Tutkimustyö on luova prosessi: akateemisten affektien etnografia selvittää, mitä tunteilla tieteessä tehdään

Fiktiossa elää myytti hajamielisestä professorista. Professori on niin rakastunut tieteeseen, ettei pysty keskittymään mihinkään muuhun, eikä yleensä pärjää tavallisessa arkielämässä.

Todelliseen tieteelliseen tutkimukseen tunteiden ei ajatella kuuluvan. Tiedettä ohjaavat neutraalit järkiperusteet, eikä tunteilla ole sen kanssa mitään tekemistä.

Yhteiskuntatieteiden tohtori Johanna Hokan mukaan tieteelliseen tutkimusprosessiin itse asiassa sisältyy valtava tunteiden vuoristorata. Siihen kuuluvat niin oivaltamisen ilo ja flow-kokemukset työn onnistuessa kuin masennus ja pettymys silloin, kun jokin ei suju.

”Vallalla on pitkään ollut positivistinen tiedeajattelu, jossa tiede on läpeensä rationaalista ja tunteet kuuluvat yksityisen alueelle. Kirjallisuudessa tutkimustyö itsessään kuitenkin määritellään usein viha-rakkaussuhteeksi. Se on luova prosessi.”

Hokka toimii tutkijatohtorina Akateemisten affektien etnografia -projektissa. Projektissa tutkitaan nykypäivän yliopistossa työskentelyyn liittyviä tunnekokemuksia. Samalla pyritään valottamaan sitä, millaisia arvoja ja tunnerakenteita yleensä neutraaleina pidettyihin tieteen toimintatapoihin ja tutkimusstrategioihin liittyy.

”Meitä kiinnostaa muun muassa, miten valta ja affektit kietoutuvat toisiinsa, ja miten se kanavoituu tutkimustyöhön.”

Järki ja tunteet

Affekti tarkoittaa pitkälti samaa kuin tunne tai tuntemus, mutta affektitutkimuksessa ei ole niinkään kysymys siitä, miltä kenestäkin tuntuu. Tärkeämpää on, mistä se johtuu ja millaisia seurauksia sillä on. Tunnekokemukset nimittäin muokkaavat toimintaamme ja käsitystämme maailmasta, vaikkemme sitä aina huomaa. Akateemisten affektien etnografiassa ollaankin kiinnostuneita nimenomaan siitä, mitä tunteilla tehdään.

Tunteiden läsnäolo tieteessä ei merkitse, että saavutettu tieto olisi vääristynyttä. Tiedostamattomiksi jäävät affektit saattavat kuitenkin ohjata tapoja, joilla tietoa tuotetaan. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yliopiston strategialinjausten tutkijassa herättämät positiiviset tunteet saavat hänet omaksumaan strategian arvoja ja mukautumaan niihin.

Yliopistotutkijoiden työ on usein niin sanottua prekaaria työtä, eli sen jatkuvuus on jatkuvasti epävarmaa. Myös suuri osa tutkimusrahoituksesta on projektiluontoista. Rahoituskamppailuista ja epävarmoista työsuhteista kumpuava ahdistus saattavat saada tutkijan hyväksymään yliopiston uusliberaaleja näkemyksiä – hyppäämään vapaaehtoisesti kilpailun oravanpyörään, jotta pysyisi alallaan merkityksellisenä.

Akateeminen vakaus

Arvojen ja näkemysten huomaamattoman muovaamisen lisäksi affektit vaikuttavat siihen, kenet koemme yhdeksi ”meistä” ja kenet osaksi ”muita”.

”Painokkaasti sanottuna affekteilla on manipulatiivista voimaa. Ne sitovat tiettyjä toimijoita ja ihmisryhmiä yhteen”, Hokka kertoo.

Yliopiston arjessa korostuvat onnistumiseen ja epäonnistumiseen perustuvat ryhmät: alan kärkeen joko kuuluu tai sitten ei.

”Yliopisto on tutkimuskirjallisuuden perusteella aika polarisoitunut tällaisiin leireihin, ikään kuin voittajiin ja häviäjiin. Toisilla on esimerkiksi vakiintuneet työsuhteet ja toisilla määräaikaisia silppupestejä. Toiset tuntevat iloa ja ylpeyttä onnistumisistaan, kun toisten kokemusta leimaavat pettymyksen, häpeän ja katkeruuden tunteet.”

Ei tunnisteta, ei tunnusteta

Akateemisten affektien etnografia keskittyy humanististen ja yhteiskuntatieteellisten alojen tutkimiseen, koska juuri ne jäävät helposti altavastaajiksi. Tiedepolitiikassa korostetaan kansainvälistä julkaisemista ja taloudellisia innovaatioita, jotka eivät ole näillä aloilla yleisiä. Positivistinen tiedeajattelu vaikuttaa edelleen.
”Tieteen affektiivisuuden tunnustaminen ja tunnistaminen on siten jossain määrin vielä sokea piste akateemisessa maailmassa.”

Millainen asema affektien tutkimisella itsellään sitten on tällä hetkellä tieteessä, kuinka hyvin se tunnustetaan? Hokan mukaan affektien tutkimus on ollut kulttuurintutkimuksessa nosteessa jo jonkin aikaa, vaikka juuri tällainen laadullinen ote ei ehkä juuri nyt ole parhaassa suosiossaan. Projektin tuloksilla hän näkee hyvin käytännöllisiä sovellusmahdollisuuksia.

”Tämän avulla voitaisiin tarkastella kriittisesti, millaisia mahdollisuuksia erilaisille tutkimustyön käytännöille yliopistojen nykyiset strategiset painotukset tarjoavat. Myös laajemmassa mittakaavassa voitaisiin keskustella tiedepolitiikan nykytrendeistä. Ei ole tarkoitus toimia pelkästään kriittisenä äänenä, vaan tavoitteena on vuoropuhelu hallinnon ja tutkijoiden välillä.”