seinällä kymmenittäin, ja niiden lisäksi seinää ovat koristaneet useat sadat peilipalaset ja kaksi miljoonaa helmeä lähes yhdeksän metrin leveydellä. Yhdessä ne muodostavat keramiikkateoksen nimeltä Orvokkimeri. Kaipiaisen massiivisessa teoksessa orvokkien meren keskellä ui kuusi joutsenta: kolme valkoista ja kolme mustaa. 

Orvokkimeri sijoitettiin Päätalon yläaulaan vuonna 1968 sen oltua edeltävänä vuonna osa Montrealin maailmannäyttelyä. Teoksen omistava Tampereen kaupunki sijoitti sen yliopistolle väliaikaisesti odottamaan hetkeä, jolloin kaupungilla olisi jokin oma julkinen rakennus, johon teos voitaisiin sijoittaa. Silloisen virastotalon, nykyisen kaupungintalon, laajennusosan valmistuttua 1970-luvun puolivälissä teos löysi paikkansa kaupunginvaltuuston istuntosalista ja sai lähteä yliopistolta. 

Orvokkimeren siirtoa vastustettiin niin yliopistolla kuin kaupunkilaisten keskuudessa ylipäätään, sillä teoksen koettiin olevan osa yliopistorakennusta. Erityisesti närkästymistä herätti se, että teos oli siirtymässä paikkaan, jonne ei ole avointa pääsyä. Yliopistolla aikaansa viettävien lisäksi teoksen pääsivät yliopistolla näkemään myös esimerkiksi ne kaupunkilaiset, jotka kävivät konserteissa juhlasalissa.  

Yliopiston työntekijät ja viranhaltijat laativat adressin, jossa vaadittiin teoksen säilyttämistä yliopistolla. Adressiin kerättiin yli 500 nimeä, joka tarkoitti tuolloin käytännössä kaikkia yliopiston työntekijöitä ja viranhaltijoita. Adressin yhteydessä kaupunginhallitukselle toimitetussa kirjelmässä Orvokkimeren sanottiin olevan “niitä harvoja [taideteoksia], jotka todella viehättävät suurta yleisöä”. Siirtoaikeet saivat ihmiset kirjoittamaan myös yleisönosastokirjoituksia. Teos herättää kaupunkilaisissa edelleen tunteita, ja siihen liittyvien sosiaalisen median postausten kommenttikentissä pyydetään yhä teoksen siirtämistä julkiselle paikalle. 

GALLUP: Kiinnitätkö huomiota Yliopistolla olevaan taiteeseen?

Nea Oksanen, mediatutkimus, 4. vuosi:
Kiinnitän huomiota taiteeseen, mutta sitä on mielestäni aika vähäisesti ja sellaisissa paikoissa, joissa ei tule itse liikuttua. Ensimmäisenä teoksista mieleeni tulee rehtoreiden muotokuvat ja Päätalon yläaulan teokset. Taidetta saisi mielestäni olla enemmän, sillä se elävöittää ympäristöä, mutta liikakin on liikaa. Rauhattomia ja räikeitä teoksia en haluaisi seinille. 

Lotta-Sofia Massenko, journalistiikka, 2. vuosi:

En oikein kiinnitä huomiota taiteeseen. Päätalon ulkoseinässä oleva valoteos, jossa liikkuu sanoja ja kuvia on mielestäni hieno ja Päätalo on mielestäni hieno jo itsessään, etenkin ne isot ikkunat. Taidetta pitäisi olla ehdottomasti enemmän. Olisi kivaa, jos opiskelijat saisivat tarjota omaa taidettaan yliopistolle ja että täällä olisi jotain ajankohtaisempaa ja uudempaa taidetta.  

Reelika Toome, Sustainable urban development, social studies, 1. vuosi:

Kiinnitän taiteeseen huomiota ja jos vain on aikaa jään katsomaan teoksia. Jos joku mieleenjäävä taideteos pitäisi sanoa sanoisin Hervannasta sen ulkona olevan Prisma-patsaan. Mielestäni taidetta voisi olla yliopistolla enemmän, vaikka sitä merkittävä määrä täällä onkin. 

***

Juttuun on haastateltu Eva Kärjen lisäksi Valtion taideteostoimikunnan taidekoordinaattori Marjo Sarjasta. Lähteenä on käytetty myös Helsingin Sanomien arkistoa, Tampereen kaupunginhallituksen pöytäkirjoja ja kirjoja Murros ja mielikuva: Tampereen yliopisto 1960–2000 (Kaarninen, 2000) ja Birger Kaipiainen (Kalha, 2013).