Onko luentojen loppu lähellä? Uusi opetustyyli lisää työmäärää ja lupaa parempia oppimistuloksia.

Korkeakouluopetuksen kehityksen suunta on nyt kääntää se ylösalaisin. Parempia oppimistuloksia ja työelämätaitoja haikaillaan muun muassa verkko-opetuksesta, joka ei muistuta tämänhetkistä etäopiskelua juuri lainkaan.

Teksti: Eli Harju

Kuvitus: Pauliina Lindell

”Olen nähnyt puupiirroksen 1500-luvulta, jonka asetelma näytti täsmälleen samalta kuin pari vuotta sitten minkä tahansa yliopiston pääluentosalissa. On hälinää, takapenkissä olijat nukkuvat ja muutenkin tilanne on hyvin samanlainen,” sanoo Markku Saarelainen.

Työkseen Saarelainen kehittää opetusta Tampereen yliopistossa. Viralliselta titteliltään hän on kasvatuksen ja kulttuurin tiedekunnan opetuksen strategisen kehittämisen työelämäprofessori. Varsinaisena työnään hän edistää flipped classroom -menetelmää, eli pedagogiikkaslangilla sanottuna flippausta.

Menetelmää koulutetaan Tampereen yliopiston opettajille osana opetuskokeilua, joka on ollut käynnissä Hervannan kampuksella vuodesta 2019. Ensi syksynä kokeilu laajenee myös keskustan ja Kaupin kampuksille.

Kuka luokassa flippaa?

Flippaus tunnetaan myös käänteisenä opetuksena. Yksinkertaisimmillaan sen idea on, että opiskelija käy uuden asian alkeet läpi opettajan tekemältä tallenteelta ja tekee hieman harjoitustehtäviä ennen kontaktiopetusta. Tällä tavoin oppitunnilla voidaan käyttää enemmän aikaa syvemmän ymmärryksen kehittämiseen ja opiskelijalle heränneiden kysymysten käsittelemiseen.

Kun perinteisessä luento-opetuksessa perusasiat on yleensä opetettu luennoimalla ja opiskelija on soveltanut ja analysoinut asioita luennon jälkeen yksin kotitehtäviä tekemällä, flipatussa opetuksessa perusasiat opiskellaan ensin yksin opettajan antamasta verkkomateriaalista. Usein materiaali on videomuodossa. Tyypillisesti viikon mittaan käydään seuraavan lähiopetuskerran aiheet, eikä esimerkiksi koko kurssin oppimäärää tankata yhdeltä istumalta.

”Viikossa käydään opettajasta riippuen noin kolmesta kahdeksaan videoklippiä, joista kukin on noin kymmenen minuuttia pitkä. Sitten tehdään ehkä kymmenen tai viisitoista mahdollisesti eritasoista tehtävää ja luetaan parikymmentä sivua aineistoja”, Saarelainen luonnehtii.

Itseopiskelun lisäksi tehtäviin ennen lähiopetusta kuuluu usein pienessä ryhmässä aiheesta keskusteleminen tai oppiaineesta riippuen esimerkiksi laskuharjoituksia. Myös lähiopetus voidaan toteuttaa pienemmissä ryhmissä, koska kun luentoja ei pidetä, opettajalta säästyy aikaa opiskelijoiden kohtaamiseen.

Videoiden lisäksi käänteiseen opetukseen voidaan ympätä monia muita teknologian metkuja, esimerkiksi itsekorjaavia verkkotehtäviä ja padlet-alustoja, joiden kautta opiskelija voi lähettää kysymyksiä opettajalle.

”Suomessa voidaan hyödyntää kaikenlaisia ominaisuuksia, koska voidaan olettaa, että kaikilla on esimerkiksi nopea laajakaista ja älypäätelaite. Jenkeissä, kolmansissa maissa tai monissa Euroopan maissakaan tällaista ei voisi olettaa.”

Saarelainen kuitenkin painottaa, että flippaaminen ei ole sama asia kuin mikä tahansa video- tai verkko-opetus. Oikein tehdyssä käänteisen opetuksen verkkomateriaalissa aiheet selostetaan tiiviisti ruudunkaappausvideoita ja animaatioita hyödyntäen.

”Monille videoluennot tarkoittavat vielä sitä, että on kuvattu professoria, joka luentosalissa selostaa asioita liitutaulun kanssa. Kukaan ei kuitenkaan pysty katsomaan tunnin mittaisia videoita luennoista. Videolla pitää sanoa vain se, mikä on tärkeintä.”

Vanhoja konsteja uudessa rintamassa

Opetusjärjestyksen kääntäminen päälaelleen ei ole mikään uusi idea, vaan mallia on kehitetty jo vuosikymmeniä. Menetelmä on keksitty alun perin Yhdysvalloissa, missä se on saavuttanut suuren suosion sekä perus- että yliopisto-opetuksessa. Suomessakin flippausta on hyödynnetty paikka paikoin jo parikymmentä vuotta. Sen ottaminen laajaan käyttöön vaatii kuitenkin oppilaitoksilta aikaa ja rahaa.

Saarelainen on vetänyt flippauspilotin aikaisemmin Itä-Suomen yliopistossa, missä hän koulutti menetelmän 115 opettajalle. Hän on tehnyt myös väitöskirjan sähköopin opettamisesta yliopistossa ja ollut mukana tekemässä verkkoon opetuksen kääntämisen manuaalia.

Saarelaisen mukaan suomalainen yliopistonlehtori kyllä ymmärtää menetelmän periaatteet ja sovellusmahdollisuudet noin viidessätoista minuutissa. Paljon enemmän aikaa vaatii opetusmateriaalin muotoileminen uudelleen: tallenteiden käsikirjoittaminen ja tuottaminen, kontaktiopetustilanteiden suunnittelu, laitteistoon tutustuminen. Hänen tehtäviinsä kuuluukin tukea opettajia näissä.

”Minä en ole tehnyt mahdotonta mahdolliseksi. Minä olen vain pistänyt hitosti vauhtia siihen, että suomalainen yliopisto on ottanut flippausta käyttöön näin laajalla rintamalla”, Saarelainen huomauttaa.

Tanja Helle, opetuskokeilun projektipäällikkö Tampereen yliopiston opetuksen ja oppimisen keskus TLC:stä sanoo, että flippauksessa toteutuvat monet ajatukset, joita opettajilla on ollut jo muutenkin.

”Heidän on helppo lähteä soveltamaan sitä, koska heidän oppimiskäsityksensä on ollut jo valmiiksi yhteensopiva flippauksen kanssa. Moni mukaan lähtenyt opettaja on tehnyt samankaltaista ennenkin. Nyt se vain saa nimen ja rakenteen, ja voi rahoituksen turvin käyttää aikaa siihen.”

Tampereella kokeiluun lähtevät opettajat saavatkin kahdeksan viikon vapautuksen muista tehtävistään uuden opetusmateriaalin valmistelua varten. Keskeisen sisällön erotteleminen ja tiivistäminen verkkoon vie aikaa. Hervannassa projektiin on valittu vuosittain kymmenkunta mukaan hakenutta opettajaa. Keskustassa ja Kaupissa mukaan hakeneista opettajista on valittu ensi syksyksi viisi.

”Opiskelijoiden vastauksissa kuuluu, että tässä joutuu tekemään enemmän töitä, mutta sitten on se sivulause: mutta en ole koskaan oppinut näin hyvin.”

MARkku saarelainen, TyÖelämäprofessori Tampereen yliopistossa

Ahkeruus palkitaan

Käänteinen opetus työllistää perinteistä enemmän paitsi opettajia, myös opiskelijoita. Vaikka luentoja ei enää ole, edellyttää kurssin läpäiseminen paljon enemmän omaa ajatustyötä.

Projektipäällikkö Tanja Helteen mielestä menetelmän mukainen opetus on selkeästi raskaampaa molemmille osapuolille.

”Mutta se on vähän sellainen no pain, no gain -tilanne. Jos ei joudu näkemään sitä ajattelun vaivaa, tuottaako se sitten merkityksellistä oppimista? Myös opettaja joutuu tekemään paljon töitä, kun ajattelee omat opetussisältönsä uusiksi ja tuottaa uutta materiaalia, mutta sen jälkeen voi keskittyä opiskelijoiden kanssa keskustelemiseen ja mielenkiintoisten asioiden pohtimiseen. Se on molemmille työlästä, mutta se on hyvin palkitsevaa.”

Samaa mieltä on Saarelainen. Hänestä suomalaiset yliopisto-opiskelijat eivät ole laiskoja, eikä työnteko ole heille mikään ongelma, kunhan ahkeruus tuottaa myös tuloksia.

”Opiskelijoiden vastauksissa kuuluu, että tässä joutuu tekemään enemmän töitä, mutta sitten on se sivulause: mutta en ole koskaan oppinut näin hyvin.”

Hervannassa teollisuustalouden peruskurssilla kokeiltiin muutamia eri tapoja toteuttaa opetuksen kääntäminen. Opiskelijat tekivät etukäteen tehtäviä ja osallistuivat aluksi pieneen tenttiin joka viikko, mutta se havaittiin pian kuormittavaksi ja tentit vaihdettiin ryhmäkeskusteluihin.

Testiryhmässä mukana ollut opiskelija kertoo, että hänelle kurssi oli hyvä kokemus ja käänteisestä opetuksesta jäi käteen paljon enemmän kuin perinteisistä luennoista ja tenteistä.

”Se pakotti käymään läpi koko kurssialueen ja vähän enemmänkin, ja etsimään vielä oma-aloitteisesti lisää dataa. Jos äkkipäissään pänttää tenttiin ja sitten oksentaa tietonsa paperille, unohtaa paljon enemmän.”

Osa testiryhmän opiskelijoista palasi kesken kokeilun perinteisemmällä suoritustavalla järjestetylle kurssille, koska lähestymistapa tai aikataulut eivät sopineet heille. Haastateltu opiskelija kuitenkin sanoo, että itse hän voisi mennä ainakin flippausmenetelmällä toteutetuille talousaiheisille kursseille myös tulevaisuudessa.

”Sellainen keskustelun ja vuorovaikutuksen lisääminen, jossa ei opetella ulkoa vaan niin sanotusti mietitään omilla aivoilla, oli minusta sen hyvä puoli. Toki olen myös sellainen sosiaalinen ihminen, että tykkään tiimitoiminnasta. Se voisi olla vähän vieraampi kokemus jollekin toiselle.”

Auditoriot ja budjetit sileiksi

Flippaus on työlään lisäksi myös kallista. Hervannan kampuksella on remontoitu vanhoja auditorioita monikäyttötiloiksi, jotka sopivat paremmin nykyaikaiseen opetukseen. Kalusto ja akustiikka on muutettu paremmin pienryhmätöihin sopiviksi.

Keskustakampusta ei opetuskokeilun alla tulla remontoimaan. Hervannan kokeilun mahdollistanutta Teknillisen yliopiston säätiön rahoitusta ei voida käyttää muihin kuin tekniikan tutkinto-ohjelmiin. Menetelmän käytön laajentaminen keskustaan tehdään koulutuksen kehittämishankkeen rahoituksella, jossa ei ole varoja remontointiin. Tanja Helteen mukaan kampus on kuitenkin joka tapauksessa kehittymässä siihen suuntaan, että tiloissa onnistuu muukin kuin perinteinen luento-opetus.

”Eiväthän opettajat ole tähänkään asti kuvitelleet, että se niin sanottu frontaaliopetus olisi ainoa tapa opettaa.”

Vaikka koko yliopistoa ei pannakaan remonttiin, myös muun muassa verkkomateriaalin tuottamiseen käytetty laitteisto ja opettajien kahdeksan viikon vapautus muista tehtävistä maksavat. Projektin laajentaminen keskustaan rahoitettiin avaamalla jo kertaalleen suljettu budjetti ja siirtämällä toisten tahojen rahoitusta flippaushankkeeseen.

”Flippaus on maksanut Tampereelle aika paljon rahaa ja tulee maksamaan vielä lisää”, Markku Saarelainen toteaa. Kokeilu on ensisijaisesti satsaus oppijakeskeisyyteen, säästöjä sen kautta on odotettavissa vasta paljon myöhemmin toiminnan vakiinnuttua.

”Minä kyllä kerroin yliopistolle, että te olette nyt osta – massa Rolls-Roycea, eikö kuitenkin ihan hyvä Volkswagen kelpaisi? He olivat sitä mieltä, että kyllä he sen Rolls-Roycen haluavat.”

Sivuvaikutuksena hyvinvointi?

Hyvin toimiva flipattu opetus voi korjata monta seikkaa, joista yliopistossa ollaan huolissaan. Opinnot motivoivat enemmän, kun suurempi osa opiskellusta jää oikeasti mieleen. Itsenäiseen tiedon omaksumiseen ja pienryhmiin nojaava opiskelu opettaa työelämässä tarvittavia taitoja kuin huomaamatta. Opiskelijoiden yhteinen toiminta ja opettajien mahdollisuus kohdata heidät henkilökohtaisesti voivat parantaa myös hyvinvointia.

Tanja Helteen mukaan pienryhmäopiskelu on antanut yhteisöllisyyden kokemusta opiskelijoille myös koronapandemian aikana, vaikka kaikki onkin tapahtunut verkossa. Vanhana keskustakampuksen opettajana Helle on erittäin tyytyväinen, että flippausprojekti tulee myös keskustaan.

”Olen sydämeltäni opettaja ja nimenomaan sellainen opettaja, joka on aina halunnut kehittää opetusta. Siksi olen kauhean innostunut siitä, että tämä laajenee nyt myös keskustan tutkinto-ohjelmiin.”

Saarelaisen mielestä Tampereen yliopisto on hieno paikka tehdä töitä. Hän toivoo, että akateemisessa maailmassa olisi useamminkin mahdollisuus innostua, kokeilla ja mieluummin vaikka epäonnistua uusissa asioissa kuin väkisin pitäytyä vanhoissa. Opetuksen tulevaisuus on hänestä digitaalisessa maailmassa, joka tekee opiskelusta ajasta ja paikasta riippumatonta.

”Muiden yliopistojen on jossain vaiheessa pakko seurata perässä. En voi kuvitella sellaista maailmaa, jossa vielä vuonna 2030 rakennettaisiin liitutauluja.”