Gradu lähti lapasesta – ”Aivan liian pitkä projekti, jos professorikunnalta kysytään”

Teksti: Eero Jauhiainen

Kuvat: Onni Kalin

Niko Jokihaaran pro gradu -tutkielmasta muodostui vuosikausia kestänyt urakka, kun Euroopan talouskriisin ratkomista eduskunnassa käsittelevä lopputyö paisui 365-sivuiseksi järkäleeksi.

Lopputyön pituus karkasi käsistä, koska eurokriisi oli jatkuvasti kehittyvä ilmiö. Se loi Jokihaaralle houkutuksen ottaa lisää uutta aineistoa, mikä johti tutkielman suurimpaan ongelmaan.

”Päädyin oman aihepiirini kanssa niin ulapalle, ettei rantaan palaaminen ollut enää kovin helppoa.”

Gradun pohjana toimivat eduskunnan aineistot, jotka koostuivat vuosien 2011–2015 aikaisista kahdeksasta eduskuntapuolueesta.

”Jälkiviisaana voisin sanoa, että enää en ottaisi mukaan kaikkia puolueita, vaan pelkästään pääpuolueet.”

Aineiston keräämisen Jokihaara aloitti jo vuonna 2012, mutta työelämän kiireiden takia kirjoittamiselle ei tahtonut löytyä aikaa. Hän palasi tutkielmansa pariin viime vuonna ja sai viimeisteltyä urakan keväällä.

Viimeistelyvaiheessa Jokihaara käytti kirjoittamiseen kymmenestä viiteentoista tuntia viikossa. Väliin tosin mahtui kausia, jolloin kirjoitustunteja kertyi viikossa vain pari, mikä oli hänen mukaansa yhtä tyhjän kanssa.

Tutkielman alusta loppuun saattamiseen upposi liki kahdeksan vuotta.

”Aivan liian pitkä projekti, jos professorikunnalta kysytään.”

Työn valmistumisesta Jokihaara antaa kiitosta kannustavalle graduohjaajalleen ja sille, että tutkielman aihe oli aidosti kiinnostava.

”Jos olisin lähtenyt tekemään aiheesta, joka ei kiinnosta, olisi yliopiston nimi ehtinyt muuttua vielä pari kertaa ennen kuin se työ olisi tullut valmiiksi.”

GRADU

OTSIKKO: Markkinaepävakauden pelkoa ja rahan lapioimisen inhoa Euroopan talouskriisiä ratkottaessa: Eduskunta eurokriisin näyttämönä –diskurssianalyysi puolueiden kriisistä esittämistä selitys -ja ratkaisumalleista sekä näiden pysyvyydestä ja muutoksesta välikysymyskeskusteluissa vuosina 2011–2015
MITAT: 365 sivua
KAUAN KESTI? 7-8 vuotta. Parin vuoden tauolla.
JÄIKÖ TRAUMOJA? Ei jäänyt traumoja, mutta kyllä se koville otti.

Lue täältä, miten lainahyvitysten motivoima dippa valmistuu poikkeusoloissa.