Luulit hakiessasi kopon tarkoittavan komeaa poikaa, Treyn tuore asiantuntija Ville Jäppinen 

Viisi väitettä -palstalla ajankohtainen henkilö vastaa viiteen väitteeseen.

Teksti: Juuso Pikkarainen

Kuvat: Trey

Ville Jäppinen aloitti huhtikuussa Treyn koulutuspolitiikan ja kansainvälisten asioiden asiantuntijana. Hän on toiminut aikaisemmin muun muassa Students at Risk Finland ry:n toiminnanjohtajana, Lapin yliopiston ylioppilaskunnan edunvalvonnan asiantuntijana sekä Suomen ylioppilaskuntien liiton ja Treyn hallituksissa. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri. 

  1. Olet Treyn kopoasiantuntija. Luulit hakiessasi kopon tarkoittavan komeaa poikaa. 

No en luullut, mutta voisi se sitäkin tarkoittaa! Tiesin kyllä, mitä koulutuspolitiikka tarkoittaa ja miten se lyhennetään. Mutta kukin voi ne lyhenteet tulkita ihan miten haluaa, jos niin tahtoo. 

  1. Olit ehtinyt olla töissä yhden päivän, kun julkiseen keskusteluun nousi tieto, että kansainväliset opiskelijat hakevat ruokansa leipäjonosta Tampereella. Aloitit työhön perehtymisen ns. syvästä päädystä. 

Pitää paikkaansa. Eipä siinä kauaa ehtinyt ihmetellä. 

  1. Opiskelit viestintää. Reettorit on Tampereen väärinymmärretyin ainejärjestö täynnä fantastista porukkaa. 

Siis todellakin. Meitä on vaan niin vähän, että kaikki eivät pääse aina niiden mahtavien ihmisten kanssa viettämään kerralla aikaa. Mutta sitten kun pääsee, niin en ole koskaan kuullut, että joku olisi sanonut jotain muuta. 

  1. Toimit Treyssä jo vuonna 2020 koulutuspolitiikan ja edunvalvontaviestinnän hallituslaisena. Olet viettänyt viimeiset neljä vuotta kärsien piinaavaa Trey-ikävää. 

No joo, hallituksessa olon jälkeen olen helpottanut ikävää olemalla mukana kaiken maailman nakkihommissa ja opiskelijatoiminnassa sitten siinä ympärillä. Trey on ollut hyvä semmoinen pohja. Mukava olla takaisin. 

  1. Toivotit Treyn tiedotteessa innokkaat työmatkapyöräilijät tervetulleeksi joukkoon keskustan ja Hervannan välille. Kukaan ei ole tullut. 

No ei ole tullut, mutta en ole vielä itsekään päässyt pyöräilemään, koska pyörä oli rikki. Mutta nyt se on korjattu, niin tervetuloa.