Tietojohtamisen dippa käsittelikin alihankintaa – ”Olin päättänyt, ettei pääaineeni kiinnostakaan minua niin paljon”

Teksti: Suvi Tuomisto

Kuvat: Hilma Toivonen

Kamilla Kinoksen lopputyötä motivoivat ulkoinen paine ja hyvät ohjaajat.

Kuten moni diplomi-insinööriksi valmistuva, myös Kamilla Kinos teki diplomityönsä tilaustyönä. Tilaajana oli suuri it-yritys, jossa Kinos oli työskennellyt jo useamman kuukauden.

Kinoksen pääaineena oli logistiikka ja informaationhallinta, mutta diplomityö käsitteli projektinhallintaa ja hankintaa.
”Työni ei liittynyt pääaineeseeni oikeastaan mitenkään, koska olin päättänyt, ettei pääaineeni kiinnostakaan minua niin paljon.”

Lopputyössään Kinos eritteli, mitä yrityksen managereiden tulisi huomioida, kun mietitään alihankintatyön ostamista. Aluksi hän hahmotteli, miten alihankintaprosessit tällä hetkellä toimivat, ja haastatteli yrityksen managereita.
”Jännitin haastatteluja etukäteen, kun osaa piti haastatella englanniksi. Vaikka töissä käyttääkin paljon englantia, tuollaisia tunnin mittaisia haastatteluita ei ole tullut yksin tehtyä.”

Kinoksen mukaan tärkeintä alihankintaprosessissa on muistaa, että alihankintaa tehdään vain tarpeeseen. Joskus tarvittava osaaminen voi löytyä yrityksen sisältä. Osaamisen hallinnan avuksi Kinos loi kehyksen, joka sisälsi kehitysehdotuksia yritykselle.
”Koko dipan tylsin osuus oli teorian kirjoittaminen. Sitten kun pääsi itse luomaan omia analyyseja,
oli tosi kivaa.”

Kinos kirjoitti enimmäkseen yksiössään. Aamuisin hän kävi kävelyillä, jotta työt olisi helpompi aloittaa. Itsensä motivointi oli kuitenkin välillä vaikeaa.
”Yhdessä vaiheessa levähti mielenkiinto siihen
hommaan ihan kokonaan. Kun dippa alkaa ärsyttää, kaikki muut työt alkavat tuntua paljon kiinnostavammilta.”
Pienen tauon jälkeen tahdonlujuus kuitenkin palasi. Kinos kiittää hyviä ohjaajiaan, jotka tukivat ja ymmärsivät häntä. Edessä häämöttävä valmistuminen ja sen myötä parempi palkka auttoivat jaksamaan. Myös ulkoinen paine auttoi.


”Dippaa tehdessä tietää, että tätä tullaan käyttämään hyödyksi. Kun dipan tekee firmalle, joka maksaa sen tekemisestä, motivoi se tekemään työn mahdollisimman hyvin. Olisi noloa esitellä surkeaa lopputulosta yrityksen johdon edessä.”

DIPPA

OTSIKKO: Alihankintatyön hankintaprosessin standardisointi tieto- ja projekti-intensiivisissä organisaatioissa.
MITTA: 96 sivua.
ALA: Tietojohtamisen DI-ohjelma.
KAUANKO KESTI: 9–10 kuukautta.
JÄIKÖ TRAUMOJA? ”Ei jäänyt. Meidän alalla on paljon kirjoittamista, joten olin tottunut tähän.”