”Olemme käyneet digitaalisuuden ääripäässä, ja nyt heiluri alkaa liikkua toiseen suuntaan” – Analogisuuden tavoittelu on työntänyt nuoret takaisin DVD-elokuvien ja CD-soittimien ääreen
Fyysinen media tekee paluuta ryminällä ja houkuttelee erityisesti nuoria pois älylaitteiden ruuduilta. Kävimme kysymässä alan ammattilaisilta, miksi skrollaaminen ei enää kiinnosta.
Teksti: Inka Auranen
Kuvitus: Kimmo Lust
”Vuosi 2026 on analogisuuden ja offlinen aikaa”, kertoo tuntematon ihminen puhelimeni ruudulla.
Tiktokin sinulle-sivuni suorastaan täyttyi vastaavista videoista vuodenvaihteen tienoilla. Analoginen 2026 -trendi kannustaa nappaamaan käteen puhelimen sijaan palapelipakkauksen, ristikkolehden tai DVD-soittimen kaukosäätimen. Jotkut tiktokkaajat jopa kokoavat itselleen analog bageja, analogisia laukkuja, joiden sisältä löytyy turhan selailun ehkäisemiseksi esimerkiksi kirja, Nintendo DS ja sudokulehti.
Ohjeet ovat selkeät: vähemmän skrollaamista, enemmän hidasta tekemistä. Mutta miksi analogisuus kiinnostaa juuri nyt?
Monelle älylaitteettomuus vaikuttaa enenevissä määrin olevan oma tietoinen valinta. Digilaitteiden välttely näkyy muun muassa tammikuussa julkaistussa E2 tutkimuksen, työeläkeyhtiö Elon ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) selvityksessä, jossa kerrotaan, että jopa yli 80 prosenttia nuorista aikuisista arvioi käyttävänsä älylaitteita enemmän kuin haluaisi. Enemmistö myös pyrkii vähentämään älylaitteiden käyttöä. Brittiläisen BSI Groupin julkaisemasta tutkimuksesta puolestaan käy ilmi, että lähes puolet 16–21-vuotiaista brittinuorista haluaisi elää nuoruuttaan internetvapaassa maailmassa.
Digipokkarin uusi renessanssi
Tampereella käytettyjä ja kunnostettuja kameroita ja kameratarvikkeita myyvän Kamerastoren liiketoimintayksikön johtaja Kasperi Heikkilä tunnistaa ihmisten kaipuun fyysisen median äärelle.
Heikkilän mukaan parisenkymmentä vuotta sitten näytti vielä siltä, että filmikuvaus tekee hiljaista kuolemaa, kun digilaitteet syrjäyttävät perinteisemmät valokuvaamisen tavat.
”Vuosista 2018–2020 eteenpäin filmikamerat ovat alkaneet tekemään comebackia. Nuoret ovat kiinnostuneet filmikuvaamisesta sekä kertakäyttökameroilla että kaapista löytyneillä vanhempien ja isovanhempien vanhoilla filmipokkareilla”, Heikkilä sanoo.
Filmikuvaamisen nousua on seurannut digikameroiden suosio.
”Digipokkarit ovat tehneet uuden renessanssin samaan tapaan kuin filmipokkareille kävi. Kasvu on ollut tosi suurta.”
Vaikka älypuhelimien kamerat ovat tätä nykyä hyvinkin kehittyneitä, jokin digi- ja filmipokkareiden kuvissa viehättää. Heikkilän mielestä taustalla voi olla kaipuu taltioida muistoja eri tavalla kuin puhelimella.
”Jos otettu kuva päätyy puhelimeen kaikkien mahdollisten kuvien joukkoon, niin katsotaanko sitä jälkeenpäin yhtä tarkasti kuin erillisen kameran kuvia? Niin sanotun oikean kameran esiin ottaminen myös muuttaa kuvaustilanteen dynamiikkaa: kuvaamiseen valmistaudutaan eri tavalla”, Heikkilä pohtii.
Vanhoilla digi- tai filmipokkareilla siis tavoitellaan harvemmin erinomaista kuvanlaatua, toisin kuin luontokuvaukseen hankitulla järjestelmäkameralla. Heikompi kuvanlaatu tuo kuviin omanlaistaan tunnelmaa, ja samalla muistot saa tallennettua mieleisempään muotoon.
”Jos otettu kuva päätyy puhelimeen kaikkien mahdollisten kuvien joukkoon, niin katsotaanko sitä jälkeenpäin yhtä tarkasti kuin erillisen kameran kuvia?”
Heikkilä kertoo itse kehittävänsä filmit sekä digikuviksi että fyysisiksi valokuviksi. Puhelimella samanlaista vaivaa jaksaa harvemmin nähdä, koska kuvien joukossa on Heikkilän sanoin ”niin paljon roinaa”.
Kaiken kaikkiaan Heikkilän kanta on selvä: fyysinen media ei ole kuollut.
”Valokuvaus on edelleen iso harrastus. Eivät puhelimet ole kameralla kuvaamista missään tapauksessa kokonaan syrjäyttäneet.”
Fyysinen levy tuo turvaa
Analoginen 2026 -trendissä älylaitteettomaan elämään pyrkimistä perustellaan somealgoritmien ja tekoälyn vastustamisella. Ihmiset ovat kyllästyneitä jatkuvaan doomskrollaamiseen ja kaipaavat tilalle hidasta tekemistä ja läsnäoloa.
Saman on huomannut musiikkiin ja elokuviin erikoistuneen Levykauppa Äxän Tampereen liikkeen myymäläpäällikkö Aki Nuopponen. Hänen mukaansa käynnissä oleva kehityskulku on kasvattanut levyjen myyntiä huomattavasti.
”Fyysisen levyn ja elokuvan myynti on viimeisen kahden vuoden aikana mennyt ihan merkittävästi ylöspäin. Viime vuosi oli Tampereen myymälälle kaikkien aikojen ennätysvuosi, mikä on mielenkiintoista, kun eletään kuitenkin vuotta 2026 ja yleinen ajatus on varmaankin se, ettei fyysinen levy kauheasti myy”, Nuopponen sanoo.
Syitä nykyiselle kehitykselle Nuopponen listaa presidentillisesti kolme kappaletta. Ensimmäinen syy on se, että teini-iässä on nyt sukupolvi, joka on syntynyt striimausaikaan ja on näin ollen tottunut digitaalisuuden jatkuvaan läsnäoloon.
”Vastapainoksi on löytynyt mahdollisuus ostaa Taylor Swiftin tai Billie Eilishin levy konkreettisena ja isokokoisena kaikkine liitteineen, vihkoineen ja kansikuvineen. Se on tälle sukupolvelle aivan uusi ja ihmeellinen asia.”
Myös korealaisen popmusiikin eli K-popin valtava suosio on vaikuttanut levyjen myynteihin, vaikka nuoret ostavat edelleen myös klassikkobändien levyjä Nirvanasta Guns N’ Rosesiin.
Toiseksi syyksi fyysisen median suosiolle Nuopponen nostaa vallitsevan maailmantilanteen.
”Nyt eletään yhteiskunnallisesti epävakaita aikoja näin kauniisti sanottuna. Ihmiset säästävät nyt suuremmissa hankinnoissa – ulkomaanmatkailussa, remontoinnissa tai talon ostamisessa. Kolmenkympin vinyyliin tai kahdenkympin CD-levyyn rahaa kuitenkin voi löytyä.”
Kolmantena ja viimeisenä syynä myymäläpäällikkö mainitsee striimauspalveluiden pirstaleisuuden: jotta voi nähdä uusimmat sarjat ja kuulla uusimmat albumit, on maksettava monesta eri palvelusta. Sekä elokuviin että musiikkiin keskittyvien palveluiden hinnat ovat lisäksi nousseet, mikä lisää fyysisten levyjen kysyntää.
”Siinä huomaa sellaisen turhautumisen. Jos haluaa katsoa jonkin tietyn elokuvan, ei sitä välttämättä olekaan missään striimauspalvelussa tai se on vasta poistettu sieltä. Elokuvan alkuperäisiä kohtauksia on saatettu myös poistaa ja kuvanlaatukin voi olla huono”, Nuopponen sanoo.
Samaan aikaan striimauspalveluiden käyttö voi olla hyvin epävarmaa, kun käytössä ollut suoratoistopalvelu voi poistua markkinoilta periaatteessa milloin vain. Fyysinen levy tuo siis myös tietynlaista turvaa. Hyllyssä oleva Jimi Hendrixin albumi ei muutu miksikään, vaikka ympäröivä digitaalinen maailma olisi myllerryksessä.
Kulutukseen tähtäävä lyhyt trendi?
Jotkut menevät analogisen elämän tavoittelussa ja älylaitteiden karttamisessa astetta pidemmälle ja ostavat niin sanotun dumbphonen – tyhmän puhelimen. Se on näppäimellinen tai kosketusnäytöllinen puhelin, johon ei ole mahdollista ladata sosiaalisen median palveluja. Osa dumbphoneista pyörittää kuitenkin esimerkiksi verkkopankkia tai Whatsappia, eli aivan perinteisestä Nokian 3310:stä ei ole kyse.
Tämä herättää kysymyksen: eikö tätä voisi tehdä jo olemassa olevilla laitteilla? Onko uusien tavaroiden ostaminen todella tarpeellista, mikäli nyky-yhteiskunnassa haluaa luovia analogisemmin?
Ainakin alan liikkeissä työskentelevien mukaan analogisuuteen voi pyrkiä vanhaa kierrättäen. Alkuperäisiä laitteita voi kunnostaa ja vanhoja klassikoita voi hankkia käytettynä. Fyysisen median suosiminen ei siis sinänsä johda jatkuvaan tavaran osteluun.
”Teinejä aliarvioidaan ajattelemalla, että he ostaisivat levyjä vain koristeeksi. Todellisuudessa teinit osaavat olla jopa aika omistautuneita harrastajia, eivätkä he välttämättä osta laitteita jostain hifikaupasta vaan kunnostavat vanhemmilta tai isovanhemmilta perittyjä tai kirppikseltä ostettuja levysoittimia. Se ei ole pelkkää pinnallista harrastamista”, Levykauppa Äxän Aki Nuopponen sanoo.
Valokuvaustarpeitakaan ei Kasperi Heikkilän mukaan osteta vain hetken mielijohteesta.
”Digipokkarit ovat hinnaltaan usein edullisempia, joten niitä saatetaan ostaa impulsiivisemmin vaikkapa illanistujaisten taltiointiin. Arvokkaampaa tavaraa ostavat kuitenkin yleensä vakavammin kuvaamista harrastavat, jotka päivittävät laitteistoaan”, Heikkilä sanoo.
”Arvioni on, ettei fyysisen median huippua ole edes nähty vielä.”
Sama kaava toistuu filmikuvaamisen puolella: filmipokkareita saatetaan ostaa kertaluontoisemmin, kun taas arvokkaampaa kalustoa ja monipuolisempia järjestelmiä ostavat usein harrastajat. Toisaalta halvemmankin pokkarin ostaja saattaa innostua valokuvausharrastuksesta. Pienempi rahallinen investointi ei aina tarkoita harkitsematonta ostopäätöstä.
Tosiasia kuitenkin on, että fyysisen median suosiminen tarkoittaa yleensä useamman tuotteen omistamista kuin pelkillä digilaitteilla median kuluttaminen. 2020-luvulla periaatteessa kaiken voi tehdä älypuhelimella: kirjojen tai uutisten lukemisen, musiikin kuuntelun, pelien pelaamisen ja elokuvien katselun. Analogisuuteen pyrkivä joutuu hankkimaan kaikille kiinnostuksenkohteilleen oman mediansa, oli se sitten kirja, sanomalehti tai äänikirjakasetti.
Fyysisen median suosiossa ei kuitenkaan vaikuta olevan kyse vain lyhytkestoisesta trendistä, jonka hiivuttua laitteet ja muut tykötarpeet heitettäisiin roskakoriin.
”Arvioni on, ettei fyysisen median huippua ole edes nähty vielä. Olemme käyneet digitaalisuuden jopa kertakäyttöisessä ääripäässä, ja nyt heiluri alkaa liikkua toiseen suuntaan. Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen ja kyllästyneet digitaalisiin striimauspalveluihin ja siihen, että attention span, kärsivällisyyskynnys, on niin lyhyt. Nyt halutaan jotain ihan muuta. Halutaan se levy tai elokuva, johon keskittyä tunteja”, Aki Nuopponen sanoo.
Toimittaja testaa (melkein) älylaitteettoman elämän
Päätän kuunnella sosiaalisen median tuntemattomia ihmisiä ja tartun haasteeseen viikon ajaksi. Tänä aikana puhelin kulkee mukanani vain puheluiden ja viestien varalta, ja tietokone on pyhitetty vain opiskelukäyttöön. Arkipäiviin viihdykettä tuo skrollailun sijaan analogisempi tekeminen: kirjan lukeminen, CD-levyjen kuuntelu, värityskuvien värittäminen ja DVD-elokuvat.
Oma lapsuuden simpukkapuhelimeni on kokeilun alkaessa 125 kilometrin päässä, ja siksi puheluita ja viestejä varten taskussani on edelleen laventelin violetti älypuhelimeni. Näytölle tavallisesti kilahtelevat ilmoitukset olen kuitenkin laittanut pois päältä.
TESTIVIIKON ensimmäisenä aamuna herätyskello herättää paristojen vaihdosta huolimatta 45 minuuttia suunniteltua myöhemmin.
Koska minimoin viikon aikana myös oman kannettavan tietokoneeni käytön, suuntaan tavallista kevyemmän reppuni kanssa keskustakampuksen kirjastoon. Jo yliopistolle kyydittävään bussiin noustessani joudun kuitenkin joustamaan uudesta älylaitteettomasta elämäntavastani, koska Nysse tarjoaa opiskelijan kausilippua vain mobiilisovelluksessaan. Skannaan lipun ja hautaan puhelimen takaisin talvitakin taskuun. Puhelin onkin siis puheluita, viestejä ja bussilippua varten.
Linnan pöytäkoneen ääreen istahdettuani törmään jo toiseen vastukseen: kaksivaiheiseen tunnistukseen ja Microsoft Authenticatoriin.
Tampereen yliopisto kertoo sivuillaan, että kaksivaiheinen tunnistautuminen onnistuu myös ilman omaa älypuhelinta tietokoneelle hankittavan USB-portissa käytettävän tietoturva-avaimen avulla. Yliopiston palveluihin haikaileva voi halutessaan ottaa käyttöön myös salasanattoman kirjautumisen, joka mahdollistaa palveluihin pääsyn vahvan tunnistautumisen kautta ilman Tuni-salasanaa.
Tietoturva-avainta ei tähän hätään avainnipustani löydy, joten joudun nöyrtymään jälleen päästäkseni käsiksi koulutehtäviin. Lisään myös Microsoft Authenticatorin sallittujen sovellusten listaan.
Koettelemusten jälkeen opin jo hieman ennakoimaan. Koska Sportunin palvelut ovat tätä nykyä puhelimeen ladattavalla kulkukortilla aukeavan lukon takana, päädyn jättämään ryhmäliikuntatunnin väliin.
Niille, joilla ei ole mahdollisuutta ladata virtuaalista kulkukorttia, Tampereen yliopisto tarjoaa kuitenkin myös mahdollisuutta fyysisen kulkukortin hankkimiseen. Yliopistoliikunnasta ei siis tarvitse luopua älypuhelimettomuuden vuoksi – johtui se sitten tietoisesta digilaitteiden välttelystä tai olosuhteiden pakosta.
KOSKA analoginen elämäntapa jää itselleni toistaiseksi vain lyhytkestoiseksi kokeiluksi, en ole hankkinut testijaksoa varten uusia laitteita tai muita oheistarpeita. Sen sijaan suuntaan kokeilun aikana useasti kirjaston lainakappaleiden ääreen. Kirjaston hyllyjen välissä valintojen tekeminen on yhtäkkiä huomattavan helppoa. Rajallinen ja algoritmeista vapaa elokuva- ja CD-valikoima saa huomioni myös kiinnittymään teoksiin, joista en ole koskaan kuullutkaan.
Päiväsaikaan puhelimettomuus tuntuu jopa levolliselta, mutta illat kotona ovat hieman levottomia. Ilman kuulokkeista kuuluvaa podcastjuontajien puheensorinaa kotityöt tuntuvat vaivalloisilta. Myös värityskirjan ääreen rauhoittuminen tuntuu haastavalta, kun vieressä ei pyöri viihdyttävää tv-sarjaa. Hieman särisevästä CD-soittimesta pyörimään laitettu levy saa kuitenkin mielen rauhoittumaan.
Perjantai-iltaan mennessä olenkin saavuttanut analogisuuskokeilun kautta jo jonkinlaisen zen-tilan, jossa puhelinta ei enää juurikaan kaipaa. Päänsisäinen häly on vaiennut, vaikka viikko onkin pitänyt sisällään paljon ajatustyötä vaativia koulutehtäviä. Keskityn myös läheisteni kanssa vietettyyn aikaan entistä paremmin, kun puhelin ei ilmoita äänimerkin saattelemana uudesta sähköpostiviestistä tai Facebook-postauksesta.
HUOMASIN viikon aikana konkreettisesti sen, miten vahvasti oma sosiaalinen elämäni kytkeytyy älylaitteisiin. Yhteys joihinkin läheisiini katkesi viikoksi oikeastaan täysin, ja ruokalassa yksin syöminen tuntui yllättävän yksinäiseltä, jopa paljaalta. Analogisuus lieneekin sitä helpompaa, mitä enemmän omat sosiaaliset ympyrät keskittyvät livetapaamisiin somessa viestittelyn sijaan.
Nyt, kun analogisuuskokeilu on ohi, voisin todeta jättäneeni sosiaalisen median täysin ja siirtyneeni fiilistelemään vain fyysisiä mediakappaleita, mutta valehtelu ei taida kuulua journalismin periaatteisiin. Testi kyllä tylsytti somekoukun terävimmän kärjen, mutta todellinen älylaitteista irtautuminen vaatisi ainakin omalla kohdallani pitemmän puhelinvapaan.
Ehkä kokeilu kuitenkin saa minut jättämään puhelimen hieman useammin taskuun.