Kolumni: Spiritus Academia

Vuonna 1495 perustetun yliopiston tuhkanharmaa graniitti puhuttelee kosteassa keskipäivässä. Renessanssinen henki kantautuu katkeamatta nykyhetkeen kampuksen rakennuksissa. Ajan kuluttamat muurit, katot ja tornit vaikuttavat elävän. Ne ovat koko olemassaolonsa ajan tarkkailleet suojassaan ilmenneitä tapahtumia. Paikka tuntuu arvokkaalta, jopa pyhältä.

Iso-Britannian saaren koillisrannikolla voi saada vaikutelman siitä, kuinka akateemisuus kuuluu ihmiskunnan tietoisuuden kehitykseen. Siihen vihkiytyvät ovat etuoikeutettuja vastaanottamaan syvempää kokemusta maailmasta ja kuulumaan johonkin itseään suurempaan. Oikeus tuo mukanaan myös kunnianarvoisan velvollisuuden pitää huolta valistuksen viestistä.

Kokemuksessani oli kyse ympäristön vastaavuudesta fantasiaan, joka oli muodostunut lukiossa, kirjoista ja elokuvista. Kuvitelmissani yliopisto oli mystinen korkeakulttuurin ja viisaiden ajatuksien koti. Humanistinen alavalinta vahvisti kokemusta eksklusiivisen, jopa esoteerisen tiedon äärelle pääsystä. Inspiroitumisesta huolimatta opiskelu oli joitain vaikuttavia luennoitsijoita lukuun ottamatta hyvin samanlaista kuin missä tahansa muuallakin. Eivätkä skotlantilaiset ole aivan niin sivistyneitä kuin voisi ajatella.

Tampereella oli aluksi erilaista. Opiskelin väärää alaa. En samaistunut kurssikavereihin enkä kokenut suuria elämyksiä. Kompassini ei toiminut. Keskustakampus on sekoitus sementtistä postmodernismia sekä metallista ja lasista high-tech arkkitehtuuria. Se viestii teknisyydestä ja tehokkuudesta yhteiskuntatieteellisellä mausteella. Täällä on kuitenkin tilaa liikkua ja kampus on kokonaisuudessaan viehättävä. Jonkun fantasiaa sekin varmasti toteuttaa. Kurssitarjonnasta löytyy jokaiselle yksilölle jotain kutkuttavaa. Ainejärjestötoiminta ja urheilumahdollisuudet ovat loistavia.

Rakennuksissa on symbolista voimaa, siksi ne voivat olla myös kulisseja. Vaikka yliopistomme ei ole maailman mittakaavassa erityisen historiallinen, sillä on sisältöä. Myöhemmin olen avautunut enemmän ja siirtynyt oikealle alalle, mutta akateemisuudelle antamani hohto on ajan myötä hieman himmentynyt. Koulutuksesta on tullut myös minun mielessäni osittain kulutushyödyke. Silti lämpenen edelleen mahdollisuuksista luoda uutta tietoa ja sparrata suurien ajattelijoiden kanssa – toivottavasti samalla pitäen velvollisuudestani kiinni.