Kansalainen vai kuluerä? Nuorten tarpeet yhteiskunnan instituutioissa jäävät usein työllistymistaakan alle

Itseohjautuvuus ja pärjääminen ovat ajassamme kultaa, ainakin yhteiskunnan näkökulmasta. Tampereen yliopistossa tehty väitöstutkimus kuitenkin osoittaa niiden ajavan itsenäistyvät nuoret ja instituutiot ristiriitoihin, kun nuoret taistelevat omasta olemassaolostaan työmarkkinakansalaisuuden edessä.

Teksti: Aurora Kuusisto

Kuvitus: Pauliina Lindell

This article is also available in English.

Nuori on yhteiskunnan palvelujärjestelmän silmissä täysiveroinen kansalainen vasta työelämään ankkuroiduttuaan. Aiheesta on tehnyt väitöskirjan Tampereen yliopistossa tutkija Jenni Kallio.  

“Raamit kansalaisuudesta ovat kapeita, eikä nuoruudelle aina osata antaa arvoa sinänsä”, Kallio sanoo. 

Jenni Kallion väitöstutkimuksessa haastateltiin 17–27-vuotiaita itsenäistyviä nuoria, jotka tavoitettiin Suomen Punaisen ristin Nuorten turvatalolta. Heiltä kysyttiin, miten he kokevat kansalaisuutensa muodostumisen yhteiskunnan viranomais- ja palvelujärjestelmässä. Tutkimukseen osallistuneet nuoret olivat hakeneet tukea itsenäistymisen kysymyksiin muun muassa sosiaalityöstä, kouluterveydenhuollosta, mielenterveys- ja päihdepalvelusta, TE-toimistosta ja Kelasta.  

Nuorten kokemuksissa kuului palveluiden pyrkimys saada tukea hakeva nuori mahdollisimman nopeasti työkykyiseksi ja työelämään.  

“Nuoret kokivat instituutioiden kanssa neuvotellessaan, että heitä ohjataan toiminnassa vahvistamaan työmarkkinapotentiaaliaan ja kantamaan itse vastuu omasta hyvinvoinnistaan”, Kallio sanoo. 

Haastatteluissa tuli esiin hänen mukaansa kiinnostava havainto siitä, että nuorten kokemuksissa eri palveluista muodostui kokonaisuus, jossa instituutiot pyrkivät samankaltaisiin päämääriin, eli vahvistamaan nuorten pärjäämistä itsenäisesti ja löytämään paikkansa työelämässä. Instituutioiden tavoitteet ovat kuitenkin osaksi ristiriidassa nuorten omien kysymysten kanssa.  

“Vaikka elämän peruspalikat olisivat olleet huonosti, niin työhön työntäminen nousi usein kaikista tärkeimmäksi asiaksi, joka saattoi sivuuttaa nuorten muut asiat.” 

Useat itsenäistyvät nuoret kokivat haasteelliseksi luovia palvelu- ja viranomaisviidakossa, kun tuen tarpeita ilmeni. Tuki ei välttämättä ollut riittävän kokonaisvaltaista ja intensiivistä nuoren omiin voimavaroihin nähden. Sen sijaan paineet kouluttautua ja pärjätä työelämässä olivat monen nuoren silmissä valtavat. Tulevaisuuteen suuntautuva työelämäpreppaus alkoi joidenkin nuorten mukaan jo ala-asteella.  

Kallio kuitenkin painottaa, että palvelut eivät kuitenkaan vain epäonnistu, vaan ovat usein hyvin tärkeä nuorten arkea kannatteleva voimavara. Palvelut ovat nuorille paikka, joissa he saavat tukea ja voivat oppia monia yhteiskunnassa toimimisen taitoja sekä saada vahvistusta omalle kansalaisuudelleen.  

 

Nuorten toimijuuteen tulisi suunnata enemmän arvostusta

Julkinen keskustelu nuorista kansalaisista on Kallion mukaan toisinaan vähättelevää ja kovakouraista. Mediassa saatetaan käsitellä nuorten asennoitumista työelämää ja kansalaisuutta kohtaan räikeistä lähtökohdista.  
 
“Meillä on todella raju keskustelu esimerkiksi ideologisesti työttömiksi leimautuneista nuorista. Jos nuoret pohdiskelevat elämää, heidät saatetaan nähdä laiskoina työnvieroksujina. Nuorilla tulee olla oikeus käydä työmarkkinoihin liittyvää keskustelua ilman pelkoa leimautumisesta, ja meidän pitäisi ottaa se tosissaan.” 

Kallio korostaa, että nuorten kuuluukin haastaa juurtuneita näkemyksiä työelämästä.  

“Sehän on kaikille hyvä asia, että työelämä olisi moniarvoista ja ympäristölle hyväksi. Nuorten vaatimukset ovat kaikille eduksi, mutta moraalinen eetos siitä, miten nuorten pitäisi vain tyytyä ja edetä huonojen työmarkkinakokemusten kautta, on edelleen voimakas.” 

Tutkimustulosten keskeinen viesti onkin, että nuoret tulisi palvelujärjestelmissä nähdä ja tunnistaa kansalaisina, joilla on työnhakuun ja kouluttautumiseen liittyvien velvollisuuksien lisäksi myös oikeus osallistua ja kuulua yhteiskuntaan. Nuoret eivät itse useinkaan koe olevansa osattomia tai syrjässä, mutta heidän oma toimintansa jää silti näkymättömiin. 

“Nuoret tekevät paljon asioita, jotka lisäävät hyvinvointia ja parantavat yhteiskuntaa. Voisikin miettiä, pitäisikö tällainen kansalaisaktiivisuus nähdä vahvemmin yhteiskuntaa rakentavana toimintana, jota yhteiskunnassa olisi syytä tukea myös taloudellisesti.”  

Kallion mukaan nykyisessä työllisyyspolitiikassa tuetaan lähinnä työmarkkinoille suuntaavaa toimintaa, mutta nuorten omaehtoinen toiminta kuten vapaaehtoistyö tai muu yhteisöllinen toiminta voitaisiin tunnistaa samalla tavalla arvokkaaksi yhteiskuntaa rakentavaksi toiminnaksi. Hänen mieletään työllisyyspolitiikka ei ole nykyisellään tässä kovinkaan joustavaa. 

Nuorten keskinäinen toimijuus ja kansalaisosallistuminen kohtaa mitätöintiä. Nuorille lähetetty viesti yhteiskunnan osalta on usein se, että heillä ei ole riittävästi tietoja ja taitoja osallistua poliittiseen keskusteluun. Osaa voi pelottaa keskusteluun osallistuminen vihapuheen tai leimaamisen vuoksi. Lisäksi nuorten omaa kansalaisaktiivisuutta rajoittaa kaupallisista intresseistä vapaiden tilojen puute.  

“Nuorten palvelut pitäisi nähdä laajasti demokratiapalveluina. Yhteiskuntaan osallistumisen kokemukset syntyvät, kun nuoret tulevat kuulluiksi ja ymmärretyiksi, ja tässä palveluilla on keskeinen merkitys. Kansalaisuuden ja yhteiskuntaan kuulumisen kokemus rakentuu arkipäiväisessä vuorovaikutuksessa ja kohtaamisissa.” 

Enemmän aikaa pohtimiseen 

Kallio kollegoineen tunnisti itsenäistymisen olevan tiheä elämänvaihe, jolloin nuorten elämissä tapahtuu paljon. Nuoret pohtivat silloin omaa identiteettiään ja melko perustavanlaatuisiakin kysymyksiä olemassaoloonsa liittyen. Palvelujärjestelmä on näiden kysymysten äärellä tärkeässä osassa.  

“Nuoret tarvitsevat aikaa ja rauhaa miettiä omaa itsenäistymistään ja tulevaisuuttaan koskevia valintoja. Nuoret toivovat, että koulussa voitaisiin käytännönläheisemmin tutustua itsenäistymiseen ja heidän kanssaan voitaisiin pohtia yhdessä, mitä kysymyksiä pitää ratkoa. Palvelukohtaamisten keskiössä tulisi olla nuorten omat tarpeet ja toiveet, ja niiden toteuttamiseen pitäisi saada enemmän tukea.” 

Tärkeintä olisikin taata itsenäistyvälle nuorelle kokemus siitä, että hän ei jää tyhjän päälle tai palveluiden ulkopuolelle. Kallio korostaa, että tulisi ajatella, ettei kukaan nuori ole liian huonossa kunnossa saadakseen tukea itselleen mieluisiin elämänvalintoihin. Kaikilla nuorilla on oikeus kokea itsensä arvokkaiksi kansalaisiksi ja tärkeäksi osaksi yhteiskuntaa.