“Keskusteluun innoittaminen vaatii luennoitsijalta energiaa ja aitoa innostusta” – Kysyimme, onko opiskelijat vaikea saada puhumaan kursseilla
Keskustelemista pidetään tärkeänä osa luento-opetusta, mutta mitä jos keskustelua ei vain synny? Tampereen yliopiston luennoitsijat tunnistavat, että heillä on suuri vastuu siitä, uskaltautuvatko opiskelijat nostamaan kätensä luennolla.
Teksti: Helmi Lehtonen
Kuvat: Tatu Vornanen
Tampereen yliopiston luennoitsijat panostavat keskustelevaan opetukseen, käy ilmi Visiirin toteuttamassa kyselyssä. Professorit, opettajat ja lehtorit pitävät keskustelua tärkeänä niin pedagogisista, sosiaalisista kuin akateemisistakin syistä. Korona-ajan etäluennot ja niiden jälkipyykki tekivät keskustelusta vaikeampaa, mutta negatiivisten vaikutusten on huomattu tasaantuneen viime vuosina.
”Minulle luento on epäonnistunut, jos en saa yhtäkään kommenttia tai kysymystä.”
Visiiri lähetti kaikkien Tampereen yliopiston tiedekuntien lehtoreille ja professoreille kyselyn, jossa tiedusteltiin heidän kokemuksiaan opiskelijoiden keskusteluttamisesta luennoilla. Kysely keräsi vuorokaudessa yhteensä 56 vastausta, ja vastaajia oli jokaisesta tiedekunnasta. Aihe siis herättää henkilökunnassa ajatuksia.
Julkisessa keskustelussa on viime aikoina noussut esiin suomalaisten yliopistojen luento-opetuksen laatu. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa (28.8.2026) on esitetty kritiikkiä siitä, että luennot ovat vain luennoitsijan monologeja, eivätkä opiskelijat saa luentotilaisuuksista tarpeeksi lisäarvoa oppimiseensa. Yhdeksi suureksi ongelmakohdaksi on nostettu keskustelun vähäisyys opetuksessa.
Haastattelimme kolmea Tampereen yliopiston luennoitsijaa siitä, miten keskustelut kursseilla heidän mielestään sujuvat.
Lisäarvoa luennolle
Tietojohtamisen yliopistonlehtori Ilona Ilvonen on pyrkinyt tuomaan keskustelut opetuksessaan etualalle. Hän on muuttanut opettamansa massaluennon järjestyksen niin, että perinteisempi “monologiluento” katsotaan tallenteelta ennen tapaamista, ja tapaamisessa keskitytään syventäviin keskusteluihin viikon aiheista.
Ilvonen on huomannut, että nykyään lähiopetuksessa täytyy pystyä tarjoamaan opiskelijoille jotain, mikä kannustaa tulemaan luennoille. Tietojohtamisen opintosuunnan kursseilla kokeiltiin luentotallenteita jo ennen koronaa. Jo tuolloin huomattiin, että kun tallenne on saatavilla, harvemmat opiskelijat jaksavat tulla paikan päälle.
“Keskustelu tuo lisäarvoa sille, miksi meidän kannattaa olla samaan aikaan siellä luentosalissa”, Ilvonen sanoo.
Keskusteleminen opetuksessa on Ilvoselle pedagoginen ratkaisu, mutta sillä on myös tärkeä merkitys akateemisessa mielessä. Eräs Visiirin kyselyyn vastannut psykologian yliopistonlehtori kertoo kandi- ja graduseminaarien vähäisen keskustelun huolestuttavan häntä.
“Se on mielestäni suorastaan pelottava ajatus, jos onkin niin, ettei kyse ole jännittämisestä tai ilmaisusta, vaan siitä ettei opiskelija itse hallitse oman työnsä käsitteitä”, vastaaja kirjoittaa.
Moni kyselyyn vastanneista painotti myös luennoitsijan itsensä valmiuksia fasilitoida keskustelua: luennoitsijan täytyy osata sietää epämukavia hiljaisuuksia. Opiskelijat tarvitsevat aikaa ajatustensa muotoiluun, eikä kysymyksiä välttämättä synny heti.
Ilona Ilvonen kertoo tuskailleensa aikoinaan hiljaisuuksien kanssa.
“Uran alkuvaiheessa se parikymmentä sekuntia tuntui nälkävuosien pituiselta. Vaatii rohkeutta sietää se hiljaisuus.”
Opettajan omalla motivaatiolla on tärkeä merkitys keskusteluun innoittamisessa. Ilvosen mukaan opetustaktiikat ja aktivointikikat eivät riitä.
“Keskusteluun innoittaminen vaatii luennoitsijalta energiaa ja aitoa innostusta. Siihen pitää oikeasti käyttää aikaa”, Ilvonen summaa.
Työkaluista apua
Kansanterveystieteen professori Pilvikki Absetz kertoo, että hän nauttii siitä, kun pääsee kuulemaan opiskelijoiden mielipiteitä. Absetz opettaa useita massaluentoja. Hän käyttää monenlaisia aktivointikeinoja, kuten virtuaalista valkotaulua. Sinne kerätään niin parikeskustelujen antia kuin odotuksia kurssista. Luennon lopussa vastauksista keskustellaan yhdessä.
“Kun käytössä on erilaisia keinoja, varmistetaan se, että saadaan kaikkien ääni kuuluviin, vaikka opiskelija ei haluaisikaan kommentoida luennon asioita ääneen”, Absetz sanoo.
Myös monet Visiirin kyselyyn vastanneista luottavat virtuaalisen valkotaulun tapaisiin työkaluihin koko ryhmän aktivoimisessa. Vastaajat ovat melko yksimielisiä siitä, että luennoitsijoilla itsellään on suuri vastuu keskustelun onnistumisesta. Monet painottivat vastauksissaan sitä, kuinka tärkeää on tarjota monenlaisia tapoja osallistua.
Absetz arvioi, että kun koronan jälkeen siirryttiin etäopetuksesta takaisin luentosaleihin, opiskelijat lämpenivät hitaammin keskustelemaan ja keskusteluihin täytyi varata enemmän aikaa. Nyt tilanne on hiljalleen kääntynyt muistuttamaan pandemiaa edeltänyttä aikaa.
“Tänä syksynä olemme kollegoiden kanssa huomanneet, että opiskelijat ovat todella kivasti mukana taas”, Absetz kehuu.
Opiskelijoiden passiivisuus puhututti Visiirin kyselyn vastauksissa jonkin verran. Suurimmalla osalla luennoitsijoista on positiivisia kokemuksia opiskelijoiden keskusteluttamisesta, mutta negatiiviset kokemukset jäävät mieleen. Eräs vastaajista kertoi juuri pitäneensä luentosarjan ensimmäisen luennon:
“Kukaan ei kysynyt mitään. Että sellainen keskustelu”, vastaaja kirjoittaa.
Kansanterveystieteen ja lääketieteen kursseilla keskusteluun osallistaminen ei tunnu Absetzista hankalalta. Hän korostaa, että opettajan täytyy olla hereillä ja huomata, milloin opiskelijat väsähtävät.
“Sitten pitää tehdä jotain yllättävää, että saa porukan taas hereille. Vaikkapa että noustaan kaikki seisomaan ja tehdään pikku taukojumppa.”
Lämmintä ilmapiiriä
Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkimuksen professori Tuomas Harviainen korostaa sitä, että luennoitsijalla pitää olla aito halu kuulla opiskelijoita. Kommentit ja kysymykset antavat lisäarvoa niin luennoitsijalle kuin kanssaopiskelijoillekin.
”Minulle luento on epäonnistunut, jos en saa yhtäkään kommenttia tai kysymystä.”
Harviainen luottaa opetuksessaan lämpimän ilmapiirin rakentamiseen. Hän yrittää tehdä itsestään ja kurssista helposti lähestyttäviä aina kurssin Moodle-alustaa myöten. Silti jokainen luento on uusi kokonaisuus, jolle on uudestaan rakennettava kannustava ja keskusteleva ilmapiiri.
Välillä Harviainen aloittaa luennon esimerkillä, josta etsitään parannuskohteita yhdessä koko porukan kesken.
“Jos heti luennon alussa saa pari kommenttia, niin voi melkein luottaa siihen, että muutkin uskaltautuvat pian puhumaan.”
Alakohtaiset erot keskusteluissa tulevat selvästi esiin Visiirin kyselyn vastauksissa. Kaikkien alojen sisältöihin keskustelut eivät yksinkertaisesti istu kovin hyvin, kuten eräs matematiikan yliopisto-opettaja kuvailee:
“Matematiikka, jossa pääosin on olemassa se yksi oikea vastaus, ei juurikaan herätä opiskelijoissa keskusteluhaluja, mutta yritän sitten itse heittää opiskelijoille ajatuksia herättäviä kysymyksiä ja vastaan niihin itse, jos kukaan ei lähde siihen mukaan”, vastaaja kirjoittaa.
Tuomas Harviaisen mukaan informaatiotutkimuksen kaltaisen alan aihepiireissä keskustelua syntyy herkästi ja sen merkitys oppimisessa on hyvin suuri. Se, että opiskelijat saavat yhdistää omia kokemuksiaan juuri oppimiinsa asioihin on tärkeä tapa syventää ymmärrystä.
Harviainen rakentaa luentonsa sen varaan, että keskustelua syntyy.
“Minua myös aidosti kiinnostaa kuulla, mitä sanottavaa opiskelijoilla on”, hän kiteyttää.
Gallup: Pidätkö luennoilla keskustelemisesta?
Kysymykset:
1. Tykkäätkö siitä, kun luennoilla keskustellaan?
2. Ovatko oman alasi luennot usein keskustelevia?
3. Puhutko itse luennoilla? Miksi/miksi et?
Riina Vähäsöyrinki, kirjallisuustiede, 1. vuosi
1. Ehdottomasti. Jos joku luennoitsijan kertomassa on jäänyt epäselväksi, niin keskusteltaessa joku yleensä aina nostaa sen esiin.
2. Pyrkivät kaikki olemaan.
3. En. On tosi korkea kynnys kysyä, kun luennoitsijat käyttävät tieteellistä termistöä, ja itsestä tuntuu siinä ihan maallikolta.
Fiona Närhi, yhteiskuntatutkimus, 1. vuosi
1. Tykkään, keskustelu auttaa ymmärtämään luennon aiheita.
2. Melkein joka luennolla on keskusteluhetkiä ja lopussa aikaa kysymyksille. Kysymyksiä tulee yleensä paljon.
3. En itse kysy, olen niin hidas prosessoimaan. Mutta kuuntelen tarkasti muiden kysymykset ja vastaukset niihin.
Totte Salonen, tuotantotalous, 1. vuosi
1. Joo, muiden opiskelijoiden näkökulmien kuuleminen syventää oppimista ja avaa uusia puolia luennon aiheesta.
2. Meillä on melkein joka luennolla ryhmäkeskusteluja tai -tehtäviä, paitsi jos on jotain tosi teoriapainotteista.
3. Pienryhmässä puhun kyllä. Koko ryhmän edessä kysyttyihin kysymyksiin en kyllä usein vastaa.