Tie yliopistoon ei ole aina suoraviivainen – kolme opiskelijaa kertoo tarinansa
Kolme opiskelijaa Tampereen yliopistosta kertovat taipaleestaan lukion jälkeen.
Teksti ja kuvat: Miira Parhiala
Vaihtamalla parani
Kun Pirita Ollila valmistui ylioppilaaksi vuonna 2018, hänellä oli suuri halu päästä yliopistoon – ei niinkään päästä opiskelemaan jotain tiettyä alaa, vaan päästä nimenomaan yliopistoon.
”Hain ensimmäisellä hakukerralla Turun yliopiston valtiotieteelliseen, enkä päässyt. Se pääsykoe oli aikamoinen herätys. Se oli ihan erilainen koe, kuin mihin olin lukiossa tottunut.”
Seuraavana vuonna Ollila laski ylioppilastodistuksensa pisteet ja huomasi, että pääsisi todennäköisesti sillä suoraan sisään Vaasan hallintotieteisiin.
“Minulla ei ollut varsinaista kiinnostusta, saati ymmärrystä siitä, mitä hallintotieteet alana ovat. Pisteet riittivät sinne, ja se tuntui silloin tärkeimmältä.”
Ollila halusi kuitenkin pelata varman päälle. Hän päätti tehdä myös pääsykokeen ja osallistui hallintotieteiden valmennuskurssille.
”Pääsykoeluvusta ei meinannut tulla yhtään mitään. Se oli niin puuduttavaa. Jälkikäteen mietittynä jo se kertoi siitä, että hallintotieteet alana eivät ole minun juttuni.”
Vaasan yliopiston hallintotieteiden ovet kuitenkin avautuivat vuonna 2019. Opinnot Vaasassa eivät kuitenkaan sujuneet ja Ollila koki jatkuvasti, ettei ole oikeassa paikassa.
”Opiskelu ja ammatillisuus ovat iso osa minun identiteettiäni. Siksi välivuodet ja opinnot väärällä alalla herättivät paljon vaikeita tunteita.”
Pirita Ollila
Opiskelu väärällä alalla heijastui kokonaisvaltaisesti elämään ja kokemukseen itsestä. Voimakas ahdistus ja epävarmuus tulevasta olivat jatkuvasti läsnä, ja olo oli koko ajan hirveän hankala.
”Opiskelu ja ammatillisuus ovat iso osa minun identiteettiäni. Siksi välivuodet ja opinnot väärällä alalla herättivät paljon vaikeita tunteita. Ei päässyt toteuttamaan sitä, minkä kokee omassa elämässään tärkeäksi.”
Ollila päätyi tekemään hallintotieteiden opintojen sijaan töitä vuoden ajan.
”Mietin, mitä oikeasti haluan elämältä. Samalla tein avoimen yliopiston kautta esimerkiksi yhteiskuntatutkimuksen kursseja. Ne opinnot kiinnostivat.”
Yhteiskuntatieteistä etenkin valtio-oppi ja kansainvälinen politiikka puhuttelivat. Ollila löysi Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen koulutuksen. Ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että nyt on löytynyt oma ala.
”Selasin yliopiston sivuilta politiikan tutkimuksen kursseja ja innostuin koko ajan vain enemmän ja enemmän. Samalla minua pelotti se, että olin menettänyt ensikertalaisuuteni ja pelkäsin, etten tulisi enää pääsemään mihinkään muuhun yliopistoon.”
Ollila ei uskaltanut kertoa läheisilleen, että oli hakemassa Tampereen yliopistoon. Oman opintopolun rikkonaisuus herätti häpeän tunteita. Omiin mahdollisuuksiin pääsykokeissa oli hankalaa uskoa.
“Heittäydyin siihen pääsykoelukemiseen ihan täysillä. Se oli haastavaa aikaa, sillä annoin niille pääsykokeille ihan kaikkeni.”
Ollila lähestyi pääsykokeita sillä ajatuksella, että hän yrittää niin monta kertaa kuin tarvitsee: sisäänpääsy vaatii vain sinnikkyyttä. Jos nyt ei nappaa, niin ensi vuonna sitten.
“Ajattelin, että yksikään hakukerta ei mene hukkaan. Jokainen pääsykoekevät kerryttää tietoa, josta on myöhemmin hyötyä. Ajattelin myös, että voin oppia lisää itsestäni ja siitä, mitä teen väärin, jos en nyt pääse sisään.”
Luku-urakka palkittiin. Ovet Tampereen yliopistoon aukenivat vuonna 2021.
“On ollut ihan mieletöntä huomata, miten paljon omista opinnoistaan voi nauttia. Sitä on ihana verrata kokemukseen hallintotieteiden opiskelusta. Se kuilu on niin valtava. Silloin olin onneton ja hukassa, nyt teen sitä mikä tuntuu omalta ja mistä nautin suuresti.”
Neljällä yrityksellä
Lauri Laajan koulutuspolku otti arvaamattoman käänteen, kun hän joutui vuonna 2014 ennen ylioppilaskirjoituksiaan vakavaan lasketteluonnettomuuteen.
”Olin koomassa 3,5 viikkoa. Puolen vuoden aikana sairaala tuli tutuksi. Aluksi oli hankalaa, kun ei tiedetty mihin tulevaisuudessa enää pystyisin.”
Diagnoosi oli vakava aivovamma.
Laaja opetteli lukemaan ja kirjoittamaan uudestaan. Aluksi keskittyminen oli hankalaa, mutta pienin askelin arjen asiat palautuivat elämään. Lopulta lukioonkin saattoi varovasti palata.
”Kun pysyin 45 minuuttia hereillä ruotsin tunnilla, niin ajattelin että tämä on voitto! Ensi kerralla olen täällä kaksi tuntia.”
Laaja opiskeli kuntoutuksen ohessa Eiran aikuislukiossa kaksi vuotta. Jokainen läpi mennyt kurssi lisäsi motivaatiota.
”Ajattelin, että lääkis on niille fiksuille tyypeille, jotka ovat hyviä koulussa – minä taas olen jalkapalloilija, joka ei osaa keskittyä mihinkään. Lähtökohtani olivat aika huonot.”
Lauri Laaja
Neuropsykologi kielsi esimerkiksi pitkän matematiikan ja fysiikan lukemisen, koska nämä aineet vaativat eniten aivotyötä. Opinnot lääketieteellisessä eivät pyörineet tuolloin Laajan mielessä. Tavoite oli saada vain kirjoitukset maaliin pienin askelin.
”Ajattelin, että lääkis on niille fiksuille tyypeille, jotka ovat hyviä koulussa – minä taas olen jalkapalloilija, joka ei osaa keskittyä mihinkään. Lähtökohtani olivat aika huonot”, Laaja toteaa nauraen.
Kirjoitusten jälkeen ei ollut selvää, mikä olisi seuraava suunta. Laaja työskenteli kuntosalilla ja nuoriso-ohjaajana, jolloin hän ohjasi syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.
”Ihmisten auttaminen tuntui hyvältä. Mietin, missä ammatissa voisin auttaa ihmisiä löytämään heidän elämässään paremman suunnan. Sen myötä kirkastui, että minusta tulee lääkäri.”
Ensimmäinen hakuvuosi oli vuonna 2016. Silloin Laajalle valkeni, miten isosta projektista oli todellisuudessa kyse: hän ei ollut lukenut lukiossa mitään niistä aineista, joita hakuprosessissa nyt tarvittiin. Ensimmäinen vuosi meni hakuprosessiin tutustumisessa.
”Päätin, että teen joka päivä parhaani ja jonain päivänä saatan olla tarpeeksi hyvä.”
Toisena hakuvuotena Laaja sai pääsykokeissa muutaman kemian tehtävän oikein. Siitä hän näki, että prosessi meni eteenpäin. Edistys motivoi.
Kolmantena hakuvuotena kaikki osa-alueet alkoivat olla jo melko hyvin hallussa. Neljäntenä hakuvuotena pitkäjänteisyys palkittiin – lääkiksen ovet avautuivat.
Laaja herkistyy, kun keskustelemme tuosta päivästä, jolloin hän sai tietää tulleensa valituksi. Samppanja avattiin ja suoritusta juhlittiin koko perheen voimin.
Neljään hakuvuoteen mahtuu laaja kirjo tunteita. Toisinaan myös usko itseen on koetuksella. Miten vaikeiden tunteiden kanssa selviää?
”Minulla oli tietty motivaatiosoittolista, jonka kuuntelin läpi ratikassa aina kun menin lukemaan. Se oli neljä vuotta sama, kahdeksan biisin soittolista.”
Laaja korostaa, että pääsykoe ei ole koskaan ihmisen elämän ainoa asia. Elämässä on kavereita, perhettä ja vaikeitakin tapahtumia. Mutta silloin kun menee lukemaan, täytyy kaikki keskittyminen saada siihen tavalla tai toisella.
”Olin kuitenkin armollinen itselleni. Kun oli päiviä, jolloin kaikki meni pieleen, niin sitten mentiin nukkumaan ja herättiin taas seuraavaan päivään.”
Tärkeää pitkässä hakuprosessissa on päättää se, että lopulta minusta tulee lääkäri. Epäröinnille ei kannata antaa tilaa.
”Opin neurokuntoutuksesta sen, että jos ajattelee ettei pysty johonkin, niin sitten ei ainakaan pysty. Siksi on tärkeää uskoa omaan päämääränsä.”
Australiasta tutalle
”Ihmiset sanoivat koko peruskoulun ajan, että olisin hyvä arkkitehti, sillä olen taiteellinen ja hyvä matikassa. Siitä syntyi sellainen mun juttu, että musta tulee arkkitehti.”
Tästä lähtökohdasta käsin Riikka Alatalkkari tiesi tarkalleen, mitä tehdä ensimmäisen yhteishaun koittaessa vuonna 2017. Hän haki ensisijaisesti arkkitehdiksi ja laittoi viimeiseksi hakukohteeksi energiatekniikan, ikään kuin varmuuden vuoksi. Se tuntui järkevältä.
Kuitenkin jo arkkitehtuurin pääsykokeissa Alatalkkarista alkoi tuntua, ettei ala välttämättä olisikaan hänelle se oikea. Luovuuden pakottaminen paineen alla tuntui hankalalta.
”Eikä minua lopulta arkkitehtikoulutukseen valittukaan. Sen sijaan minulle tarjottiin paikkaa sieltä energiatekniikasta. Ulkopuolelta tuli painostusta, että se paikka olisi fiksua ottaa vastaan.”
Energiatekniikka ei kuitenkaan tuntunut oikealta: Alatalkkari kuvailee, että paikan vastaanottaminen olisi tuntunut liian turvalliselta valinnalta. Hän mietti, jäisikö paikan vastaanottaminen, tai vaihtoehtoisesti sen hylkääminen kaduttamaan.
“Jos tuntee, ettei paikan hylkääminen herättäisi myöhemmin katumuksen tunteita, ei koulupaikka mitä luultavimmin ole itseä varten, vaan se olisi ennemmin pelkkä järkivalinta.”
Alatalkkari ymmärsi, että hän haluaa vielä avartaa omaa maailmaa ja ymmärtää syvemmin sitä, mitä oikeasti haluaa.
”Energiatekniikan paikan hylkäämisestä tuli sellainen eksistentiaalinen kriisi, että mitä minä nyt oikein teen. Lähdin sitten Australiaan.”
Alatalkkari työskenteli Australiassa ihmisläheisessä työssä, josta hän piti kovasti. Päivät Australiassa olivat rentoja. Omille ajatuksilleen sai vihdoin tilaa.
“Koin siellä ensimmäistä kertaa, että minähän voin tehdä mitä tahansa. Maailma tuntui tosi avoimelta.”
Australiassa kirkastui, että jokin diplomi-insinööriala on oikea suunta.
Suomeen palattuaan Alatalkkari kävi pääsykokeissa, mutta valmistautuminen pääsykokeisiin jäi tuolloin hänen mukaansa liian vähäiseksi, eikä paikka diplomi-insinöörialoille vielä auennut.
Asiakaspalvelu- ja toimistotyöt jatkuivat, mikä osaltaan vahvisti tunnetta siitä, että on pakko päästä opiskelemaan.
”Hain tekniikan alan lyhyelle avoimelle väylälle. Sain tuttuni kautta kuulla, että tällainen reitti on ylipäätään olemassa yliopistoon. Meille ei puhuttu siitä lukiossa mitään”, Alatalkkari kertoo.
Tekniikan alan lyhyellä väylällä opiskelija suorittaa 20 opintopistettä, jonka jälkeen opiskelemaan voi päästä, mikäli väyläopintojen keskiarvo ylittää opiskelijan hakukohteen vaaditun keskiarvorajan.
Alatalkkari suoritti vaadittavat opinnot ilmeisen hyvällä keskiarvolla ja pääsi opiskelemaan tuotantotaloutta Tampereelle vuonna 2020.
Opintojen ohessa tärkeintä antia avoimelta väylältä olivat ihmiset.
“Sain kavereita, jotka jäivät elämään. Oli kiva, että tunsi jo entuudestaan ihmisiä eri ainejärjestöistä, kun pääsi yliopistoon.”
”Nyt uskallan sanoa omia mielipiteitä, uskallan olla erilainen, enkä koe, että on pakko olla kuten muut.”
Riikka Alatalkkari
Jälkikäteen ajateltuna Alatalkkari kokee aikajakson lukion ja yliopiston välissä kasvun aikana, jolloin hän poistui mukavuusalueeltaan ja oppi hahmottamaan sitä, mitä todella haluaa.
“Nyt ajattelen, että en olisi kyllä heti lukion jälkeen ollut valmis yliopistoon. Luonne kasvoi tosi paljon niiden kolmen vuoden aikana. Nyt uskallan sanoa omia mielipiteitä, uskallan olla erilainen, enkä koe, että on pakko olla kuten muut.”