Kerhopostia: Puhallinmusaterveisiä PAHiksilta!

Me olemme Tampereen korkeakouluyhteisön oma puhallinorkesteri PAH. Lyhenne tulee sanoista Puhallinorkesteri Akateeminen Henkäys, mutta se on sen verran pitkä litania, että yleisimmin meihin viitataan PAHina. Olemme yltäneet jo huimaan kuuden vuoden ikään ja kokeneet melkoisen kasvupyrähdyksen viime vuosina. Vakituisia soittajia orkesteriimme kuuluu tätä nykyä noin 45.

Voisi sanoa, että olemme ikuisessa uhmaiässä. Olemme jo alkuaikoinamme uhmanneet korona-ajan aiheuttamia vaikeuksia harrastustoiminnalle ja sen jälkeen uhitelleet muun muassa perinteisille mielikuville puhallinmusiikista. Jos puhallinorkesteri sanana tuo mieleesi vain marssimusiikin, olet auttamatta hakoteillä. PAHin ohjelmisto koostuu monipuolisesta sinfonisesta puhallinmusiikista. Olemme soitelleet konsertteja muun muassa elokuva- ja pelimusiikkiteemoilla, ja kantaesitämme myös ahkerasti nuorien nykysäveltäjien teoksia.
PAHia pääsee kuulemaan vähintään kaksi kertaa vuodessa, kun järjestämme omat syys- ja kevätkonserttimme. Olemme valloittaneet lavoja myös esimerkiksi vapputapahtumissa, Traconissa, ympäri maata Suomen korkeakoulujen puhallinorkesterien yhteisillä festivaaleilla ja viimeisimpänä Turussa Puhallinorkesterien SM-kisoissa. Jos olet jo soittotaitoinen ja haluat mukaan joukkoomme, onnistuu se ilmestymällä avoimiin harjoituksiimme. Tarkemmat tiedot näistä ja esimerkiksi tulevista konserteista löytyvät varmimmin meidän Instagram-sivulta @pahpuhku.
Nähdään keikoilla!
PAH
Onko sinun kerhollasi postia? Ota yhteyttä toimitukseen: toimitus@visiirilehti.fi