Pääkirjoitus: Brändiratikka menee päin seiniä

Viimeistään tämän syksyn myötä on käynyt selväksi, että Tampereen yliopistofuusiossa on saavutettu jotakin täysin ennennäkemätöntä. Kahdesta varsin pidetystä yliopistosta on vajaassa kolmessa vuodessa onnistuttu yhdistämään nauruntyrskähdyksiä ja lohdutonta itkua vuoroin tuottava brändivärinen sirkus, jossa varmaa on ainoastaan se, että asiat eivät ole ihan siten, miten niiden väitetään olevan. 

Ensin tulivat tilaleikkaukset, joiden toteutus lyödään lukkoon loppuvuoden aikana. Varsinaisesti vähennysten määrä asetettiin jo vuosi sitten. Syksyllä 2020 sorvattu 25 prosentin tilavähennystavoite uitettiin tuolloin valmiiksi saatuun kampuskehitysstrategiaan ”ekologisen vastuun” ja hiilineutraaliustavoitteen alle. 

Myöhemmin lukemaa on alettu perustella taloussyyt edellä. Ilmastonmuutos voi vilahtaa sivulauseessa, ettei nyt ihan housut tulessa jäädä kiinni, mutta sattumalta 25 prosentin vähennys kattaa myös taloudelliset tavoitteet.

Syksy toi myös yt-neuvottelut, joissa yliopiston tavoite on karsia tukipalveluistaan 215 henkilöä ja ulkoistaa 30. 

Yliopiston strategiassa tukipalveluiden kohdalla puhutaan ”synergiaetujen hyödyntämisestä”, joka suomeksi tarkoittaa päällekkäisten tehtävien karsimista. Yliopiston talousjohtajan (Visiiri 5/2021) ja rehtorin (Aamulehti 13.9.) mukaan tämä on normaali osa fuusiota.

Ensisijaisesti irtisanomisten perusteluna on kuitenkin käytetty yliopiston talouden huonoa tolaa, eikä niinkään fuusiota. Yliopiston hallitus päätti yt-neuvotteluista nopeasti kokoon kutsutulla sähköpostikokouksella viikkoa ennen uusimpien talouslukujen julkaisua.

Neuvotteluiden osapuolena olevat työntekijäjärjestöt ovat kyseenalaistaneet irtisanomisten taloudellisen perusteen. Niiden mukaan yliopistolta on ollut vaikea saada tietoa sen taloudesta, eikä annettujen tietojen mukaan muodostunut kuva ole sellainen, että sillä voisi perustella näin suuria vähennyksiä. Neuvotteluja on vaikea käydä, jos pöydän molemmilla puolilla ei puhuta samasta asiasta.

Kaikkiaan näyttää siltä, että fuusion myötä henkilöstövähennyksiä yritetään nyt ajaa mahdollisimman laajana käyttäen keppihevosena taloudellista pakkoa. Korkeakoulujen rahoitusnäkymät eivät kuitenkaan ole kiveen hakattuja, eikä varmuuden vuoksi leikkaaminen ole todellisuudessa ”ydintoimintojen vahvistamista”.

Yliopiston toimintaa on vaikea seurata tuntematta myötähäpeää, kun samanaikaisesti viestintäosasto yrittää hukuttaa ikävät asiat brändiviolettiin mainosteippiin ja sisällöttömään konsulttijargoniin. Jos yliopisto haluaa jossain kohtaa olla yhteisönsä silmissä luotettava ja vakavasti otettava toimija, on monella osa-alueella tehtävä täyskäännös. 

Päätöksenteon avoimuudesta ja perustelujen rehellisyydestä on hyvä aloittaa.

Tällä hetkellä on vaikea kuvitella kovin monen opiskelijan tai työntekijän istuvan Tuni-kassi kainalossa Tuni-ratikan kyydissä ylpeänä omasta yliopistostaan.