“Niitä voi ihan laskea” – ammattiastrologia on paljon muutakin kuin horoskooppeja
Suomessa on ammattiastrologien yhdistys, jonka jäsenten odotetaan noudattavan eettistä koodistoa. Ammattilaiset pitävät horoskooppeja lähinnä viihteenä ja sisäänheittotuotteena, joiden laatiminen kuuluu työhön.
Teksti: Juuso Pikkarainen
Kuvitus: Emma Johansson

“Toiveet palkankorotuksesta, asunnon myymisestä tai matkan varaamisesta voi unohtaa, ulkopuoliset tekijät tuovat muutoksia suunnitelmiin.”
Naureskelemme kahvitauolla taukohuoneen pöydällä lojuvan Apu-lehden horoskoopeille työporukalla. Vai että ulkopuoliset tekijät.
Aikakauslehtipaperille painettu viikkohoroskooppi tuntuu samanlaiselta tunkkaiselta ysärijäänteeltä kuin mölkky tai bingo. Toisaalta mölkky leviää trendipelinä maailmalla ja bingo vetää baarit täyteen pari-kolmekymppisiä numerohaukkoja.
Niin, ja löytyyhän minultakin puhelimesta Co-Star, Nasan dataa ja tekoälyä käyttävä astrologia-appi. Tuore tapailukumppani halusi minun lataavan sen saadakseen tulkinnan yhteensopivuudestamme.
“Horoskoopit eivät ole mikään astrologian ultimaattinen ilmentymä”
Appi osaa kertoa minun olevan tänään vahvoilla esimerkiksi ajattelemisessa ja luovuudessa ja kokevan rutiinit haastaviksi, mutta se kertoo myös perheeni ongelmista ja edessä odottavasta vuodesta. Sovelluksen rinnalla Avun horoskoopin ympäripyöreät horinat muutoksia tuovista ulkopuolisista tekijöistä kuulostavat, no, ympäripyöreiltä horinoilta.
Astrologi ja Suomen ammattiastrologit ry:n puheenjohtaja Saila Kokkonen selittää minulle horoskooppien olevan varsin karkea ja yksinkertaistava tapa tulkita taivaankantta.
“Horoskoopit eivät ole mikään astrologian ultimaattinen ilmentymä”, Kokkonen sanoo.
“Minä en ole koskaan kirjoittanut horoskooppeja, enkä varmaan tule niitä koskaan kirjoittamaan.”

Kokkonen laatii astrologisia tulkintoja asiakkailleen niin sanotun syntymäkartan kautta. Siinä ihmisen luonteesta ja olemuksesta piirtyy kuva “kymmenien, ellei satojen” tähtien ja planeettojen asemojen perusteella.
“Kokonaisvaltainen astrologinen tulkinta on hyvin eri juttu kuin se, että hei mikä sun horoskooppi on, että tässä on nämä 12 lokeroa.”
Karkea lokerointi typistää Kokkosen mukaan ihmiset väljiin määritelmiin.
“Vähän kuin jos sanotaan että oletko ekstrovertti vai introvertti.”
Ammattiastrologi Milja Haltsonen on samoilla linjoilla.
“Horoskoopithan on ehdottomasti tämmöistä viihdeastrologiaa. Tai ei sitä voi edes sanoa astrologiaksi, mutta viihdepuolta”, Haltsonen kuvailee.
Haltsonen sanoo näin, vaikka horoskooppien kirjoittaminen on yksi hänen työtehtävistään. Hän laatii Voi Hyvin -lehden terve.fi -verkkomediaan viikoittaiset horoskoopit.
“Ajattelen, että se on eettisempää siltä lehdeltä ottaa ammattiastrologi.”
Haltsosen mukaan tällä tavalla lehti paitsi tukee astrologin ammattia, myös saa ammattimaista jälkeä.
“En minä niitä keksi päästäni. Katson, mikä kuun vaihe on, ja mietin, mikä on minkäkin merkin hallitsijaplaneetta ja kiinnitän erityisesti siihen huomiota”, Haltsonen selittää.
“Minä arvostan sitä vanhaa perinnettä, mikä siellä on.”
”En usko astrologiaan”
Astrologian ammattilaisen voi siis odottaa tekevänsä työnsä eettisesti. Kokkonen kertoo Suomen Ammattiastrologeilla olevan eettinen koodisto, jota jäsenien odotetaan noudattavan. Kokkonen muistuttaa, että ammattia voi kuitenkin harjoittaa kuka tahansa kuulumatta yhdistykseen.
Hänen mukaansa astrologia on parhaimmillaan asiakkaan oman intuition tukiväline.
“Kunnioitetaan asiakkaan maailmankuvaa eikä lähdetä sanomaan, että tuona ja tuona päivämääränä sinä sairastut, tai puoliso kuolee, tai jotain semmoisia drastisia ennustuksia”, Kokkonen kuvailee.
“Se on hyvin vanhakantainen tapa tehdä astrologiaa, jonka vuoksi monella saattaa olla värittyneet mielikuvat.”

Astrologian harrastajia yhteen tuovan Suomen Astrologisen Seuran puheenjohtajaa Jari Mäkistä viehätti astrologiassa alun perin mahdollisuus laskea eri lailla ilmeneviä aikajaksoja täsmällisesti.
”15-vuotiaana löysin kirjastosta kirjan, joka kertoi, että miten niitä lasketaan”, Mäkinen kertoo.
“Eli että niitä asioita voi ihan laskea ja saada samoja tuloksia. Tai että näillä horoskoopeissa esiintyvillä tulkinoilla on olemassa tavallaan laskennallinen pohja.”
Haastattelun hetkellä käynnissä on esimerkiksi Merkuriuksen perääntyminen. Tällöin on Mäkisen mukaan kohonnut riski väärinymmärryksiin ja kömmähdyksiin. Haastattelun hän suostuu silti antamaan, vaikka sanoi kyllä ajatelleensa asiaa hetken.
“Joku toinen astrologi olisi saattanut kieltäytyä. Minulla taas on ehkä sellainen asenne, että näen elämän haasteena. En halua karata sitä.”
“En minä niitä keksi päästäni”
Tieteellistä tukea astrologialle ei varsinaisesti ole. Matematiikkaa ja fysiikkaa opiskellut Mäkinen sanoo, ettei sillä ole merkitystä.
“Jos joku kysyy minulta, että uskonko minä astrologiaan, niin minä vastaan, että ei, en usko. Se on vähän sama kuin jos kysytään, että uskonko minä, että tässä on pöytä. En mä usko, että tässä on pöytä, kun tässä on pöytä”, Mäkinen kuvailee.
Hänestä tiede on yksi tapa hahmottaa maailmaa, eivätkä rinnakkaiset näkökulmat ole välttämättä sille vastakkaisia.
“Suomessakin on astrologeja, jotka kiven kovaan väittävät, että astrologia tullaan todistamaan tieteellisesti jossain vaiheessa. Minulla ei ole tarvetta todistaa tieteellisesti astrologiaa. Tiede on tiedettä. Astrologia on astrologiaa.”
Uusi sukupolvi tulkitsee somessa
Co-Starissa on piirteitä sosiaalisesta mediasta. Appi ehdottaa kavereita kännykän puhelinnumeroiden perusteella. Avatessani sovelluksen ensimmäisen kerran huomasin siellä pitkän listan ystäviä, kavereita ja hyvänpäiväntuttuja.
Pikaisen mediakatsauksen perusteella otsikot kertovat astrologian elävän suosionsa huippuhetkiä. Sekä Kokkonen, Haltsonen että Mäkinen kertovat samaa tarinaa.
Suomen Astrologisen Seuran jäsenmäärissä suosio ei tosin näy, päin vastoin.
“Jäsenmäärä on ollut laskussa 1990-luvun lopulta lähtien.”
Mäkisen mukaan syynä on internet ja helpottunut tiedonhaku.
“Ennen tällaiset yhdistykset olivat ensisijainen tietolähde”, hän sanoo. Taustalla ahtaassa kirjahyllyssä seisoo yhdistyksen 2000 niteen suuruinen astrologiakokoelma.

Milja Haltsonen kertoo työskennelleensä nelisen vuotta päätoimisena astrologina. Töitä riittää niin paljon, ettei hän pysty tällä hetkellä ottamaan uusia asiakkaita.
“Meitä tulee koko ajan lisää, ja nuoria ammatinharjoittajia on yhä enemmän. Osa toimii Youtubessa, osa Tiktokissa, osa Instagramissa.”
Myös Mäkinen kuvailee, että vanhoja auktoriteetteja ei kumarrella enää samaan tapaan kuin ennen. Astrologiasta kiinnostunut voi ryhtyä tekemään tulkintojaan, jos innostusta on, ja somen avulla tuoda sisällön kenen tahansa nähtäville.
Kenties kaukaisimpana vanhoille auktoriteeteille on tekoälyä hyödyntävät sovellukset, kuten mainittu Co-Star. Haltsonen ei koe niitä uhkaksi ammattilaisille.
“Ajattelen vain, että ihanaa, että ihmiset innostuvat astrologiasta. Ei kone tai mikään sovellus kuitenkaan pysty siihen läsnä olevaan kohtaamiseen, kuuntelemiseen ja myötätuntoon, mihin oikea ihminen pystyy”, hän tuumii.
“Mutta se kuitenkin voi saada sinut kiinnostumaan näistä asioista.”
Siis vähän kuin eräänlainen sisäänheittotuote?
“Ihan niin kuin horoskoopitkin”, Haltsonen toteaa.
Vaikka ei Kokkosella, Haltsosella tai Mäkisellä tunnu olevan erityistä myymisen tarvetta.
“En minä halua käännyttää ketään astrologiaan tai mihinkään”, Mäkinen sanoo.
Kokkosen määritelmä astrologiasta tuntuu sisältävän saman ajatuksen.
“Planeettojen sijainnit voivat auttaa meitä tulkitsemaan, että minkälainen se säätila astrologisesti on. On itsesi oma valinta, mitä sä sen asian kanssa teet. Jos ulkona sataa, niin sä voit lähteä takki auki ilman sateenvarjoa, jos haluat. Tai sitten voit ottaa sateenvarjon mukaan. Se vaan vaikuttaa siihen, mikä se kokemuksen laatu on.”