Analyysi: Rehtorihakijat ovat melko yhdennäköinen joukko, joka toistaa kuulemisen merkitystä

Keskiviikkona kävin läpi Instagramiin tulleita rehtorihakijoille osoitettuja kysymyksiä. Mitä opiskelijat merkitsevät sinulle? Miten olet edistänyt hyvinvointia aiemmissa työyhteisöissäsi? Kertoisitko näkemyksiäsi yliopistodemokratiasta?

Tampereen yliopiston opiskelijoita kiinnostaa käynnissä oleva rehtorihaku. Jodelissa ja opiskelijaryhmien sisäisissä viestintäkanavissa keskustelut aiheen ympärillä käyvät kohtuullisen vilkkaina. Uutta rehtoria odotetaan jopa mielenosoituksen voimin.

Keskiviikkona 25. tammikuuta Tampereen Opiskelevat Keskustalaiset ja Tampereen kokoomusopiskelijat julkaisivat kannanoton, jossa nykyisen rehtori Mari Wallsin pyydetään ”ymmärtää jättää tehtävänsä”.

Odotukset mahdollista uutta rehtoria kohtaan ovat siis korkealla, ja ehdolle asettunut nykyinen rehtori saa voimakasta kritiikkiä.

Opiskelijoiden ääni tuntuu olevan melko yhtenevä: he haluavat, että yliopistoyhteisöä kuunnellaan. Kampuskehitysstrategian mukana tulevat tilaleikkaukset huolestuttavat. Henkilöstön työhyvinvointiin halutaan parannusta. Vallan keskittyminen ja johtamistyyli nähdään ongelmallisina.

**

Rehtorihakijat suhtautuivat soittooni asiaan kuuluvalla vakavuudella – yksi vastasi jopa kesken kokouksen ”huomattuaan, kuka soittaa”. Kiireisimmätkin löysivät kalenteristaan ajankohdan keskustelullemme vielä saman vuorokauden sisään.

Haastatteluissa yllätti eniten se, etteivät monet hakijat tienneet Tampereen yliopiston kampuskehitysstrategiasta ja tilavähennyksistä paljoakaan. Ymmärrän, että Tampereen yliopiston toiminta voi olla ulkoa tulevalle hämärän peitossa, mutta rehtoriksi hakevan olisi luullut lukevan edes pintapuolisesti viime vuosien käänteistä.

Rehtorikandidaatit korostivat kuitenkin opiskelijoiden tärkeyttä. Opiskelijoita kutsuttiin tasavertaisiksi yhteisön jäseniksi. Heitä on yhteisössämme kaikkein eniten, muistutti Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnan dekaani Jyrki Vuorinen.

Poikkeuksellisen näkökulman antoi Marko Hakovirta, joka on työskennellyt yhdysvaltalaisessa yliopistossa professorina 10 vuoden ajan: hän toisi mukanaan yhdysvaltalaista yliopistokulttuuria kuuntelemisen ja osallistamisen osalta.

Mutta voiko yhdysvaltalaista ”opiskelija ensin” -mentaliteettia rantauttaa Suomeen?

Yhdysvalloissa opiskelijoita on kuultava, ei niinkään hinnalla millä hyvänsä, vaan juuri niillä järjettömillä hinnoilla, joita opiskelijat maksavat päästäkseen huippuyliopistoihin. Voi olla, että tässä suhteessa lukukausimaksut ovat yhdysvaltalaisen opiskelijan turva: maksavan asiakkaan kuulematta jättäminen olisi katastrofi.

Suomessa kuulemisen perusteet ovat toisenlaiset. Äänille etsitään tilaa, vaikka ne veisivät yliopiston johdolta resursseja eivätkä toisi ainakaan välitöntä taloudellista hyötyä yliopistolle.

Mutta onko kuuleminen vain muodollista? kysyi LUT-yliopiston professori Jari Hämäläinen. Ovatko opiskelijat aidosti mukana päätöksenteossa? Hakijat korostivat juuri opiskelijoiden haikailemaa kuuntelemisen käsitettä: näennäisen kuulemisen tilalle tarvitaan oikeaa toimintaa.

Yliopistodemokratia tuntui olevan valtaosalle hakijoista tärkeä teema – ainakin, kun toimittaja siitä heiltä suoraan kysyi. Kaksi hakijaa nostivat esille yliopistodemokratian kolmikannan mallin. Tampereen yliopiston konsistorin puheenjohtaja ja farmakologian professori Eeva Moilanen oli ainut, joka sanoi suoraan yliopistolain tarvitsevan päivitystä.

Muut hakijat eivät ilmaisseet näin suoria mielipiteitä yliopistolaista tai säätiöyliopistomallista. Sen sijaan sanoma tuntui olevan: Kortit ovat nyt mitä ovat, ja tarvitaan tekijä, joka niillä osaa pelata. Minä osaisin!

Rehtorilla ei toki ole valtakeppiä, jolla muuttaa lakia. Esimerkiksi Turun yliopiston fysiikan professori ja vararehtori Kalle-Antti Suominen ja Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen korostivat, että myös nykyisessä järjestelmässä kyetään edistämään yliopistodemokratiaa. Muutoksia johtamiseen voidaan tehdä, oli yliopistomalli tai -laki mikä hyvänsä.

Yliopistolain muutos vuonna 2009 irrotti yliopistot eduskunnan budjettivallasta itsenäisiksi organisaatioiksi. Tutkijoiden näkemykset muutoksen vaikutuksista vaihtelevat: jotkut näkevät sen lisänneen yliopistojen autonomisuutta, toiset vähentäneen sitä, ja kolmas joukko ei näe muutoksen vaikuttaneen suuntaan tai toiseen.

Kuitenkin juuri tuon lakimuutoksen takia uusi Tampereen yliopisto oli mahdollista perustaa säätiöyliopistoksi. Tämä muutos on asian pihvi, juurisyy ja alkupiste, kun katsomme nyt ympärillemme syntynyttä kuohuntaaSäätiöyliopistomallin nähdään yleisesti heikentäneen demokraattisuutta yliopistojen sisällä.

Nyt, kun laki mahdollistaa vallan keskittymisen, Tampereen yliopisto tarvitsee entistäkin kipeämmin rehtoria, joka näkee itsensä ennen kaikkea yhteisönsä etuja ajavana kuuntelijana.

**

Pyysimme haastateltavia lähettämään itsestään kuvan jutun yhteyteen. Kun katsoin kuvia vieretysten Visiirin verkkosivualustan mediakirjastossa, en voinut olla tekemättä yhtä huomiota: elämme yhä Jarien maailmassa.

Hakijoiden yhdennäköisyys on silmiinpistävä; 21 hakijasta nimen perusteella olettaen vain kaksi ovat naisia.

Se ei tietysti kerro mitään hakijoiden tasosta eikä Tampereen yliopiston tulevaisuudesta, mutta saa miettimään tiedeyhteisöämme.

Kenelle korkeimmat tehtävät ovat avoinna? Ketkä kokevat ne omakseen?

Korjaus 31.1. klo 10:58: Jutussa luki aiemmin, että lakimuutos mahdollisti Tampereen yliopiston muuttumisen säätiöyliopistoksi. Todellisuudessa uusi Tampereen yliopisto perustettiin säätiöyliopistoksi.

Lue lisää:

Yksi heistä voi olla tuleva rehtori – Visiiri soitti 17 hakijalle ja kysyi neljä kovaa kysymystä