Tampereen YTHS muutti vihdoin uusiin tiloihin

Tampereen YTHS:n yleis- ja mielenterveyspalvelut muuttivat Kalevantie 3:n vanhasta tiilirakennuksesta Pakkahuoneenkadun Pendolino-rakennukseen syyskuun puolivälissä. Uudet tilat ovat vielä hieman keskeneräiset, mutta työntekijät ovat mielissään siitä, että muutto pääsi vihdoin tapahtumaan.

Teksti: Kristiina Baltzar

Kuvat: Nikke Sillanpää

Ensikertalaisella Pakkahuoneenkadun YTHS:n tiloihin voi olla vaikea löytää. Ulko-ovessa on vain pieni sininen lappu, ainoa asia tällä hetkellä, mikä kertoo YTHS:n olemassaolosta rakennuksessa. Uudelle toimipisteelle saavutaan Tullinkadun puolelta. S-marketia kohti laskeutuvat portaat väistetään vasemmalle, mennään ovesta sisään ja noustaan neljänteen kerrokseen.

Ylhäällä odottaa YTHS:n yleis- ja mielenterveyspalveluiden uudet tilat. Vierailun aikaan syyskuun lopulla remontti on vielä viimeistelyä vaille valmis.

”Kuten huomaatte, täällä on vielä hieman keskenräistä. Tarroitukset puuttuvat vielä ovista, eikä opasteita ole laitettu. On myös sitten näitä sähkötolppia ja muuta”,
sanoo Tampereen YTHS:n yleisterveyden alueosastonhoitaja Maare Ruokola.

YTHS:n vanha toimipiste ehti vastaanottaa opiskelijoita Kalevantiellä vuodesta 1976 asti. Uusiin tiloihin muutosta oli haaveiltu jo pitkään, mutta palapeli kasautui hitaasti. Syynä oli, että rakennuksen omistava Ylioppilasterveys-yhdistys aikoi purkaa Kalevantien kiinteistön ja rakentaa sen tilalle uuden terveysaseman, johon sitten YTHS muuttaisi. Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet, ja nyt Kalevantien toimipisteen tilalle suunnitellaan asuinrakentamista ja mahdollisesti liiketiloja.

Syyt terveysaseman muuttoon olivat painavat. Opiskelijamäärän kasvaessa tilat jäivät auttamattoman pieniksi eivätkä ne olleet esteettömät.

Pahinta oli, että rakennus kärsi vakavista sisäilmaongelmista. Aluehallintavirasto oli asettanut rakennuksen alimman kerroksen täyteen käyttökieltoon terveydenhuollon osalta. Useat YTHS:n työntekijät eivät voineet sisäilmaongelmien vuoksi työskennellä ollenkaan toimipisteellä, joten he olivat kokonaan etätöissä.

”Nyt työntekijät ovat pystyneet palaamaan lähityöhön. On todella hienoa, että saamme olla terveissä tiloissa.  Siistit, asianmukaiset ja nykyaikaiset tilat tuovat viihtyvyyttä ja helpottavat arkea”, Ruokola kertoo.

Uusien tilojen etsintä ja myös tilajaon teko lähti liikkeelle työntekijöiden tarpeista käsin.

”Kliininen työ laitettiin etusijalle. Esihenkilöt tulivat sitten siinä sivussa, eli otimme ne tilat, mitä jäi jäljelle.”

YTHS:n uusi toimipiste on todella tilava ja valoisa. Suuri osa huonekaluista on uusittu. Kaikissa huoneissa on sähköpöydät, sillä työergonomiasta haluttiin pitää huolta. Mitään huonokuntoista ei vanhasta rakennuksesta otettu mukaan sisäilmaongelmien vuoksi. Kaikki mikä tuli mukaan onkin tarvittaessa puhdistettu kemiallisesti.

Odotusauloja löytyy kaksi isoa ja useampi pieni. Alueosastonhoitaja Ruokola neuvoo tarkastamaan aina, mihin huoneeseen aika on varattu, jotta löytää oikeaan paikkaan odottamaan vuoroaan.

”Meillä on täällä monta tällaista sokkeloa, josta pääsee kiertämään ympäri. Jos on oikein eksymiseen taipuvainen, niin täällä on siihen hyvät mahdollisuudet. Kun opasteet tulevat, täällä oppii kyllä liikkumaan.”

Henkilökunnalta tullut palaute uudesta toimipisteestä on ollut myönteistä. Samassa kerroksessa työn tekeminen ja yhteinen taukohuone ovat tuoneet mukanaan uudenlaista yhdessäoloa.

Mutta entä jonotusajat? Niihin ei ikävä kyllä ole uusien tilojen myötä tulossa helpotusta. Tampereen toimipiste on ollut valtakunnallisesti katsottuna yksi YTHS:n ruuhkaisimmista. Lääkäriaikoja on vaikea saada, kertoo Maare Ruokola.

“Nyt kun etäopiskelu on loppunut, on kysyntä ollut kovempaa kuin samaan aikaan viime vuonna. Kasvua on ollut monta kymmentä prosenttia. Ja meillähän ei resurssitilanne kuitenkaan ole muuttunut.”