Pääkirjoitus: Emme ole euromääriä

Teksti: Maria Muilu

Tutustuimme uusinta lehteä tehdessämme suurimpien puolueiden eduskuntavaaliohjelmiin. Huomasimme, että moni puolue ei maininnut vaaliohjelmassaan korkeakoulujen maksuttomuudesta mitään. Joillakin oli yleviä tavoitteita saada korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrät räjähtämään ja monien mielestä aloituspaikkoja tulisi lisätä (kunhan niitä lisätään aloille, joilla on paras potentiaali kansainväliseen menestykseen ja rahan tahkoamiseen). 

Havainto korkeakoulutuksen maksuttomuuden vankan puolustamisen puutteesta on huolestuttava. Vaikka yksikään tarkastelemamme puolue ei ohjelmassaan suoraan sanonut kannattavansa lukukausimaksuja, niiden täysi mainitsematta jättäminen voi antaa hallitusneuvotteluissa tilaa venymiselle moneen suuntaan. Visiiristä 2/2023 voit lukea kattavan katsauksen lukukausimaksuväännön historiaan ja nykypäivään (s. 10). 

Etenkin vaalien alla keskustelu korkeakoulutuksesta typistyy helposti numeroiksi – euroiksi, prosenteiksi, vuosiksi. Korkeakouluissa opiskelee kuitenkin oikeita ihmisiä, joiden elämäntilanteet, mielenkiinnonkohteet ja tavoitteet eivät aina istu osaksi päättäjien taloudellisia haaveita. 

TUOREESSA lehdessä kuulemme opiskelijoita, joiden opinnot ovat erinäisistä syistä venyneet yli tavoiteajan (s. 44). Ännännen vuoden opiskelijat eivät suinkaan lorvi yliopistolla vain syömässä edullisia opiskelijalounaita ja juomassa kaljaa haalarit päällä. Esimerkiksi järjestö- ja kerhotoiminta voivat viedä paljon aikaa, ja vaikka niistä ei saa opintopisteitä, niistä kertyy tärkeitä taitoja ja suhteita senkin edestä. On myös suotavaa, että aikaa jää haalarit päällä rymyämisellekin, jos sellaisesta tykkää. 

Tuleva hallituskausi näyttää, kuinka kovia paineita korkeakouluopiskelijoiden niskaan tällä kertaa lastataan. Toivottavasti haahuilulle on tulevaisuudessakin tilaa. 

Ps. Jos haahuilu resonoi vähän liikaakin ja kevään opintopistesaldo meinaa jäädä laihaksi, älä huoli: toimittajamme testasi, montako noppaa voi takoa yhdessä viikossa (s. 38). Tulos: aika monta.

Tsemppiä kevääseen ja muistakaa äänestää.