Pääkirjoitus: Virallisia totuuksia

Kaikella, mitä kirjoitan tähän, on mahdollisuus ikääntyä poikkeuksellisen huonosti. Mutta yritetään. Kun koronapandemia on viimein alkanut vaikuttaa taltutetulta, aloitti Venäjä sodan Ukrainassa.

Euroopassa ehdittiin elää yli 20 vuotta ilman tämän mittakaavan sotatoimia. Jugoslavian hajoamissodat ja niiden jälkipyykki asettuivat osaksi oman ikäluokkani kollektiivista tajuntaa jossain siinä Estonian onnettomuuden ja syyskuun 11:nnen välissä.

Tuossa parissakymmenessä vuodessa informaation määrä maailmassa on räjähtänyt. Pelkästään valokuvia otetaan joka vuosi enemmän kuin 1800- ja 1900-lukujen aikana yhteensä.

Tämän vuoksi kuka tahansa voi seurata sotatapahtumia halutessaan vaikka ympäri vuorokauden. – Informaatiotulvassa on helppo tuntea itsensä asiantuntijaksi – ja helppo on myös ahdistua.

Kun materiaalia on saatavilla jatkuvalla syötöllä, tuntuvat uutiset välillä laahaavan tuskastuttavan jäljessä. Uusimmat käänteet on jaettu Twitterissä ja kannat niiden perusteella sementoitu kauan ennen kuin samat asiat nousevat Hesarin ja Ylen etusivuille.

Se johtuu siitä, että uutisia varten asioita pitää varmistaa ja tarkistaa, vertailla eri lähteitä ja välillä odottaa lisätietoja. Uutisia tuottaa journalistinen järjestelmä, jonka uskottavuus ottaa kolauksen joka kerta, kun vahvistamatonta ja myöhemmin vääräksi osoittautuvaa tietoa jaetaan. Varsinkin tällaisia aikoina informaatiovirrassa on poikkeuksellisen paljon paikkansapitämätöntä tauhkaa.

Erityisesti sen levittämisessä on kunnostauduttu Venäjällä, jossa toimittajien työn systemaattinen häirintä aloitettiin pian Vladimir Putinin noustua valtaan 2000-luvun alussa. Kansan pääsyä muun kuin valtiojohtoisen median syöttämän ”virallisen totuuden” äärelle on vaikeutettu jatkuvasti. Samanaikaisesti mielenilmauksiin osallistumisesta on tehty vaarallista toimintaa.

On ymmärrettävää, että jossain kohtaa valtaosa ihmisistä lopettaa tiedonmurusista tappelun ja keskittyy arkielämäänsä. Kun mihinkään ei voi luottaa, kansalaisyhteiskunta tukahtuu.

Tavallisia kansalaisia ei tulekaan syyllistää johtajiensa tekemisistä. Sillä on ollut historiassa hirvittäviä seurauksia.

Nyt ajankohtainen kysymys on, miten muuttunut tilanne vaikuttaa meihin? Vaikka perusturvallisuuden tunne järkkyy, on syytä muistaa, millaisille arvoille oma yhteiskuntamme on rakennettu. Meillä valtiota ei ohjata häikäilemättömimmän oikeudella eikä kovaäänisimpien huutoäänestyksillä, vaan tietoon ja jaettuihin arvoihin pohjautuvalla demokraattisella prosessilla. Tällaisina aikoina siitä kiinni pitäminen on erityisen tärkeää.

PS. Visiiri vastaanottaa juttuvinkkejä. Tämänkin lehden sisällöstä merkittävä osa on syntynyt aktiivisten lukijoiden aloitteesta.