Treyn uusi pääsihteeri lupaa vakautta

Ylioppilaskunnan pääsihteeri vaihtui taas, kun joulukuun alusta tehtävään astui Adam Zeidan. Hän on tähän mennessä nautiskellut läpi lähes kaiken, mitä Treyllä on tarjota.

Teksti: Aapo Laakso

Kuvat: Arttu Timonen

Treyn pääsihteeri Adam Zeidan Tampereen yliopiston keskustakampuksella.

Jos otetaan heti alkuun tyhjät pois, niin mitä kuuluu sinne teille?

No meillehän kuuluu oikein hyvää. Jos pientä syysflunssaa ei oteta lukuun, niin tuntuu, että olen fyysisesti ja henkisesti elämäni voimissa. Kaikki tuntuu uudelta ja innostavalta, vaikka onkin pimeä marraskuu. Eli aika inspiroivaa kuuluu!

Onko bändin kanssa pikkujoulukeikat buukattuna?

No sellainen kierrepallo sieltä sitten… Nyt on itse asiassa syksyn keikat yhtä vaille soitettuna. Joulukuun alussa on yksi hääkeikka sovittuna ja sitten on vähän hiljaisempaa. Sattui ihan hyvin, että on nyt vähän rauhallisempi vuodenvaihde.

[Zeidan soittaa rumpuja Mitä kuuluu sinne teille -nimisessä bileyhtyeessä, joka on nimetty ’hei mummo rumpuversio REUPLOAD’-videomeemin, ei Suvi Teräsniskan kappaleen mukaan.]

Olet toiminut Treytä edeltäneen TTYY:n edustajistossa edaattorina, Treyn hallituksen järjestövastaavana, Treyn edaattorina ja edustajiston puheenjohtajana, Treyn keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana, Sähkökillan puheenjohtajana, Tampereen teekkariyhdistyksen hallituksessa, Toasin valtuuskunnassa ja samaan aikaan vielä puuhannut kaikenlaista tapahtumatouhua NMKSV:n riveissä. Unohtuiko jotain?

[Miettimisen ääniä, ölinää] Satunnaiset keikat Wappuradiossa unohtui, vaikka se nyt ei ole kovin iso luottamuspesti.

Hommasit keväällä 2021 nilkkaasi tatuoinnin ”I TREY’D”. Ilmeisesti samoihin aikoihin olit päätynyt myös oikeisiin töihin. Mitä tapahtui?

Annika Nevanpää esittelee Trey-tatuointiaan SYL:n liittokokouksessa 2022. Kuva: Aapo Laakso.

No me tota… Vuoden 2020 Treyn puheenjohtajan Annika Nevanpään kanssa päätettiin, että jollakin tavalla piti Trey-taivalta juhlistaa. Olin juuri vapautunut edustajiston pj:n pestistä ja Annika oli päässyt SYL:n puheenjohtajaksi. Hallitusvuonna 2019 meillä oli ollut vitsi, että otetaan Trey-tatutoinnit ja multa tosiaan löytyy nilkasta ”I TREY’D” ja Annikalla on sellainen kopo-kolmikanta.

Mites ne niin sanotut oikeat työt?

Olin siinä pari vuotta sähköautojen lataustolppia myyvässä firmassa ihan oman alan töissä. Ne maistuivat oikein hyvältä sen aikaa minkä maistuivat. Tein sinne kandinkin ja olin kovaa vauhtia matkalla ulos yliopistosta. Koko ajan oli kuitenkin pieni polte vielä takaisin, ja koko ajan katselin vähän järjestötöitä. jos sattuisi aukeamaan joku hyvä paikka. En ollut ehkä henkisesti vielä valmis lähtemään skenestä. Sitten viime kesänä Suomen lukiolaisten liitto etsi järjestöasiantuntijaa ja totesin, että kokeillaan, olisiko vielä innostusta painaa pyyteetöntä täällä kolmannella sektorilla.

Lukiolaisten liiton järjestöasiantuntijana tehtäviisi on kuulunut jälleen kerran tapahtumien järjestämistä.  ”Kun Vaasa jotain järjestää, niin tulee varmasti pettymään. Ei sinne ketään tuu, himassa ne vain istuu. Vaasalaiset on homeperseitä”, laulaa Vaasan tunnetuin rock-yhtye. Oliko Vaasa liian hiljainen paikka järjestämishimollesi?

Toihan taitaa olla Klamydian sitaatti, vaikka ihan hirveästi en ole kuunnellut. Vaasaan suhtaudun sellaisella onnellisella nostalgialla. Siellä on tosi kiva käydä, mutta menee junia toiseenkin suuntaan.

Olet tunnettu jalkapallomiehenä. Mitä mieltä Vaasan Sportin otteista jääkiekon SM-liigassa?

Ostin VPS:n [jalkapalloa] kausikortin justiin, mutta Sportin kausikorttia en ole ikinä ostanut. Lätkääkin tulee seurattua, mutta en ole ehtinyt seuraan kiintyä, kun osoite on vaihtunut Tampereen suuntaan. Täällä tulee katseltua aika paljon sitten tamperelaisia jengejä.

Olet jo Treyn kolmas uusi pääsihteeri tänä vuonna. Miksi hait vasta nyt?

Minähän hain itse asiassa edelliselläkin rundilla, mutta ehkä olin silloin vielä vähän raakile. Tässä käytiin sitten kasvamassa vuosi korkoa ja nyt oltiin tarpeeksi hyviä.

Kauanko aiot pysyä tehtävässä?

Toivottavasti ainakin pidempään kuin edelliset kaksi. Tarkoitus olisi tuoda omalta osalta taloon myös vakautta ja tulevaisuuteen katsovaa ilmapiiriä, että olisi ainakin yksi palanen, joka ei olisi heti liikahtamassa. Sellainen on oma henkinen tila tällä hetkellä.

Edellinen pääsihteeri on jo ehtinyt pois alta, niin millainen perehdytys on luvassa?

Ihan kattava perehdytys. Tässä tulee vielä työn puolesta käytyä muutama viikko Helsingissä, niin pääsen tapaamaan edeltäjääni Roope Tukiaa siellä ihan livenä. Myös Treyn ensimmäinen pääsihteeri Venla Monter on luvannut jeesailla jossain jutuissa. On edelleen joitain juttuja, joissa ainoastaan Venla on tähän mennessä toiminut pääsihteerinä.

Tässä voi väliin lähettää vapaamuotoisesti terveisiä esimerkiksi sidosryhmille.

Terkkuja SYL:iin, tiedän että heillä on tässä haastatteluhetkellä tulossa liittokokous huomenna. Olen ollut henkisesti läsnä. Ja terkkuja äidille.

Edellisen kerran haastattelin sinua kaksi vuotta sitten, kun Treyn vaalit oli käyty ja putosit edustajistosta istuvana puheenjohtajana. Kysymykseen jatkosuunnitelmista totesit, että ”On tässä vielä pienempiä jäähdyttelypestejä luvassa. Kyllä me varmasti jotakin hauskaa keksitään.” Tämäkö nyt on sitä ”jotakin hauskaa”?

Tämä on juurikin sitä jotakin hauskaa. Tuossa haastattelussa muistaakseni puhuttiin luottamuspesteistä, ja tässä on sellainen vissi ero, että nyt saan palkkaakin. Mielellään tulen tällaista hommaa tekemään, mutta täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että ainejärjestöpestit ja muut on omalta osalta jo katseltu. Tässä kohtaa saakin olla sitten tällaisia pestejä, jotka on kaikki tai ei mitään.

Edustajistovaalien äänestysprosentti oli tuolloin 29,94 ja Trey jäi 40 prosentin tavoitteesta 10,06 prosenttia. Tänä vuonna äänestysprosentti oli vain 26,57, eikä mitään ennalta ääneen sanottua tavoitetta edes ollut. Oletko huolestunut yleisestä kiinnostuksen määrästä?

Kyllähän minä ole. Tuonne 40 prosenttiin ei nopeasti missään kivuta varmaan missään yo-kunnassa. Se vaatisi sen, että oltaisiin niin sanotusti esillä, eikä välttämättä positiivisessa valossa, vaan olisi joku epäkohta, joka vetäisi ihmiset äänestämään. Toisaalta tuo paljon alle 30 prosenttia kertoo myös siitä, että jostain syystä ei olla nyt jäsenten huulilla. Toivoisin, että seuraavien vaalien alla olisi paljon enemmän puhetta ja säpinää. Uskoisin, että prosentti on hinattavissa yli 30:een kuitenkin.

Ylioppilaskunnan vuosi on ollut täynnä henkilöstönvaihdoksia ja melko nuuduttava. Aiotko järjestää hengennostatustapahtuman?

Mikä jottei. Esimerkiksi tammikuussa voisi olla kunnon taloontulijaiset, kun silloin on monta uutta työntekijää, kuten Visiirin uusi päätoimittaja.

Mitä ohjelmaa siellä on tiedossa?

Tuletko tekemään taikatemppuja?

Voin tehdä sellaisen tempun, että synnytän tyhjästä ylioppilaslehden. Ja sitten viimeinen kysymys: Jos Trey olisi rumpukomppi, mikä se olisi?

[Pitkä, vakaa mietintä] Se alkaisi sellaisella vähän itseensä kompastuvalla heimummolla, mutta mitä pidemmälle se biitti rullaa, sitä enemmän soittajakin hoksaa, että mikä tässä on homman juoni, ja pikku hiljaa se alkaa muistuttaa jo melkein sulavaa Rosannaa.