Miltä yksinäisyys tuntuu? – ”Voi mennä viikko tai kaksi, etten kuule omaa ääntäni”

Visiiri haastatteli kolmea Tampereen yliopiston opiskelijaa, jotka kertoivat lehdelle yksinäisyydestään.

Teksti: Emma Auvinen

MIIA: Fuksivuosi poikkeusoloissa

”Pelottaa, kun tosi monet sanovat, että yliopistossa tärkeintä on verkostoituminen. Miten verkostoidun, kun makaan sängyssä”

Ihmettelee viestinnän opinnot syksyllä aloittanut Miia.

Tuhansien fuksien tavoin hän aloitti opinnot Tampereen yliopistossa koronan pakottamana pääosin etäopetuksessa. Kaupunkikin oli Miialle uusi.

Ensimmäisen kahden viikon yliopistolla järjestetyn orientaatiojakson aikana muihin vuosikurssin opiskelijoihin ehti tutustua sen verran, että pari kaveria löytyi. Sen jälkeen tapahtumat peruuntuivat tai siirtyivät nettiin. Zoomiin menivät jopa yhteisiksi suunnitellut leipomisillat. Luennot korvattiin ennalta nauhoitetuilla tallenteilla, eikä Miialla ollut enää syytä poistua kotoa aamuisin.

Kampusalue jäi vieraaksi. Ensimmäisen periodin lopulla Miialla oli sähköinen tentti yliopistolla. Tentissä pärjäämistä enemmän Miiaa jännitti se, löytäisikö hän tenttiluokkaan.

Yksinäisyys alkoi vaivata itsekseen asuvaa Miiaa pian syyslukukauden alettua.

”Fuksina ei ole ehtinyt kehittää tukiverkostoa tänne. On kuitenkin ihanaa, että minulla on kolme kaveria, joita näen. Ilman heitä tulisin varmaan hulluksi.”

Yliopistossa opiskelu on itsenäistä puurtamista. Tänä vuonna opintonsa aloittaneet ovat joutuneet tilanteeseen, jossa asioiden kanssa joutuu pähkäilemään tavallistakin enemmän yksinään.

”Vertaistukea kaipaisi enemmän. Sitä, että voisi kasuaalisti kysyä joltain, että hei, onko sinulla tämä kurssi ja miten teet nämä asiat.”

Menneisyydessään mielenterveyden ongelmien kanssa kamppaillut Miia on huomannut tuttujen varoitusmerkkien ilmestyneen arkeen. Asiat unohtuvat ja itku nousee kurkkuun päivittäin. Somealusta Jodelissa kiertävät kertomukset ylioppilaiden terveyhdenhoitosäätiö YTHS:n palveluiden tukkoisuudesta ovat estäneet hakemasta apua.

Jodelin Tampereen Yliopisto -kanavalla on yli 21 000 käyttäjää. Vakiopuheenaiheena ryhmässä on YTHS:n lisäksi avautumista uravalinnoista ja vinkkejä esimerkiksi opintotietojärjestelmä Sisun käyttöön. Kanavan kautta Miia on löytynyt sellaista tietoa ja apua, joka arjesta muuten puuttuisi.

”Kanavalla on kaikkia keskusteluja, joita kävisin kavereiden kanssa. Tulee olo, että muutkin käyvät tätä läpi. Omassa kämpässä unohtaa, että tässä tilanteessa on muitakin ihmisiä.”

JAN: Tampereesta muodostui yksinäisyyden kaupunki

”Oikeastaan mikään elämässäni ei muuttunut keväällä, kun korona tuli. Olin edelleen vain kotona, eli samassa vankilassa kuin ennenkin”

Kuvailee historiaa opiskeleva Jan.

Janilla ei ole kaupungissa yhtään kaveria, vaikka hän on opiskellut yliopistossa syksystä 2018 saakka. Hän kutsuu Tamperetta yksinäisyyden kaupungiksi.

Etäopetukseen siirtyminen muutti Janin elämää vain vähän, koska yksinolosta oli ehtinyt jo tulla perustila edeltävän puolentoista vuoden aikana.

”Voi mennä viikko tai kaksi, etten kuule omaa ääntäni, koska en puhu kenenkään kanssa”, Jan kertoo.

Kotikaupungissaan Helsingissä Janilla on läheiset suhteet kaveripiiriinsä ja perheeseensä. Kavereiden saaminen ei ole aiemmin ollut hänelle vaikeaa.

”En tunnista itseäni tästä tilanteesta.”

Yliopiston aloitus osui hankalaan elämäntilanteeseen.

”Opintojen alussa en löytänyt omaa ryhmää. Kukaan ei lähestynyt minua, enkä minä lähestynyt ketään. Samaan aikaan parisuhteessani tapahtui asioita, jotka veivät aikani”, Jan muistelee.

Kun Jan havahtui tilanteeseen, hän koki, että on jo myöhäistä yrittää luoda suhteita. Ajan kuluessa tapahtumiin osallistuminen ja muiden lähestyminen muuttui vaikeammaksi ja vaikeammaksi.

Ja sitten tuli häpeä. Yksinäisyydestä muodostui kierre, joka esti tutustumasta uusiin ihmisiin, koska Janin oli liian vaikeaa myöntää muille, ettei tunne kaupunkia, muita opiskelijoita tai edes yliopiston kampusta.

Helsingissä asuville kavereilleen Jan väitti pitkään, että elämä Tampereella menee mukavasti. Tänä kesänä hän päätti kertoa heille totuuden siitä, ettei viihdy kaupungissa, koska ei tunne ketään.

”Se auttoi, kun oli totuudenmukainen. Siitä tuli parempi olo. Jos sitä ei tuo mitenkään esille, niin ajatukset kääntyvät tosi helposti negatiiviseen suuntaan.”

Aiemmin ulkomailla opiskellut Jan kertoo odottavansa tällä hetkellä, että pääsisi vaihtoon ulkomaille ja aloittamaan kaiken alusta.

”Olen aina ollut sosiaalinen, joten pidän yksinäisyyttä vain vaiheena elämässäni. Ei tunnu, että tämä määrittelisi, millainen olen.”

SUNNY: Itsenäinen opiskelukulttuuri on ankeaa

”Brasilialaisessa kulttuurissa opettajat välittävät henkilökohtaisella tasolla opiskelijoista. Mielestäni täällä taas on todella vahva ammatillisen ja henkilökohtaisen raja”

Kertoo ympäristöpolitiikkaa englanninkielisessä maisteriohjelmassa opiskeleva Sunny.

Hän saapui Tampereelle syksyllä 2019, puoli vuotta ennen poikkeustilan alkamista. Suomalaisen poikaystävän kanssa yhteinen koti löytyi Kalevasta. Opiskelu osoittautui hyvin erilaiseksi kuin Sunnyn kotimaassa Brasiliassa, jossa lähiopetusta on paljon.

”Kursseja suoritetaan yksin, eikä aikaa vietetä juurikaan yhdessä luokassa. Koronan myötä tilanne paheni entisestään. Ennen koronaa otin mahdollisimman paljon kursseja, joihin kuuluu lähiopetusta.”

Hänen mielestään suomalainen yliopistokulttuuri, jossa itsenäinen opiskelu on pääosassa, ruokkii yksinäisyyttä.

Brasiliassa yliopistossa on tapana, että tehtäviä tehdään yleensä yhdessä ja työt esitellään aina muille. Opettajille voi puhua myös henkilökohtaisemmista asioista. Jos tehtäviä tehdään vain itselle, niiden tekeminen tuntuu Sunnysta merkityksettömältä.

Etäopiskelu turhauttaa, sillä tehtäviä voisi tehdä yhtä hyvin toiselta mantereelta. Siitä huolimatta Sunny on iloinen siitä, että saapui Suomeen ennen koronaa ja ehti viettää tavallista opiskelijaelämää puolen vuoden ajan.

Keväällä pandemian levitessä ympäri maapallon ja oppilaitosten siirtyessä etäopetukseen Sunny tunsi olevansa yksinäinen. Hän yritti järjestää yhteisiä etähengailuhetkiä sekä Brasiliassa että Suomessa asuvien kavereidensa kanssa, mutta heikolla menestyksellä. Suomen ja Brasilian välinen viiden tunnin aikaero ei helpottanut tilannetta.

”Näin sosiaalisessa mediassa, että ihmiset viettävät videon välityksellä yhteisiä peli-iltoja ja muuta. Kyseenalaistin sen, onko minulla ystäviä ollenkaan, kun en saa yhteyttä edes verkon välityksellä muihin tällaisena aikana, kun kaikki ovat kotona.”

Helpotusta koti-ikävään piti olla näkyvissä, kun Sunnyn perhe lupasi tulla joulun aikaan Suomeen. Koronan vuoksi matka ei onnistunutkaan.

Tällä hetkellä tulevaisuus näyttäytyy Sunnylle tuntemattomana. Ensi vuonna päättyvät opinnot, ja siitä eteenpäin suunnitelmat ovat avoinna.

”Vaikka läheiseni ovat empaattisia, kukaan ei voi täysin ymmärtää, millaista tämä minulle on”, Sunny toteaa.

Hän haluaa kuitenkin korostaa, että yksinäisyydentunteista ja epävarmuudesta huolimatta hän on pääosin tyytyväinen ja kokee itsensä onnelliseksi.

Opiskelijoiden nimet on muutettu aiheen arkaluonteisuuden vuoksi.

Lue jutun ensimmäinen osa: Korona-ajan yksinäisyys näkyy yhteydenotoissa – ”Yksinäisyys on yksi niistä ilmiöistä, jotka tulevat murroksessa näkyväksi”