Opiskelijat kertovat fuksivuotensa yksinäisyydestä – ”Pitää muistaa, ettei ole ulkopuolinen, vaikka siltä tuntuisikin”

Tuhannet opiskelijat aloittavat näinä viikkoina uutta elämänvaihetta Tampereella. Tuutorien kovasta työstä huolimatta osa satsista putoaa kyydistä täysin tahtomattaankin. Elämäntilanteen muuttuessa ja uudessa valtavassa sosiaalisessa ympäristössä voi jäädä yksin tyhjän päälle sosiaalisesti ja psyykkisesti.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön vastaava (YTHS) psykologi Hannu Soronen sanoo Visiirille, että korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyys on yleistä, eikä Tampereen korkeakouluyhteisö ole ilmiössä poikkeus. Opintojen aloittaminen ja itsenäistyminen ovat merkittäviä käännekohtia, joissa vanhoista siteistä pyristellään irti ja elämä on mahdollista aloittaa lähes puhtaalta pöydältä. Siksi monelle opiskelijalle erityisesti fuksivuotena koettu sosiaalisten suhteiden puute voi olla sekä valtava muutos että suuri pettymys.

”Monelle opintojen aloittaminen on paikka opetella ymmärtämään omaa identiteettiä, vapautta ja mahdollisuuksia. Lapsena sosiaalisiin piireihin on usein joko synnytty tai jollain tavoin pakotettu, ja erilaisiin, myös ikäviin rooleihin on kasvettu kiinni”, Soronen sanoo.

Opintojen alkamisen solmukohdassa onkin mahdollista määritellä itsensä ja suhteensa uudelleen. Sorosen mukaan se kuitenkin vaatii paljon tunnetyötä ja itsensä haastamista.

”Siinä joutuukin kohtaamaan itsensä uusin silmin, ja se herättää niin riemun kuin pelonkin tunteita.”

Uudelle paikkakunnalle muuttaminen opintojen perässä voi mahdollistaa esimerkiksi irtautumisen koulukiusatun roolista tai auttaa löytämään samanhenkisiä ihmisiä. Aina näin ei kuitenkaan käy: ulkopuolisuudesta ei välttämättä pääsekään pois tai isot odotukset uusista ystävistä eivät toteudukaan.

”Haavoitetuksi tulleet ovat helposti herkkiä, varovaisia ja varautuneita uusien ihmisten kanssa. On iso riski, että oma varovaisuus ja täten myös kuvio, josta pyristeli eroon, alkavat toistua. Vaarana on, että muut ihmiset aistivat tämän varuillaan olemisen, ja vuorovaikutustilanteesta tuleekin jännitteinen.”

Eristyksen jälkiä korjataan yhä

Yksinäisyys vaikuttaa siihen, miten opinnot sujuvat ja miten opiskelija kiinnittyy ympäröivään yhteisöön. Sorosen mukaan he, joilla on vahva tukiverkosto, pärjäävät paremmin. Yhteisön reunalla tai jopa ulkopuolella olevat sen sijaan kärsivät entisestään, ja opinnot takkuavat.

”Tarvitsemme toimintaa, jossa kynnys paikalla olemiseen on matala, ja jossa ihmiset ovat laumana.”

YTHS:n vastaava psykologi Hannu Soronen

Moni allekirjoittaa väitteen, että pandemia-aika jätti opiskelijayhteisöön loven vuosikurssien, järjestötoimijoiden ja kurssitovereiden välille. Sorosen mukaan koronavuosien eristäytyneisyys ja digikohtaamisiin keskittyminen ovatkin aiheuttaneet pitkäaikaisia vaikutuksia opiskelijoiden sosiaalisuuteen. Etäkontakteihin panostamisessa ja fyysisten tilojen vähentämispäätöksissä kannattaisi siis kuunnella mielenterveyden asiantuntijoita.

”Etätapaamisten ja tekniikkaan nojaamisen vahingot osuvat ihmisiin, ja niiden korjaaminen tulee lohkaisemaan ison osan resursseista. Nämä vahingot ovat ikäviä, raskaita, pitkäaikaisia ja kalliita korjattavia. En tiedä, olemmeko valmiita satsaamaan yhteiskuntana tämän tehdyn vahingon korjaamiseen”, Soronen miettii.

Sosiaalista aktiivisuutta rohkaisevaa toimintaa voisivat hänen mukaansa olla esimerkiksi korkeakoulun kaverinvälityspalvelu tai harrastustuutoritoiminta, johon olisi mahdollisimman matala kynnys lähteä asunnoltaan ottamaan kontaktia muihin ihmisiin.

”Tarvitsemme toimintaa, jossa kynnys paikalla olemiseen on matala, ja jossa ihmiset ovat laumana. Kun olemme yhdessä läsnä, saamme mahdollisuuksia ottaa oman paikkamme yhteisössä ja edes pälyillä toisiamme”, Soronen sanoo.

Suomen Punaisen Ristin yksinäisyysbarometrissa 2023 ilmeni, ettei pandemia-ajan yksinäisyys tasaantunutkaan rajoitusten poistuttua. Raportin mukaan ”yksinäisyyttä, ulkopuolelle jätetyksi tulemista ja eristäytyneisyyttä kokevat eniten 15–34-vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset Suomessa”.

Sorosen mukaan koronaeristyksen vaikutusten korjaaminen kestää pitkään.

”Onneksi ryhmään kuuluvuudessa on silti ollut myönteistä kehitystä 2000-luvun alkuun verrattuna. Siinä näkyvät merkittävät opiskelijayhteisön ponnistelut.”

Sorosen mukaan etäajan ongelmista riippumatta myös digiyhteisöllisyydelle on paikkansa, ja etäkohtaamiset voivat olla pelastava kokemus esimerkiksi heille, joille fyysisesti paikalla oleminen on vaikeaa tai mahdotonta. Mahdollisuuksien monipuolisuus olisikin avainsana sille, että jokainen löytäisi paikkansa.

”Korkeakoulumaailma tarjoaa onneksi mahtavan valikoiman kaikenlaista tekemistä, eikä sen tarvitse olla omaan opiskelualaan liittyvää. Kyllä Tampereen kokoisesta kylästä löytyy ihan mitä vaan. On vain otettava se ensimmäinen askel.”

Näin kolme opiskelijaa kertoo yksinäisyydestään

Vertaistuen puute vaivasi

Pandemia-ajan fuksit saivat tuta nahoissaan sen, millaista vahinkoa eristäytyneisyys ja yhteisön ulkopuolelle jääminen aiheuttavat. Englannin kielen opiskelija Kristina Ojaniemi, 22, aloitti yliopisto-opintonsa syksyllä 2020 heti ylioppilaaksi valmistuttuaan.

Koko elämänsä Tampereella asunut Ojaniemi kohtasi uuden elämänvaiheen tutusta kotikaupungista huolimatta yksin: suurin osa ystävistä ei mennyt vielä yliopistoon, eikä uusia kavereita löytynyt orientaatioviikoilla.

”Alussa meni ihan kivasti, koska pari ensimmäistä viikkoa pystyttiin järjestämään hyvin tapahtumia. En kuitenkaan tutustunut kunnolla keneenkään, ja loppuvuonna huomasin porukoiden jo ehtineen muodostua”, Ojaniemi kertoo.

Tavallisesti hänen on helppo puhua muiden kanssa, mutta fuksivuonna tutustuminen ei mennytkään suunnitelmien mukaan. Siksi vertaistukea opintoihin ei ollut, ja Ojaniemi tunsi kaiken olevan paljon vaikeampaa kuin ennen. Se teki olon suoranaisen tyhmäksi.

”Tuntui siltä, että olenko edes missään yliopistossa. Teen vain pirun vaikeita kursseja yksin kärvistellen, ja itken kotona, kun on tylsää eikä ole kavereita. Se tunne on jäänyt mieleen”, Ojaniemi sanoo.

Lopulta muutamia kavereita löytyi opintojen kautta, kuten esimerkiksi monelle tutulta tietotekniikkataidon kurssilta. Kollektiivista kärsimystä pääsi jakamaan yhden kurssitoverin kanssa, ja tämän kautta löytyi toinenkin tuttavuus.

”Pidän itseäni onnekkaana, että minulla oli fuksivuonna sentään muutama kaveri. Tunsin silti paljon yksinäisyyttä, ja fuksivuosi tuntuu edelleen hieman hukkaan heitetyltä vuodelta”, Ojaniemi sanoo.

”Teen vain pirun vaikeita kursseja yksin kärvistellen, ja itken kotona, kun on tylsää eikä ole kavereita. Se tunne on jäänyt mieleen.”

Englannin kielen opiskelija Kristina Ojaniemi

Tilanne sai käänteen parempaan toisena lukuvuotena, kun Ojaniemi haki tuutoriksi ja pääsi tutustumaan muihin yhteisen tekemisen ja fuksien ryhmäyttämisen kautta. Hän suositteleekin tuutoriksi hakemista kaikille, sillä sen kautta pääsee tutustumaan sekä muihin tuutoreihin että myös fukseihin. Tuutorointi avasi myös oven järjestötoimintaan.

”Hain tuutorivastaavaksi ja hallitukseen mukaan, ja Lexicalla oli tosi tsemppaava ja mukaan ottava ympäristö. Ihmiset olivat ihania, ja toimintaan lähteminen tuntui helpolta siirtymältä”, Ojaniemi sanoo.

Nyt neljättä vuottaan aloittava Ojaniemi mieltää yliopistokokemuksensa kokonaisuudessaan positiiviseksi. Hän on erityisesti nauttinut poikkitieteellisyydestä ja huomannut, että erilaisista tapahtumista, kuten esimerkiksi Wapun Teemunkierrokselta, on aina löytynyt mukavia ihmisiä ja uusia ystäviä.

Järjestötoiminnasta innostuneena Ojaniemi päätyi lopulta kolmantena vuotenaan ainejärjestönsä Lexican puheenjohtajaksi sekä jäseneksi Trey:n tapahtumajaosto Kollektiiviin.

”Järjestötoiminta on ylipäätään hyvä reitti päästä tekemään erilaisia asioita, niin omaa uraa kuin vapaa-aikaakin ajatellen. Siinä pääsee myös tekemään poikkitieteellistä yhteistyötä ja piirit kasvavat vahingossakin”, Ojaniemi sanoo.

Fuksivuonna Ojaniemi tunsi itsensä lähes hylkiöksi, mutta nyt hän tuntee opiskelijayhteisön omakseen. Hän muistuttaa, että koko opiskelijayhteisössä aidosti halutaan, että jokainen pääsee mukaan.

”Vaikka ensimmäisillä viikoilla ei välttämättä löydä kavereita, ei se tarkoita sitä, ettei niitä koskaan löytyisi. Pitää vaan muistaa, ettei ole
ulkopuolinen, vaikka siltä tuntuisikin.”

Sokea rohkeus kannattaa

Opintojen aloittaminen voi olla sosiaalisissa suhteissa iso muutos, vaikkei taival alkaisikaan suoraan lukiosta alle kaksikymppisenä. Ojaniemen kanssa syksyllä 2020 englannin kielen opinnot aloittanut Ella Eskelinen, 24, suoritti perusopintonsa avoimen yliopiston kautta kansanopistossa. Suora siirtymä aineopintoihin aiheutti ylimääräisen esteen jo valmiiksi hankalaan fuksisyksyyn.

”Toisin kuin perusopinnot, aineopinnot suoritettiin poikkeuksetta etänä. Lopulta opiskelin lähes 2,5 vuotta täysin etäyhteyksillä. Minulle oli iso askel löytää kolmantena lukuvuonna jokin opetusluokka kampukselta”, Eskelinen sanoo.

Hän otti orientaatioviikolla osaa aktiviteetteihin, mutta oli jatkuvasti huolissaan koronariskistä. Lopulta Eskelinen oli ensimmäisen vuoden lähes täysin yksin. Hän peitti yksinäisyyden tunnetta opiskelemalla ahkerasti ja ajattelemalla, että on ”täysin fine, ettei löydä ketään”. ”Fomo” eli pelko paitsi jäämisestä korostui esimerkiksi etätapahtumissa, joihin osallistuttiin omilla kaveriporukoilla.

”Kokemus vaikutti minuun myöhemmin niin, että ajattelin, uskallanko tulla mukaan ainejärjestön toimintaan esimerkiksi tiimihauissa. Ajattelin, että kaikki tuntevat jo toisensa, ja pelkäsin jääväni ulkopuolelle.”

Toisena vuotenaan Eskelinen pääsi mukaan Kyrpongin MM-kisojen järjestämistiimiin ja löysi tutun kautta ystäviä Tampereen YK-yhdistyksestä. TAYK:in kansainvälisistä opiskelijoista tuli hänen uusi kaveriporukkansa, ja Kyrpong-tiimistäkin löytyi ihmisiä, jotka olivat ensimmäistä kertaa mukana toiminnassa. Tiimeissä oli mukana ihmisiä eri vuosikursseilta, ja kokouksissa pääsi tutustumaan muihin. Se lisäsi kokemusta yhteisöön kuulumisesta.

”Minulla meni lopulta puolitoista vuotta päästä ainejärjestöni toimintaan mukaan, koska kamppailin kynnyksen ylittämisen kanssa. Lopulta uskalsin olla sokeasti rohkea ja heittäytyä”, Eskelinen sanoo.

”Opiskelin lähes 2,5 vuotta täysin etäyhteyksillä. Minulle oli iso askel löytää kolmantena lukuvuonna jokin opetusluokka kampukselta.”

Englannin kielen opiskelija Ella Eskelinen

Hänen mielestään on hyvä, että tapahtumatiimit kerätään hallituksen ulkopuolelta ja mukaan lähteviä ihmisiä tuetaan ja kannustetaan. Vanhempien opiskelijoiden aloitekyvyllä ja mukaan ottamisella on suuri vaikutus: Eskelinen sai uuden kaveriporukan, kun joku kysyi, haluaisiko hänkin tulla mukaan musavisaan. Aluksi hän ei meinannut uskaltaa.

”Kuulostaa kornilta, mutta rohkeus kannattaa aina. On tärkeää olla oma itsensä, ja jokainen on ainejärjestön tapahtumiin varmasti kutsuttu. Ei kannata ottaa paineita, sillä jokainen hakee täällä paikkaansa. Fuksiviikot ovat vasta ensimmäinen taso tässä kaikessa, ja niiden kautta lähdetään kulkemaan eteenpäin.”

Yksinäinen vuosi oli sekä siunaus että kirous

Historian opiskelija Varpu Nummelin, 25, aloitti opintonsa avoimen yliopiston kautta. Useiden välivuosien jälkeen odotukset yliopistoelämästä olivat korkeat, mutta kontrasti toiveiden ja todellisuuden välillä olikin raju.

”Etenkin koronan keskelle hypänneenä yliopisto ei ollutkaan lainkaan sellainen kuin ajattelin. Olin aivan hukassa akateemisen vapauden kanssa, kun avoimessa säännöt olivat olleet hyvin selkeät. En tiennyt, mitä kursseja ottaa ja milloin ilmoittautua niille”, Nummelin kertoo.

Hän kokee jääneensä välitilaan, koska muut olettivat, että hän osaa jo toimia yliopisto-opintojen kanssa. Tukiverkkoja ei kuitenkaan ollut, ja tapahtumat suljettiin uudestaan syksyllä 2021. Oma ainejärjestö jäi siis myös hyvin etäiseksi.

Koska mitään vertailukohtaa omaan tekemiseen ei ollut, Nummelin päätyi viettämään fuksivuotensa ankarasti ja ”stahanovilaisesti” opiskellen ja suorittaen. Stahanov oli neuvostopropagandassa esiintynyt mallityöläinen, joka ylitti työtavoitteensa mahdottomin määrin.

”Etenkin koronan keskelle hypänneenä yliopisto ei ollutkaan lainkaan sellainen kuin ajattelin. Olin aivan hukassa akateemisen vapauden kanssa, kun avoimessa säännöt olivat olleet hyvin selkeät.”

Historian opiskelija Varpu Nummelin

Suorittaminen vei Nummelinilta voimavaroja ihmissuhteiden ylläpidosta ja muusta sosiaalisesta jaksamisesta.

”Käytin aivan tuhottomasti aikaa koulutyöhön. Laiminlöin vanhoja ihmissuhteitani, enkä myöskään solminut uusia. En pystynyt vertaamaan omaa toimintaani muihin enkä jakamaan ajatuksiani muille”, Nummelin pohtii.

Yksin oleminen myös eriytti todellisuudesta ja sai epäilemään itseä sekä omia sosiaalisia kykyjä. Omat kiinnostuksenkohteet tuntuivat liian spesifeiltä, ja Nummelin pyrki myös keskustelun tasolla sensuroimaan ja kieltämään itseään.

”Ajattelin myös, ettei minulla olisi noppien takomisen ohella aikaa mihinkään järjestötoimintaan, ja kieltäydyin kaikesta. Lopulta kuitenkin menin Vihreän vasemmiston toimintaan mukaan, koska se vaikutti ainejärjestöhommia pienimuotoisemmalta.”

Kerho- ja harrastejärjestötoiminnasta tuli lopulta Nummelille mielekäs väylä tutustua ihmisiin, ja hän päätyi mukaan Rakkauden Wappuradion ja Sekavan toimintaan. Pitkäkestoiset yhteiset projektit ja ”mukava puurtaminen” ovat olleet hyvä vastapaino opiskelulle.

”Yksin vietetty fuksivuosi oli sinänsä sekä kirous että siunaus, koska oli aikaa tutkiskella omaa identiteettiä ja sukupuolikokemusta. Ymmärsin olevani muunsukupuolinen, ja kiinnostuin kaikesta sateenkaarevasta toiminnasta”, Nummelin kertoo.

Hän pohtii, että juuri kerhotoiminta voi olla kaikkein antoisinta yliopistoelämää, vaikka itse ainejärjestötoiminta ei olisi kaikkia varten.

”Kerhoissa saa paljon helpommin uusia tuttuja, koska yhteisistä kiinnostuksenkohteista saa paljon tosi hyviä keskusteluja. Suosittelisinkin fukseja käymään esimerkiksi harrastemessuilla etsimässä kiinnostavia juttuja.”

Nummelin kannustaa muita samassa tilanteessa olevia opiskelijoita myös etsimään mielekästä tekemistä yliopistoelämän ulkopuolelta. Esimerkiksi oman uuden kotikaupungin kulttuuripaikkoihin tai liikuntamahdollisuuksiin tutustuminen voi olla hyvä alku ylipäätään kotoa poistumiselle.

”Älkää myöskään dissatko itseänne: olette tehneet ison työn päästäksenne yliopistoon. Olkaa armollisia itsellenne.”

Lue lisää: Näkökulma: Fuksisyksyn yksinäisyys ei ole ikuinen tuomio