Näyttelijä Samuel Kujala toivoo, että taidetta tutkittaisiin enemmän – ”Näyttelijöillä on paljon ymmärrystä vuorovaikutuksesta ja ruumiista”

Tampereelta kotoisin oleva Samuel Kujala (s. 1995) näyttelee 12. syyskuuta Suomen ensi-iltansa saavan Jossain on valo joka ei sammu -elokuvan päähenkilö Paulia. Aiemmin elokuvissa kuten Levoton Tuhkimo (2024) ja Fucking with Nobody (2020) esiintynyt näyttelijä palkittiin Venla-ehdokkuudella Ylen menestyssarjasta Nörtti: DragonSlayer666 (2017–2019). 

Kujala valmistui Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelmasta maisteriksi keväällä 2021. Nyt hän suorittaa jatko-opintoja Tampereen yliopiston Ihmiset ja teknologiat -tohtoriohjelmassa. 

“Olen havainnoinut, kuinka kohtauksen tekninen toteutus vaikuttaa siihen, miltä näyttelijästä tuntuu siinä ympäristössä, sekä sitä, millaisia näyttelijäntyöllisiä valintoja hänen on mahdollista tehdä”, Kujala kertoo tutkimuksensa sisällöstä.  

“Asetelmaan liittyy kitkaa ja monesti kommunikoimattomuutta. Työni tarkoitus on sanoittaa tätä kokemusta ja keksiä näyttelijälle uudenlaisia tulokulmia siihen.” 

Pikkulapsena Kujala olisi halunnut balettitunneille, myöhemmin mielessä kävi lääkikseen pyrkiminen. Tampereen yhteiskoulun lukion teatteridiplomin kautta Kujala kuitenkin löysi intohimonsa. Yhdessä ystäviensä kanssa Kujala osallistui projektiin, jossa hän pääsi osalliseksi tarinankerrontaa aina käsikirjoituksen laatimisesta ohjaukseen ja näyttelyyn. Hän huomasi, kuinka merkittävää oli päästä sitoutumaan tekemiseensä täysillä. 

Onnistumisen kokemus valoi uskoa siihen, että näyttelijän työn kautta hän voisi kiteyttää ajattelun koettavaksi ja havaittavaksi. 

Jossain on valo joka ei sammu kertoo Paulista, joka etsii identiteettiään entisen ja uuden itsensä välillä. Koko ikänsä klassista musiikkia soittanut hahmo liittyy improvisoitua musiikkia soittavaan kollektiiviin ja löytää sisältään kuulluksi pyrkivän äänen. Tämän ulos tuleminen vavisuttaa perfektionismiin paatunutta hahmoa ja ihmisiä hänen ympärillään. 

Samuel​ Kujalalle heittäytyminen on tuttua. 

“Näyttelijänä mennään nopeasti projektista toiseen. On löydettävä nopeasti keino tyydyttää projektin tarpeita”, hän sanoo. 

Työssään Kujala joutuu mukauttamaan habitustaan ja vaistojaan hahmon sekä teoksen tarpeisiin. 

Kujala näyttää, kuinka kokonaisvaltaista huilun soittaminen todella on: huulten on oltava rennosti, hartiat pidettävä alhaalla, hengitys lähtee tietystä kohtaa, eikä mitään saa jännittää liikaa. Rooliin valmistautuessaan hän harjoitteli tietoisesti vaikeita materiaaleja liian pitkiä aikoja tunteakseen itse Paulin kokeman turhautumisen. 

Katsojasta tuntuu hahmoa seuratessa, kuin hän todistaisi jotain, mitä hänen ei kuuluisi. Kujala vältteli kameraan katsomista etäisyyden ylläpitämiseksi synnyttäen jännitteen kameran ja hahmon välissä. Kun hahmo kävelee tiettyyn suuntaan, hänen päänsä vetää toiseen. Kun hän käy ahdistavaa keskustelua, puhelin näyttää polttelevan hänen käsiään. Kujala kutsuu tätä ruumiin kapinaksi tilaansa vastaan. 

“Pauli on rakentanut tietynlaisen kehon. Se hillitsee impulsseja, jotka voisivat horjuttaa arkea, jota hänen pitäisi nyt elää.” 

Taiteen tutkimista ja tutkimusta 

Elokuvassa taidetta tutkitaan monesta näkökulmasta. Pauli joutuu ottamaan musiikkiin itselleen vieraan näkökulman löytääkseen jotain, mitä hän ei ole aiemmasta asemastaan löytänyt. Vaikka Samuel Kujala tunnustaa klassisen musiikin tunteiden ilmaisun kauneuden, tuo hänen mielestään irti päästetty luovuus ulos Paulin hahmosta jotain vielä aidompaa. 

Väitöskirjaansa työstäessään hän on pohtinut, että taiteen tutkimiseen suhtaudutaan vähättelevästi. Hänen mielestään aihetta saisi ja pitäisi tutkia enemmän. Tätä tutkimusta tulisi luonnollisesti myös rahoittaa paremmin. 

“Toivon työstäni hahmottuvan sen, että näyttelijöillä on paljon ymmärrystä vuorovaikutuksesta ja ruumiista, sekä että tätä alikäytettyä osaamista voitaisi soveltaa monipuolisemmin.” 

Kujala kertoo lavastusosaston henkilön tuoneen elokuvan kuvauspaikalle kasan rojua käkipillistä marmorikuuliin. Ohjaaja antoi näyttelijöiden kokeilla erilaisten äänten syntymistä ja osaa näistä tekniikoista sovellettiin mukaan lopulliseen musiikkiin. 

“Kävimme läpi saman prosessin kuin hahmot musiikin luomisessa – yhdessä heittäytyen ja improvisoiden.” 

Ohjaaja Lauri-Matti Parppei toimii elokuvassa myös säveltäjänä. Ennalta kirjoitettuja kohtauksia ja kappaleita harjoiteltiin muutamia kertoja etukäteen, vaikkakin ne esitettiin ja äänitettiin livenä. Viimeisessä kappaleessa myös Kujala on saanut kredittiä sävellyksestä. Hän on harrastanut pianonsoittoa vuosien ajan ja soittanut vähän myös rumpuja. Laulamiskokemusta hänellä on opinnoista, mutta laulajana hän ei itseään pidä. Tarinassa tekniikka tuntui kuitenkin toissijaiselta. 

“Nostan hattua ohjaajalle siitä, että hän onnistui luomaan prosessin, jossa suoritusta ei pohdi ulkopuolelta käsin.” 

Kujala pitää elokuvaa kunnianhimoisena. Hänestä elokuva, joka ei yritä kosiskella mahdollisimman suurta yleisöä on Suomessa omanlaisensa riski. 

“On ihanaa, että elokuvantekijällä on selkeä konsepti siitä, mitä elokuvaan kuuluu ja mitä ei. Elokuvasta on helppo olla ylpeä.” 

Lue Jossain on valo joka ei sammu -elokuvan arvostelu täältä.