Diplomityössä mitattiin ylioppilaskunnan hiilijalanjälki

Teksti: Kristiina Baltzar

Kuvat: Heini Luotola

Opiskelija-aktiivi Petra Oksa yhdisti päättötyössään opinnot ja omat kiinnostuksen kohteensa, ja teki ympäristötekniikan diplomityönsä Tampereen ylioppilaskunnan hiilipäästöistä. Ylioppilaskunta Trey pyrkii toiminnassaan hiilineutraaliksi vuoteen 2025 mennessä. Idea diplomityöhön lähti keskusteluista oman edustajistoryhmän kanssa.

”Vähän vitsillä laitoin silloiselle Treyn pääsihteerille Venla Monterille viestiä, että pitäisikö minun tulla teille tekemään vähän jotain asian eteen, ja hän sitten innostuikin aiheesta.”

Tampereen ylioppilaskunnan hiilijalanjälki oli vuonna 2019 noin 37 300 kilogrammaa, ja vuonna 2020 noin 34 800 kiloa. Kokonaisuutena ylioppilaskunnan toiminta on melko vähähiilistä, sillä yhden suomalaisen vuodessa aiheuttamat hiilipäästöt ovat keskimäärin noin 10 000 kiloa. Tämän laskelman ulkopuolelle jää esimerkiksi ylioppilaskunnan sijoitustoiminta sekä Treyn kokonaan omistama Juvenes-yhtiö, jolla on omat ilmasto- ja ympäristötavoitteet.

”Mielenkiintoisinta aiheessa oli se, että Trey on voittoa tavoittelematon organisaatio ja yleishyödyllinen toimija, joka tekee paljon edunvalvontaa ja toisaalta järjestää paljon tapahtumia. Tällaisia laskelmia ei ylioppilasliikeskenessä ole aiemmin hirveästi tehty”, kertoo Oksa.

Työn mukaan merkittävimmiksi päästökategorioiksi nousivat jäsenpalvelut, eli pakettiautojen vuokraustoiminta, painotuotteet ja erinäiset tapahtumat. Suurimman osan tapahtumien päästöistä tuotti alkoholi- ja kahvitarjoilu.

”Kyse ei ole siitä, että Treyssä juotaisiin liikaa, vaan siitä, että alkoholin tuotanto on päästöintensiivinen prosessi.”

Alkoholitarjoilun lopettaminen tuskin vähentäisi päästöjä, kertoo Oksa. Tarjoilusta luopuminen kun johtaisi todennäköisimmin siihen, että ihmiset toisivat paikalle omat viinaksensa.

”Tosiasiallinen vaikutushan olisi silloin nolla, vaikka ylioppilaskunnan laskelmissa päästöt näyttäisivätkin paremmilta.”

Vaikka korona teki Oksan työskentelystä melko yksinäistä puurtamista, löytyi onneksi Treyn hallitukselta ja toimiston työntekijöiltä ideoita esimerkiksi vähennystoimenpiteiden tunnistamiseen. Oksan mukaan ryhmässä työskentely kannattaa, sillä pelkällä omien ideoiden pyörittämisellä päässä ei pääse yhtä pitkälle.

”Jollain toisella voi olla todella erilaisia ideoita ja näkökulmia ja hän voi keksiä jotain, mitä itse on ehkä ohittanut. Sillä saa kattavamman lopputuloksen.”

DIPPA

OTSIKKO: ”Kohti hiilineutraalia ylioppilaskuntaa. Asiantuntijaorganisaation hiilijalanjäljen laskenta.”

MITTA: 46 sivua.

ALA: Ympäristötekniikka.

KAUAN KESTI? Kaiken kaikkiaan yhdeksän kuukautta.

JÄIKÖ TRAUMOJA? ”Ei. Kieltämättä tehokkaasti olen pyyhkinyt muististani.”