Pääkirjoitus: Kaatoja ja rännejä
Teksti: Aapo Laakso
Yli kaksi vuotta sitten elokuussa 2020 olin kirjoittamassa ihan ensimmäisen Visiirin pääkirjoitusta. Esitin tekstissä kysymyksen, osin itselleni: ”Kuinka tehdä julkaisu, joka palvelee ja viihdyttää mahdollisimman monia, mutta ei ole kädenlämpöinen läsy?”
Tämä numero on viidestoista Visiiri ja viimeinen minun päätoimittamani. Näiden lehtien aikana kysymykseen on parhaansa mukaan mietitty vastausta. Välillä on saatu rehellisiä uutisvoittoja, ja välillä Visiirin tekstien pohjalta on käyty arvokasta julkista keskustelua. Joskus on julkaistu herkkiä tai vaikeita aiheita käsitteleviä artikkeleita, ja joskus on syntynyt myös ihan löysää horinaa, kun on tavoiteltu jotakin liian abstraktia tai kunnianhimoista. Strikes and gutters, ups and downs.
Uskon, että lehti on löytänyt paikkansa täyttämässä yliopiston liepeillä ammottavaa mediatyhjiötä. Tästä on hyvä seuraavan jatkaa.
Mutta tässä numerossa on jo kiusallisen paljon tekstiä minusta itsestäni. Tätä lehteä en ole todellakaan tehnyt yksin, joten julkisina jäähyväisinä haluaisin kiittää niitä, jotka ovat mahdollistaneet nämä ensimmäiset 900 sivua Visiiriä.
Kiitos Venla, Roope, Joonas ja Oke, kiitos edustajistot 2019–2022. Kiitos Helky ja Arttu ja väliaikainen toimitusneuvosto ja myöhemmät vakituiset. Kiitos Mari mainoksista ja muusta. Kiitos kaikki Treyn toimiston työntekijät, hallituslaiset ja erityisesti ne, jotka auttoivat rekryissä. Kiitos Eero, Eli, Nikke, Hanna ja Kristiina. Kiitos nykyiset ja entiset päätoimittajakollegat ympäri Suomen: Tuija, Tuukka, Oona, ja muutkin.
Kiitos kaikki avustajat, otitte sitten vain kerran yhden valokuvan tai kirjoitatte numerosta toiseen 15 000 merkin juttuja, te teette tämän lehden.
Kiitos myös perheelle, ystäville ja läheisille, joiden avulla välillä käsittämättömältä tuntuvat työtehtävät on saanut hetkeksi mielestään. Seuraajaani neuvon ottamaan vähän rennommin.
Toiseksi viimeinen kiitos on Visiirin AD:n Pauliinan. Hyvin ollaan toisiamme jaksettu.
Ja se viimeinen kiitos kuuluu sinulle, lukija. Ei tätä muuten tehtäisi.