Lopputyön sankarit: Gradua maksimissaan neljä tuntia päivässä ja ohikulkumatkalta bongattu dippa-aihe

”Gradun tekeminen on vain tavallista tiedettä”

Erika Mäkelä: “Graduni aihe on pääkirjoitukset suomalaisessa journalismissa. Tutkin, millainen niiden nykytila ja mahdollinen tulevaisuus on. Pääkirjoituksia on ollut suomalaisissa lehdissä 170 vuotta, mutta ne eivät juurikaan ole uudistuneet, vaikka lehdet ovat kaikilla muilla tavoin muuttuneet. Aihe syntyi, kun yritin kandissa etsiä tietoa pääkirjoituksista ja totesin, että sitä on tosi vähän. Ihmettelin, miten niin merkittävää alustaa on tutkittu niin vähän.  

Minua motivoi se, että opiskeluoikeus kestää seitsemän vuotta, ja pyrin siihen, ettei minun tarvitsisi hakea lisäaikaa. Taktiikkani keskittymiskykyni ylläpitämiseen oli se, että tein gradua aina maksimissaan neljä tuntia päivässä. Kun ei yhtenäkään päivänä kyllästy työn tekemiseen lopullisesti, on helpompi taas jatkaa seuraavana päivänä.  

Tein graduani lähinnä kirjastossa. Kannattaa eristää työskentely johonkin paikkaan, niin kouluttaa itsensä keskittymään työhön ainoastaan siellä. Opin itsestäni sen, että itse asiassa tykkään tieteellisestä kirjoittamisesta, vaikka se onkin vaikeaa. Yleensä tykkään aika vaivattomista asioista, mutta opin sen, että pystyn myös pitkäjänteiseen työskentelyyn. Loppujen lopuksi gradun tekeminen ei ole mitään rakettitiedettä, se on vain tavallista tiedettä. 

Empiirisen osuuden toteuttaminen sujui hyvin, koska toimittajana haastatteleminen on helppoa. Vaikeaa oli tiedonhaku kirjallisuuskatsausta varten. Jos jotain tekisin toisin, niin olisin järjestelmällisempi ja ehkä yrittäisin saada työn kasaan vähän nopeammin. 

Vinkkinä graduaan aloitteleville opiskelijoille sanoisin, että kannattaa käyttää jotain viitteidenhallintajärjestelmää. Kannattaa myös valita tarpeeksi yksinkertainen aihe, jotta ymmärrät, mitä olet tekemässä. Ja kannattaa hakea apurahoja.” 

”Dipan teko on kuin kokopäivätyö”

Kalle Saari: “Tutkin diplomityössäni sitä, miten pysäköintialueen voi täydennysrakentaa kestävällä tavalla. Lähtökohta oli se, että ympäröivien rakennusten pysäköintipaikat piti saada pidettyä samalla tontilla. Lähdin suunnittelemaan pysäköintilaitosta, joka antoi tilaa asuinkorttelirakentamiselle.  

Aihe tuli mieleeni, sillä olin kulkenut Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevan alueen ohi monesti. Minua häiritsi se, että alue on pelkkä avoin asfaltoitu kenttä, jossa on hirveästi näkyvää tilaa autoille. Muutoin eheä asuinalue pysähtyy kuin seinään. Aiheen valintaani vaikutti myös se, että halusin konkreettisen suunnittelutyön, jossa voin ratkaista olemassa olevan ongelman.  

Suunnittelu oli helppoa ja luontevaa, vaikka se veikin aikaa. Viimeistely taas oli vaikeaa, kun suunnitteleminen täytyi lopettaa ja alkaa työstämään niitä suunnitelmia valmiiksi. Työssäni oli monta eri osaa, joten oli motivoivaa, että jos vaikka kirjoittaminen ei inspiroinut, saattoi edistää suunnitelmaa. Aina oli monta erilaista asiaa, jota pystyi tekemään työn edistämiseksi. Se tietysti motivoi myös, että aihe oli kiinnostava. Palautuakseni yritin vain siirtää ajatukset pois työstä ja viettää aikaa perheen kanssa.  

Opin itsestäni sen, että pystyn syventymään näinkin spesifiin aiheeseen ja tekemään laadukkaasti laajan suunnitelman. Suunnittelutöissä löytyy aina parannusehdotuksia ja asioita, joita olisi ehkä voinut tehdä paremmin. Viimeistelyyn olisin käyttänyt ehkä vielä enemmän aikaa.  

Diplomityön tekeminen on niin kuin kokopäivätyö. Siihen pitää varata tarpeeksi aikaa. Helpottaa toki, jos ei ole muuta meneillään samaan aikaan. Kannattaa tehdä hyvä suunnitelma ja etsiä aktiivisesti lähteitä eri paikoista. On hyvä muistaa olla myös armollinen itselleen.” 

DIPPA
Otsikko: Harmaasta vihreäksi: Pysäköintialueen restoratiivinen täydennysrakentaminen 
Ala: Arkkitehtuuri 
Mitta: 51 sivua 
Kauan kesti: 8 kuukautta 
Kuinka rankkaa oli asteikoilla 1-5?: “Suurin osa ajasta ehkä 2, loppurutistus oli kyllä 5. Ehkä siis keskiarvolta 3.”