Pääkirjoitus: Hyvä ystävä, olemme alussa

Teksti: Aapo Laakso

Kirjoittaja on Visiiri-lehden päätoimittaja.

Pääkirjoitus Visiiri 1/2020

Edessäsi on Tampereen uusi ylioppilaslehti Visiiri. Tämä on sen ensimmäinen numero. Lehden synty on ollut mittava prosessi, joka alkoi yhdistyneiden yliopistojen ylioppilaskunnan mielipiteestä, että riippumaton journalismi on asia, jota opiskelijat tarvitsevat. Olen tästä päätöksestä luonnollisesti hyvilläni.

Visiiri ei ole TREYn tiedotusjulkaisu, ja siten lehdellä on vapaus ja velvollisuus tarkastella kriittisesti paitsi yliopiston, myös ylioppilaskunnan toimintaa. Elämäämme aikaa leimaa informaation valtava määrä, pirstaleisuus ja kiihtyvän tahdin luoma tunne, että mistään ei saa enää kokonaiskuvaa. Visiirin pyrkimys on luoda järjestystä edes yhteen pieneen kolkkaan nimeltä yliopisto.

Käytännön työ tämän lehden eteen alkoi maaliskuussa. Ehdin olla töissä kaksi viikkoa, kun koronapandemia pakotti suoraan etätöihin, josta palaamaan pääsin vasta elokuun alussa. Siinä välissä lehdelle oli perustettu toimitusneuvosto, luotu talousarvio, keksitty nimi, hoidettu painopaikka ja verkkosivut, omat toimitustilat sekä työkoneet ja rekrytoitu onnistuneesti kaksi taitavaa työntekijää.

Unohtamatta tietenkään lehden sisältöjen ja ilmeen suunnittelua sekä avustajakatraan kokoamista. Mitään näistä ei olisi tehty ilman loputtomien muiden ihmisten apua niin ylioppilaskunnassa kuin muualla.

Olen suoraan sanottuna hämmästynyt siitä, kuinka paljon ja kuinka yllättäviltä tahoilta kiinnostusta ja kannustusta lehti on saanut. Se luo myös intoa ja jännitystä uuden luomiseen. Kuinka tehdä julkaisu, joka palvelee ja viihdyttää mahdollisimman monia, mutta ei ole kädenlämpöinen keskitien läsy? Mitä meidän pääasiallinen yleisömme, tamperelaiset opiskelijat, haluavat lukea ja mistä heidän pitäisi olla perillä?

Nämä eivät tietenkään ole asioita, joihin olisin jo löytänyt vastauksen. Lehti ei ole valmis. Tämä on alkupiste ja tästä lähdetään kehittymään. Siinä tarvitsen lukijoiden apua: Palautetta, haastamista sekä poskettoman tyhmiä ja äärettömän nerokkaita juttuideoita otetaan avoimin mielin vastaan. Lehteä saa myös tulla tekemään opinalaan katsomatta. Heitetään muutamat hyvät läpät matkalla.

Tervetuloa!