“Olen mieluummin täällä kuin kotona puhelimella” – Seurasimme Penelopea mielenosoituksessa Buenos Airesissa
21-vuotias Penelope osallistui hallinnon vastaiseen mielenosoitukseen Etelä-Amerikassa Argentiinan pääkaupunki Buenos Airesissa. Poliittiseen tilanteeseen turhautunut opiskelija sanoo, että kaduille lähteminen on parempi kuin puhelimen selaaminen kotona.
Teksti ja kuvat: Salla Rajala

You can also read this article in English here!
Päivän aikana alkaa kuhina. Tänään keskiviikkona iltapäivällä ihmisiä virtaa ympäryskaupunkeja myöten Argentiinan pääkaupunki Buenos Airesin sykkeeseen osoittamaan mieltään presidentti Javier Milein hallinnon kaavaileman eläkeuudistuksen vastustamiseksi. Näin on tapahtunut jo useana peräkkäisenä keskiviikkona.
Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään eläkeläisistä. He marssivat eturintamassa, mutta mukana on eri ikäisiä ihmisiä tukemassa eläkeläisiä sekä marssimassa itseään koskevien asioiden puolesta.
Pitkin keskiviikkoa mielenosoitus on kaikkien huulilla. Juna-asemilla soitetaan valtion kuulutuksia, joissa muistutetaan, että väkivalta ei ole tapa osoittaa mieltä.
Huhutaan, että keskusta-alueella ei olisi mielenosoituksen aikaan kenttää, jotta ihmiset eivät voisi dokumentoida tapahtumia. Tuntuu, että kumpikin leiri syöttää omaa propagandaansa.
Mielenosoituksen alueella kulkeva metrolinja suljetaan. Punaiset vanhanaikaiset koulubussit kuljettavat lasteittain väkeä ja ihmiset kävelevät kaduilla kainaloissaan lippuja ja kylttejä.
Olen mieluummin täällä kuin kotona puhelimella”
Tämänpäiväistä mielenosoitusta povataan rajuksi ja väkivaltaiseksi. Moni kehottaa jättämään sen väliin. Kämppikseni antaa tarkkoja ohjeita: ota mukaan sitruuna, pipo ja huivi kyynelkaasulta suojautuaksesi. Pidä huolta omaisuudestasi, koska isot väkijoukot ovat taskuvarkaiden juhlaa.
Päästessäni kotiin selviää, miksei toinen kämppikseni ole vastannut viesteihini. Hänen kännykkänsä on varastettu väkijoukon keskellä.
Koulutusleikkaukset herättävät tunteita
Penelope on 21-vuotias opiskelija. Hän odottaa ystäviään kadunkulmassa muutaman korttelin päästä kongressitalon aukiolta. Hänen vatsallaan lepää reppu, jonka päällä on kangas, jonka teksti “Yo defiendo la educacion publica” puolustaa julkista yliopisto-opetusta.
Hän käy lähikaupungissa julkista yliopistoa ja on saapunut lähijunalla kantamaan oman kortensa kekoon.
“Olen mieluummin täällä kuin kotona puhelimella”, Penelope sanoo.

Pian hänen ystävänsä Julieta ja Olivia saapuvat ja kolmikko heittäytyy ryhmähalaukseen.
Ystävykset ovat tutustuneet yliopistossa. He opiskelevat kaikki muotoilua. Opintojen ohessa Penelope työskentelee freelancerina, mutta toivoisi löytävänsä kokoaikaisen työn.
He ovat järkyttyneitä siitä, että maan johtoon valittiin puolitoista vuotta sitten presidentti Javier Milei. He eivät jaa Mielin arvoja ja ovat lievästi sanottuna tyytymättömiä tämän politiikkaan.
Mileitä on usein verrattu Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpiin. Hän on myös seurannut monessa asiassa Trumpin jalanjälkiä. Alkuvuodesta kumpikin maa esimerkiksi kertoi irtautuvansa maailman terveysjärjestö WHO:sta.
Milei on heilunut muun muassa moottorisahan kanssa ja kertonut kannattavansa elinkauppaa. Hän on toteuttanut monenlaisia säästötoimenpiteitä. Hänen aikanaan paikallisen valuutan Argentiinan peson arvo on enemmän kuin puolittunut alkuperäisestään.
Milein valinta on näkynyt maan taloudessa. Muun muassa inflaatio on laskenut ja investoinnit ovat kasvaneet. Kansalaiset kärsivät kuitenkin monenlaisista ongelmista. Noin puolet väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella ja valtion ruoka-apu on lopetettu.

Leikkausten keskiössä on se, että Milei haluaa vähentää valtion roolia merkittävästi. Se näkyy muun muassa julkisten yliopistojen rahoituksessa. Ennen keskiviikon mielenosoitusta yliopistojen opetushenkilökunta on ollut kahden päivän mittaisessa lakossa.
Penelope, Julieta ja Olivia pelkäävät, että sen myötä julkiset yliopistot menettävät merkitystään ja korkeakouluopinnot kasautuvat yhä enemmän niille, joilla on varaa maksaa yksityisestä yliopistosta.
Edellisviikon jälkipyykkiä
Mielenosoittajat lähtevät matkaan eri puolilta kongressiaukiolle johtavilta kapeilta kaduilta. Mukana liehuu Argentiinan lippuja ja erilaisten ammattiyhdistysten ja jaostojen lippuja sekä lakanoita sloganeineen. Ihmiset taputtavat rytmikkäästi ja hoilaavat lauluja, joissa kyytiä saavat presidentti Milei ja turvallisuusministeri Patricia Bullrich.
Bullrichin nimi on tapetilla erityisesti siksi, että viimeviikkoisessa mielenosoituksessa poliisi on hänen käskystään käyttänyt voimakkaita otteita.
Kolmikkoa huvittaa, kun he pohtivat, miten solvaukset kääntyisivät englanniksi. “Mahdotonta kääntää.”
Edellisviikon keskiviikon mielenosoituksen jälkipyykkiä käydään yhä. Siitä raportoimassa ollut valokuvaaja Pablo Grillo sai päähänsä osuman. Nyt hän makaa koomassa sairaalassa, ja toimittajat ovat raivoissaan ja kaupunki on täyttynyt Grillolle hänelle oikeutta vaativista julisteista.
“Koskaan ei voi tietää, kestääkö tämä puoli tuntia vai kolme tuntia”
Mielenosoittaminen on Argentiinassa hyvin järjestäytynyttä. Järjestöt ja vasemmistopuolueet maksavat osallistujille ja se onkin joidenkin pääasiallinen “työ”.
Mielenosoituksissa ei ole mitään uutta, mutta vuoden 2023 presidentivaalien jälkeen ne ovat muuttuneet Penelopen näkemyksen mukaan väkivaltaisemmiksi ja “hurjemmiksi.
Penelope kertoo osallistuneensa mielenosoituksiin joidenkin vuosien ajan. Ensimmäisellä kerralla hän marssi aborttioikeuden puolesta.
Mielenosoituksen kesto ja kulku on arvoitus
Aurinko porottaa ja kuumuus pakkautuu ihmismassan keskelle.
“Miten kuuma voikaan olla?” Penelope päivittelee.
Kolmikolla on mukanaan huivit kyynelkaasun varalta.
Edellisellä viikolla satuin mielenosoituksen keskelle noustessani metrosta ja sain kokea, miten kyynelkaasu saa silmät vuotamaan. Toivon, ettei sellaista ole luvassa tällä kertaa.
Lisäksi ystävykset kaivavat repuistaan vettä ja pientä evästä. Olivia on tuonut Penelopelle lahjaksi suloisen avokadokynän, mikä naurattaa heitä.

Julietan isä on myös mukana mielenosoituksessa. Hän tulee huikkaamaan siirtyvänsä hieman kauemmas. Ystävien mielestä isän huolehtiminen on suloista.
Kulkueemme on pysähtynyt keskusaukiolle, jonka laidalla on kongressin rakennus. Jäämme odottamaan, onko eteenpäin mahdollista jatkaa vai onko siellä vastassa poliisien rintama.
“Maamme on nykyään niin polarisoitunut. Ei ole konsensusta tai tilaa keskustelulle”
Rummut paukkuvat, ihmiset huutavat ja ilmassa väreilee savua. Sitten hieman kauempana alkaa voimakas pauke, kun mielenosoittajat ampuvat savupommeja pilvettömälle taivaalle.
Pam. Pam. Pam.
Vaikka pauke kuulostaa hurjalta, emme näe lähellämme vaaratilanteita tai väkivaltaisuuksia.
“Mitä tapahtuu seuraavaksi?” ihmettelen, kun olemme olleet samassa kohdassa jo pidemmän aikaa.
“Koskaan ei voi tietää, kestääkö tämä puoli tuntia vai kolme tuntia”, Penelope kertoo ja katselee ympärilleen.
Edellisellä kerralla itse mielenosoitus on kestänyt vähemmän aikaa kuin hänen matkansa pääkaupunkiin.
Poliittiset kannat repivät ihmissuhteita
Koska hetkeen ei tapahdu mitään, ystävykset istuutuvat varjoisaan kohtaan keskusaukion nurmelle ja alkavat jutella yhteisistä kursseistaan. Aikanaan heidät on yhdistänyt yliopistolla samanlainen poliittinen ajattelu.
Se voi myös repiä ihmissuhteita riekaleiksi. Kaikilla heillä on ollut tilanteita, joissa sukulaisten tai kavereiden kanssa erilaiset poliittiset näkemykset ovat johtaneet siihen, ettei toisen kanssa olla tekemisissä.
“Maamme on nykyään niin polarisoitunut. Ei ole konsensusta tai tilaa keskustelulle”, Penelope kuvaa tilannetta.

Kolmikko on sitä mieltä, että kyse ei ole niinkään puoluekannasta vaan arvoista, joista he eivät ole valmiita neuvottelemaan.
“Yhtäkkiä emme enää jaa samoja ajatuksia ihmisoikeuksista.”
Myös mielenosoitukset jakavat kansaa: osa sympatisoi eläkeläisiä, kun taas osa on sitä mieltä, että eläkkeistä on varaa leikata. Noin puolet kansasta kannattaa presidentti Milein leikkauspolitiikkaa.
Penelope näkee tulevaisuudessa monenlaisia huolia, muttei kaikesta huolimatta ole peloissaan.
Tällä kertaa rauhallista tunnelmaa
Vaikuttaa siltä, että tänään tilanne ei tule etenemään. Suurin osa yliopistolaisista alkaa valua pois keskusaukiolta samaa reittiä takaisin.
Ihmiset pakkautuvat takaisin busseihin ja palaavat kotikonnuilleen. Viikon päästä moni palaa jälleen paikalle.
Penelope haluaa kuitenkin vielä jäädä ja lähtee etenemään kohti mielenosoittajien sankempaa joukkoa, joka pyrkii lähemmäs hallintorakennusta.
“Hei hei! Pidä huoli itsestäsi”, hyvästelemme toisemme.
Myöhemmin hän kertoo viestitse marssineensa vielä puolisen tuntia. Hän lähettää todisteeksi videon, jossa kapea katu on sakeana ihmisistä ja banderolleista.
