Kolumni: En samaistu Elizabeth Bennetiin, mutta se ei haittaa 

Teksti: Venni Uotila

Kuvat: Joel Peltonen

Tänä kesänä päätin ottaa tulevaisuuden projektikseni laajentaa kirjallisen fiktion klassikoiden tuntemustani. Vahvasti lukutoukaksi identifioituvana koin kenties jonkinlaista alemmuuskompleksia siitä, että annakareninat ja oikeusjutut olivat vielä lukematta. Sattumoisin näitä pohdintoja läpikäydessäni perheen kesämökin hyllystä löytyi Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. 

Kirjallisuudesta puhuttaessa olemme tottuneet säntillisiin tyylilajien lokerointeihin sekä tiukkoihin rajanvetoihin korkeakirjallisuuden ja populaarikirjallisuuden välillä. Hyvin monipuolisen kirjamaun omaavana ja booktokin (toisinaan joidenkin kirjafanien keskuudessa nenännyrpistelyjä aiheuttavien) ilmiökirjojen seuraajana olen pitkään miettinyt suhdettani kirjallisiin klassikoihin. Olen vahvasti vieroksunut kirjojen arvottamista ja kirjasnobeilua, mutta alemmuuskompleksiksi tulkitsemani tuntemukset saattoivat olla osasyy siihen, miksi tartuin Austenin klassikkoon.  

Klassikot ovat antiikin veistosten lailla vaikuttavia, mutta myös hieman ajan myötä rapistuneita.

Lukukokemukseni on ollut oikein antoisa. Kieli on herkullista ja hahmot hauskoja. Vaikka 2020-luvulla elävälle nuorelle naiselle Elizabeth Bennetin elämä tarjoaa varsin vähän samaistumispintaa, näen kyllä teoksen arvon ihmisyyden ikuisuuskysymyksien käsittelijänä ja kurkistusikkunana historiaan. Tässä piileekin klassikkokirjojen arvo: ne käsittelevät eri näkökulmista ihmiskuntaa aina kiehtoneita kysymyksiä ja asettavat ne historialliseen kontekstiinsa. Nämä seikat eivät tee klassikoista kirjojen ylimystöä, vaan asettavat ne kulttuurihistoriallisesti merkittäviksi nähtävyyksiksi, jotka antiikin veistosten lailla ovat vaikuttavia mutta myös hieman ajan myötä rapistuneita.  

Lisään pian hitusella ylpeyttä uuden kirjan vielä melko lyhyeen listaani luettuja klassikoita. Välissä jotain muuta, ja kenties seuraavaksi Humiseva harju. Siihenkin aion suhtautua ripauksella tervettä ennakkoluuloa.  

Kirjoittaja on Visiirin toimitusharjoittelija ja ylpeä lukutoukka.