Huomenna taas: Mielenilmaus Sorsapuistossa kello 8.45 vastustaa tilaleikkauksia

Tampereen ylioppilaskunta Trey vaatii tilavähennysten palauttamista käsittelyyn. Vähennyksistä on tarkoitus päättää perjantaina yliopiston hallituksen kokouksessa.

Teksti: Toimitus

Sakset roikkuivat Linnan valtauksessa viikko sitten. Kuva: Aapo Laakso / Visiiri

Opiskelijat järjestävät jälleen mielenilmauksen, jolla vastustetaan yliopiston tilapolitiikkaa ja vaaditaan työn alla olevien leikkausten palauttamista valmisteluun. Mielenilmaus järjestetään Sorsapuistossa Tampere-talon vieressä perjantaina 12.11. kello 8.45–9.15.

Yliopiston hallituksen kokouksen on tarkoitus alkaa Tampere-talossa mielenilmauksen päättymisen kellonlyömällä. Kokouksessa päätetään yliopiston tiloja koskevan toimenpideohjelman toteutuksesta. Ylioppilaskunta vaatii, että toimenpideohjelma palautetaan valmisteluvaiheeseen ja valmistellaan uudelleen siten, että yliopistoyhteisö pääsee siihen aidosti vaikuttamaan.

Ylioppilaskunnan maanantaina julkaiseman kannanoton mukaan yliopisto tekee yhteisöä laajasti koskevia päätöksiä luottamusta romuttavalla tavalla ja yliopiston saavutukset jäävät jatkuvien päätöksenteosta johtuvien kohujen varjoon.

Treyn tapahtumasivu: Mielenilmaus Tampereen yliopiston tilapolitiikasta

Treyn 9.11. julkaistu kannanotto