Saunasssa syntynyt Cinemadrome tarjoilee kauhua, scifiä ja totaalista roskaa
Sukelsimme tamperelaiseen elokuvafestivaaliin, jonka katsomossa tunteet saa päästää valloilleen.
Teksti ja kuvat: Nikke Sillanpää
Tamperelainen Cinemadrome on elokuvatapahtuma, joka pyörii tiukasti kauhuelokuvien sekä B-luokan scifin, toiminnan ja erotiikan ympärillä. Ja kuten tapahtumatietoihinkin on kirjattu: Cinemadromen elokuvat ovat ”yleisesti ottaen aina K-18”.
Niin sanottuihin genre-elokuviin keskittyvää tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2010 lähtien ja sen kasaamisesta vastaa elokuvafanaattinen kaksikko Tomi Peuhkurinen ja Ville Lähde. Peuhkurinen työskentelee Pirkanmaan Elokuvakeskuksella, Lähde puolestaan omistaa elokuvakokoelman, joka kattaa tuhansia leffoja. Hän pyörittää myös omaa Youtube-kanavaa nimeltä Videospace, jossa arvostellaan leffoja, käydään alan tapahtumissa ja häärätään yleisesti kaikkea elokuvaharrastukseen ja -keräilyyn liittyvää.
Elokuvafestari syntyi saunassa
Haastattelua varten istun tapahtumajärjestäjien kanssa elokuvateatteri Niagaran takaosassa olevaan Elokuvakeskuksen toimistoon, jossa minua ympäröivät lukuisat elokuvajulisteet. Peuhkurinen kertoo, kuinka ennen Cinemadromea Niagarassa esitettiin helsinkiläisen Night Visions -tapahtuman ohjelmistoa, mutta silloin elokuvia näytettiin vain yksi päivässä. Monta päivää kestänyt esitysaikataulu koettiin järjestäjien ja yleisön mielestä ongelmalliseksi, ja Tampereen elokuvaskene kaipasi uusia tuulia.
Kuten monet hyvät ideat, Cinemadrome sai alkusysäyksen saunan lauteilla. Lähde tapasi Kalevan uimahallissa Pirkanmaan Elokuvakeskuksen teatterinhoitajan Juha Elomäen ja alkoi ihmetellä Niagarassa esitettyjen elokuvien ajankohtaa.
”Maniac (1980) oli pyörinyt täällä jonain arki-iltana ja mietin että voi helvetti. Olisin halunnut nähdä sen, mutta mulla ei ollut mitään tietoa, että tämmöisiä esitetään Niagarassa”, Lähde kertoo.
Viikonloppuna järjestettävä kahden päivän elokuvafestari olisi faneille helpommin lähestyttävä konsepti, joka mahdollistaisi harvinaisten elokuvien näkemisen teatterin valkokankaalta. Tekijät inspiroituivat myös Night Visionsin järjestämästä leffayöstä, jossa esitettiin elokuvia illasta aamuyöhön asti. Cinemadromen alkuvuosina tapahtumassa näytettiinkin lähes pelkästään Night Visionsin ohjelmistoa.
Lähde ja Peuhkurinen tiesivät toisistaan ennen Cinemadromen syntyä, mutta eivät olleet aikaisemmin työskennelleet yhdessä. Kahden genre-elokuvan ystävän yhteistyö mahdollisti oivallisen tilaisuuden Cinemadromen synnylle. Pirkanmaan Elokuvakeskuksen omistama Niagara valikoitui luonnollisesti tapahtumapaikaksi, ja Cinemadrome laajensi elokuvateatterin jo ennestään laaja-alaista ohjelmistoa.
Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna 21. kertaa kahden päivän mittaisena. Normaalisti vuoden aikana nähdään kaksi varsinaista Cinemadrome-viikonloppua ja lisäksi pari pienempää tapahtumaa, kuten Tapahtumien yön elokuvanäytös.
Cinemadromen tuottamisessa on mukana myös muutama talkoolainen, jotka eivät oikeastaan ole vaihtuneet vuosien saatossa. Elokuvajuhla saadaan kasaan pienillä resursseilla vapaaehtoisten auttaessa tapahtumapäivän lipunmyynnissä.
Videovuokraamon kautta elokuvateatterin valkokankaalle
Peuhkurisen ja Lähteen kiinnostus elokuvia kohtaan heräsi niin aikaisin kun he muistavat, eikä loppua ole sen jälkeen näkynyt. 1980-luvulla eletty lapsuus toi mukanaan jotain muuta kuin Disneyn animaatioseikkailuja, kun genre-leffat alkoivat kiinnostaa jo varsin varhaisessa vaiheessa. Videovuokraamot olivat rantautuneet Suomeen ja niiden määrä kasvoi lähes räjähdysmäisesti 1980-luvun aikana. Tämä helpotti elokuvien saatavuutta, ja ennen vuonna 1987 voimaan tullutta videolakia myös kauhu- ja toimintaelokuvien vuokraaminen onnistui alaikäisiltä.
”KAUHUA! ROSKAA! SCIFIÄ! erotiikkaa! TOIMINTAA!”, tiivistää tämänkertaisen Cinemadronen juliste olennaisen. Tapahtumissa esitettävät elokuvat valitaan Peuhkurisen ja Lähteen yhteisen päätäntävallan mukaisesti, ja ne ovat alttiita subjektiivisuudelle. Kysyessäni vaikuttavatko järjestäjien henkilökohtaiset mieltymykset tapahtuman elokuvatarjontaan Peuhkurinen vastaa:
”Kyllä, puhtaasti! Eihän me nyt varmastikaan alettaisi järjestämään Wim Wenders– tai musikaalifestaria.”
Tapahtuman yleisö koostuu järjestäjien mukaan suureksi osaksi heidän ikäisistään katsojista, 30–40-vuotiaista miehistä. Vaikka genre-elokuvien fanikunta pyörii yli kolmenkymmenen ikävuoden paikkeilla, myös parikymppisiä nuorisoporukoita näkyy näytöksissä silloin tällöin. Tampereen alueella genre-elokuville uskolliset elokuvafanit ovat järjestäjien mukaan tuttu joukko, joka saa Niagaran 126-paikkaisen salin sopivasti täyteen.
Cinemadromen elokuvatarjonta on usein harvinaislaatuista, eikä tällaisten leffojen näkeminen elokuvateatterin valkokankaalta olisi välttämättä laisinkaan mahdollista ilman intohimoisia järjestäjiä. Tapahtuman alkuaikoina elokuvat tulivat usein vielä filmikopioina Tampereelle, mutta nykyään leffat siirtyvät suurimmaksi osaksi netin kautta.
Järjestäjät esittävät kuitenkin mielellään elokuvia myös filmiltä, mikäli niitä on järkevästi saatavilla. Isojen elokuvakelojen rahtaaminen Suomeen käy helposti kalliiksi touhuksi, eikä koronapandemian pitkittämä toimitusaika helpota asiaa. Peuhkurinen ja Lähde kehuvat myös elokuvien uudelleen masteroituja versioita, jotka ovat vanhoille filmeille uskollisia tuotoksia. Aika kuitenkin kultaa muistot helposti filmikeloja pyörittäessä.
”Jokainen filmikela näyttää erilaiselta. Muistan esimerkiksi että Lucio Fulcin Zombie oli filmiltä pyöritettynä aivan seepian värinen”, Lähde kertoo.
”Jotkut ovat ihan punertuneeksi menneitä tai sitten niin täynnä naarmuja, että filmi ropisee ja paukkuu. Joillekin se on se tunnelma, mutta ei sitä elokuvaa ole varmaankaan tarkoitettu esitettäväksi sellaisena”, Peuhkurinen jatkaa.
Yli kolmesataa elokuvaa vuodessa
Sekä Peuhkurisella että Lähteellä on myös jonkin verran omakohtaista kokemusta elokuvien tekemisestä. Lähde on ollut mukana hervantalaisen filmiporukan Trash Videon toiminnassa, joka on erikoistunut kieli poskessa tehtyihin ja monesti graafisen väkivaltaisiin omakustanne-elokuviin, niin sanottuun findie-genreen, joissa tietynlainen tuotannon käppäisyys on itseisarvo.
Itse tekemisen ja oppimisen meininki näkyy muutenkin leffaintoilijoiden skenessä selkeästi, ja fanaattisuus Cinemadromen edustamia elokuvia sekä tyylilajeja kohtaan on erityisen kiehtovaa. Mitä enemmän tekoverta näyttelijän kehoon kiinnitetystä pussista saadaan irti, sitä parempi. Intohimo ja elokuvien herättämät tunteet näkyvät myös teatterisalissa, jossa yleisö on vapaa nauramaan mitä sikamaisinta röhönaurua ja ajoittainen valkokankaalle huutelukin kuuluu asiaan.
Peuhkurisen ja Lähteen innostus elokuvaa kohtaan ei rajoitu ainoastaan Cinemadromen pyörittämiseen, sillä Lähde on mukana järjestämässä Tampereen elokuvajuhlien yhteydessä pyörivää Trash & Underground Film Festivalia, joka keskittyy suomalaisten ja ulkomaisten indie-elokuvien esittämiseen. Peuhkurinen taas on toimittanut näköispainoskirjan jyväskyläläisestä X-RATED-elokuvalehdestä, joka ruokki roskaelokuvaharrastajien tiedonjanoa 1990-luvulla.
Kuinka paljon elokuvia harrastajat muuten katsovat? Riittääkö yksi viikossa?
Kaksikko naurahtelee ja Lähde toteaa sitten katsovansa ainakin yhden elokuvan päivässä.
”Kummallinen kysymys, yksi elokuva per viikko. Mitä se tarkoittaa? Katson varmasti lähemmäs 400 leffaa vuodessa”, Lähde kertoo.
Elokuvien katsominen ei ole enää yhtä helppoa Peuhkuriselle, sillä esikouluikäinen lapsi vie vapaa-ajasta ison osan. Intohimoinen suhtautuminen elokuvia kohtaan myös kismittää ajoittaan.
”Aikaisemmin katsoin reilut 300 leffaa vuodessa, nykyään saatan katsoa 30–50 leffaa. Se pistää välillä ihan pilalle jonkun elokuvan, kun ei ole nähnyt mitään vaikka kahteen viikkoon. Sitten kun tulee katsottua yksi leffa niin on että ’voi vittu kun oli hyvä’, vaikka se elokuva ei edes olisi kovin kelpo. Silloin elokuvasta tekee hyvän vain se, ettei ole nähnyt mitään pitkään aikaan,” Peuhkurinen toteaa.
Eroottiset ja tapahtumarikkaat iltanäytökset
Koronapandemian aikana Cinemadrome on joutunut pitämään esityksiä pienemmässä kokoluokassa, mutta viimeisimmässä tapahtumassa marraskuun puolivälissä saatiin juhlia taas normaalimpaan tapaan. Näytöksiin myytiin lippuja noin kaksi kolmasosaa täydestä salista.
Tapahtuman yli kymmenvuotiseen historiaan mahtuu myös sattumuksia. Kun varsinaisissa viikonlopputapahtumissa käy kohtuullisen vakiintunut yleisö, kerää muun muassa Tapahtumien yönä järjestettävä erikoisnäytös vuosittain useita kävijöitä, jotka eivät välttämättä muuten tutustuisi Cinemadromen tarjontaan. Tapahtumien yönä järjestettävässä erityisnäytöksessä esitetään vuosittain jokin eroottinen elokuva, eikä yleisö tiedä lippua ostaessaan, mitä elokuvaa he ovat tulossa katsomaan.
Vuonna 2016 tapahtumien yöhön saapunutta yleisöä ei ollut etukäteen varoitettu elokuvan eroottisuudesta. Valkokankaalla esitettiin vuonna 1975 julkaistu erotiikkaelokuva The Vixens Of Kung Fu, joka herätti yleisössä vahvoja tunteita.
”Kyseessähän on kova pornoelokuva. Ajattelin, että kyllähän täällä on ennen nähty kaikennäköistä, ja myös tätä osastoa on esitetty”, Lähde kertoo.
Elokuvasali täyttyi yleisöstä ja tapahtumajärjestäjät alkoivat jännittää yleisön reaktioita.
”Vähän alkoi hirvittää, kun sali oli täynnä. Siinä missä itse istuin, oli äiti–tytär porukkaa, jotka eivät varmasti tienneet, mitä he ovat tulossa katsomaan. Kun filmin eka kohtaus käynnistyi, niin ainakin puolet yleisöstä lähti ulos. Kun leffa loppui, oli salissa varmaan neljäsosa katsojista jäljellä.”
Tämän jälkeen Tapahtumien yönä järjestettävissä näytöksissä on annettu sisältövaroitus eroottisesta materiaalista. Jutun kirjoittajakin sattui tällaiseen näytökseen vuonna 2018, tietämättä Cinemadromesta sen enempää. Valkokankaalla esitettiin humoristinen ja eroottinen elokuva Linda Lovelace for President, jonka pääosaa esitti pornoteollisuuden tunnetuimmasta elokuvasta Deep Throathista tuttu Linda Lovelace.
Suurien tunteiden elokuvafestari
Cinemadrome 21 alkoi perjantaina 12. marraskuuta, ja ensimmäisenä elokuvana esitettiin italialaisen ohjaajan Lucio Fulcin kauhuelokuva The New York Ripper. Tapahtuman järjestäjiä haastatellessani totesin, etten ole nähnyt Fulcin elokuvia aikaisemmin. He toivottivat onnea matkaan. Tiedossa on kuulemma komeita kuvia ja graafista väkivaltaa.
Kello kuuden lähestyessä Niagaran sali alkaa täyttyä. Viereeni istuu joukko nuoria, jotka olivat juhlimassa ystävänsä syntymäpäivää.
Elokuvan aikana kuuluu naurunpyrskähdyksiä, huvittuneita huudahduksia, ja välillä yleisö vaipuu kireään kauhuntäyteiseen hiljaisuuteen, kunnes toiminta taas vapauttaa katsojan.
Tässä lienee Cinemadromen viehättävin puoli kaltaiselleni elokuvanoviisille. Salissa voi nauttia elokuvasta täysin siemauksin ja aistia, kuinka sata muutakin ihmistä elää samaa kokemusta. Tapahtuman järjestäjät ovat kanssani samoilla linjoilla.
”Jos haluaa saada eniten irti tämän tyylisistä filmeistä, niin kyllä se oikea paikka kaikista rutoista ja teknisistä harppauksista huolimatta on elokuvateatterissa kummallisten ihmisten seassa”, Lähde kertoo.
”Jos vaatii elokuvan katsomiselle sellaisen ympäristön, että kukaan ei hengitäkään, niin sitten kannattaa pysyä kotona. Täällä nauretaan ja taputetaan. Ei kaikille elokuville, mutta silloin kun se on asianmukaista. Elämys tulee siitä tunnelmasta, sillä ilman yleisöä meillä ei olisi festareita”, Peuhkurinen toteaa.
Cinemadromeen tutustuminen osoittaa, kuinka suurella intohimolla elokuviin voi suhtautua. Lapsuudesta asti kumpuava mielenkiinto käytännön erikoistehosteita sekä kriitikoiden ja palkintoraatien karsastamia elokuvia kohtaan on luonut elinvoimaisen ja tiiviin yhteisön, joka pääsee kokoontumaan yhdessä Niagaran tunnelmalliseen saliin kerta toisensa jälkeen.
Mutta siinä missä toisen roska on toisen aarre, eivät verihurmeiset hipat ymmärrettävästi kaikille sovi. Kun The New York Ripper päättyy ja valot syttyvät salissa, toteaa vieressäni istunut syntymäpäiväsankari kavereilleen:
”Mä en enää koskaan lähde teidän kanssa leffaan.”