Yhteiskunnan suihkefikaatiosta ei puhuta tarpeeksi

Miksi kaikki on nykyään suihketta? Mistä yhteiskunnan suihkefikoituminen kertoo?

Teksti: Otto Rantanen

Kuvitus: Joel Peltola

Tampereen yliopiston alumni Mikko Alatalo lauloi vuonna 1974 olevansa maalaispoika ja laittavansa suihketta kainaloon. Mikäli tunnustelen yhteiskunnan yleistä pulssia oikein, nyt hän laittaisi sitä myös onteloon, kuontaloon ja ylipäätään vartaloon. Suihkefikaatio nimittäin leviää, ja se valvottaa minua öisin. 

Miksi kaikki on nykyään suihketta? Onko suihke uusi laastari? Laastareilla on totuttu taistelemaan haavojen sidonnan lisäksi esimerkiksi nikotiiniriippuvuutta, lisääntymistä ja muistisairautta vastaan. Nyt näyttää siltä, että suihkeet alkavat ohittaa laastarit kulttuurisessa merkityksessään. Kukaan ei vain puhu siitä. 

NOPEA katsaus vessani kaappiin paljastaa suihkefikaation sumuiset kasvot: suihkeita on ihan helvetisti. 

Suljetulle silmälle suihkutettavalla nesteellä voi välttää silmätippojen laittamisen. Lisäksi löytyy korvavaikkua liuottava korvasuihke, suuhun suihkittava d-vitamiinisuihke ja iholle sumutettava aurinkorasva. 

Sitten on flunssan oireita helpottava sinkkisuihke, joka on kaikille tuttu, koska usein sitä käyttää luentosalissa viereen istahtava tuntematon tyyppi juuri kun itselle olisi tärkeää pysyä terveenä. 

Uusimpana lisäyksenä on suolavettä ponnekaasupullosta sieraimen kautta sieluun asti truuttaava laite. Sillä saa sieraimet auki ilman nenäsuihkekoukkua, joka on muuten loistava esimerkki suihkefikaation synkistä puolista. 

Erilaisia suihkeita on nettiapteekissa 325 erilaista tuotenimikettä. Lääke- ja kosmetiikkateollisuuden (hiuslakka, setting spray, kylmäsuihke, suihkurusketus jne.) lisäksi ilmiö on levinnyt muuallekin. Nykyään vuoan tai paistinpannunkin voi voidella suihkeella. 

MISTÄ yhteiskunnan suihkefikaatio sitten johtuu? Mikä on se syvävirtaus, josta tämä suihku pulppuaa? 

Kertooko se vieraantuneesta kehosuhteestamme, kun emme halua lähmätä käsiämme aurinkorasvaan? Vai myöhäiskapitalismista, jossa uusia innovaatioita ei enää synny, vaan ainoa keino tuottaa lisäarvoa osakkeenomistajille on paketoida vanhoja tuotteita uuteen muotoon? Vai laiskuudestamme ja infantilisoitumisestamme, kun emme jaksa enää imeskellä sinkkipastillia, laittaa silmätippoja, avata oliiviöljyn kierrekorkkia, ottaa aurinkoa tai niistää? 

Jotain hyvää suihkefikaatiossakin silti on. Se on nimittäin ratkaissut yhden merkittävän tasa-arvokysymyksen. 

Lääketeollisuuden innovaatioita tehtäessä miesten ehkäisy on perinteisesti sivuutettu, koska naisten kehoja on kivempi sörkkiä ja miesten antaa olla rauhassa. Suihkefikaation hyväksi puoleksi luettakoonkin se, että Axen body sprayn myötä mies voi nyt saavuttaa sataprosenttisen ehkäisyn vain suihkepullon painalluksella.