”Uupuminen ei ole heikkoutta” – näyttelijäntyön opettaja Miiko Toiviainen näkee taideopiskelun rakenteelliset paineet
Nätyllä vierailevan Miiko Toiviaisen mukaan näyttelijäopiskelijoiden jaksamista koettelevat rakenteet, joissa vaatimukset kasvavat samaan aikaan kun resurssit kutistuvat. Siitä huolimatta Toiviainen pitää suomalaista näyttelijäntyön opetusta erittäin laadukkaana.
Teksti ja kuvat: Heidi Ahvenus
Teatteritaiteen tutkinto-ohjelman eli Nätyn toisen vuoden opiskelijat ovat puurtaneet kevään monologien parissa. Oma ääni -opintokokonaisuuteen kuuluvan monologikurssin ohjaavana opettajana on toiminut näyttelijä Miiko Toiviainen. Hänen opettajaparinaan oli Nätyn yliopistonlehtori Ella Mettänen.
”Opiskelijoiden tehtävänä oli dramatisoida itse valitsemansa teksti esitykseksi. Opettamisen lisäksi olen saanut toimia tavallaan myös heidän ohjaajanaan”, Miiko Toiviainen kertoo.
Vaikka monologien työstäminen on ollut varsin intensiivistä, on se myös antanut luvan pysähtyä yhden rajatun aiheen äärelle. Se on harvinaista ajassa, jossa opiskelijoita revitään usein moneen suuntaan samanaikaisesti.
”Tällä kurssilla opiskelijat ovat saaneet olla hyvällä tavalla itsekkäitä”, Toiviainen sanoo.
Merkityksen etsiminen vaatii tilaa, jota ei aina ole
Toiviaisen mukaan monologikurssi tuo opiskelijat kaiken teatterityön ytimessä olevan kysymyksen äärelle: mikä omassa työssä on tärkeää, ja miksi.
”Kun valinnanvarana on kaikki kotimainen kirjallisuus ja lavalla aikaa vain 10 minuuttia, ei siinä oikein ole muuta kompassia kuin se, mikä itselle on syystä tai toisesta tärkeää”, hän sanoo.
Merkitysten etsiminen vaatii kuitenkin aikaa ja henkistä kapasiteettia – resursseja, jotka eivät jakaudu opiskelijoille tasaisesti.
Toiviainen näkee nykyopiskelijoiden kantavan jo lähtökohtaisesti raskasta huolikuormaa. Tukileikkaukset aiheuttavat taloushuolia, töitä on vaikea löytää ja globaalien kriisien kuvasto on jatkuvasti läsnä.
Jos mikään tukiverkosto ei ota vastaan, tilanne voi käydä kestämättömäksi.
”Tiedän opiskelijoita, joilla ei ole varaa asua kesää omassa asunnossaan. Ihmisen on siis pakko jättäytyä kodittomaksi ja hankkia alivuokralainen.”
Kuormitus näkyy Toiviaisen mukaan näyttelijäopiskelijoiden arjessa väsymyksenä ja opiskeluun käytettävien resurssien niukkuutena. Jos opintojen ohessa on tehtävä töitä elääkseen, palautumisellekaan ei jää tilaa.
”Kotona ei välttämättä yksinkertaisesti ehdi tekemään töitä, eli läksyjä ei voi hirveästi antaa.”
Toiviainen arvioi nykyopiskelijalla menevän huomattavasti enemmän energiaa pelkkään selviämiseen kuin hänellä omina opiskeluaikoinaan.
”Nuorten uupuminen ei ole mitään tämän sukupolven heikkoutta, vaan oireilua tästä mahdottomasta tilanteesta, jossa moni juuri nyt on.”
Tiedostavuuskin on työtä
Tämän päivän näyttelijäopiskelijoita Toiviainen kuvaa perin tiedostaviksi. Opiskelijat kantavat huolta siitä, millaisia tarinoita kerrotaan ja kenellä on oikeus kertoa niitä.
”Näitä asioita onkin tärkeää punnita, jotta ei esimerkiksi toisteta haitallisia stereotypioita näyttämöllä.”
Eettinen pohdinta on kuitenkin myös henkistä työtä, joka voi kuormittaa. Liiallinen pelko toisten loukkaamisesta tai väärinymmärretyksi tulemisesta voi lamaannuttaa.
”Tärkeintä on, että pystyy perustelemaan omat valintansa. Silti taiteessa on aina riski, että joku loukkaantuu. Me emme voi suojella jokaista katsojaa vaikeilta tunteilta.”
Toiviaisen kokemuksen mukaan korkeakouluissa puhutaan vaikeista kysymyksistä myös osana opetusta. Turvallisemmassa harjoitustilassa ketään ei leimata, vaikka mokaisikin.
”Teatteri on vakavimmillaankin heittäytymistä mielikuvitusleikkiin, jossa täytyy voida säilyttää myös ilo.”
”Nuorten uupuminen ei ole mitään tämän sukupolven heikkoutta, vaan oireilua tästä mahdottomasta tilanteesta, jossa moni juuri nyt on.”
Ensin näkyvyys, sitten rooli?
Ympäröivä maailma muovaa myös näyttelijän työtä. Digitalisaatio ei ehkä suuremmin horjuta teatterin perinteistä ydintä, mutta se luo alalla työskentelevälle uudenlaisia vaatimuksia.
Roolituksissa annetaan yhä enemmän painoarvoa sille, ovatko näyttelijän kasvot yleisölle ennestään tutut. Tunnettuus saatetaan nostaa jopa erikoisosaamisen edelle.
“Joissain Broadwayn ja West Endin esityksissä tuntuu, ettei laulutaitokaan ole olennainen, jos musikaalin päärooli on nähty suositussa elokuvassa tai sarjassa. Ja kyllä täällä Suomessakin paine myydä lippuja tuntuu silloin tällöin puskevan roolivalintojen kärkeen”, Toiviainen sanoo.
Asetelma luo painetta profiloitumiseen jo opintojen aikana. Some avaa väylän itsensä markkinointiin, mutta tuottaa myös lisätyötä, josta ei makseta palkkaa tai myönnetä opintopisteitä.
Toiviaisenkin mielestä ristiriita on ilmeinen: näkyvyys auttaa, mutta sen rakentaminen kuormittaa.
”Taidolla on silti yhä väliä. Valtaosa alalla tekee edelleen päätöksensä sen pohjalta, mitä näyttelijä osaa ja miten hyvin hän rooliin soveltuu. Eivätkä monet menestyneet näyttelijät ole somessa ollenkaan.”
”Tärkeintä on, että pystyy perustelemaan omat valintansa. Silti taiteessa on aina riski, että joku loukkaantuu. Me emme voi suojella jokaista katsojaa vaikeilta tunteilta.”
Leikkaukset kurittavat taiteen korkeakoulutusta
Jos opiskelijat kärsivät leikkauksista, niin tekee myös koko taiteen korkeakoulutus. Kompromisseja, vähentämistä ja kutistamista ja ylityötunteja raatavia opettajia, Toiviainen kuvailee. Samalla vastuu pärjäämisestä siirtyy yhä enemmän yksilölle.
Kaikesta huolimatta Toiviainen pitää suomalaista näyttelijäntyön opetusta tasoltaan erittäin laadukkaana.
”Täällä on valtavasti intohimoa ja osaamista opettaa, mutta myös uteliaisuutta oppia uusilta sukupolvilta.”
Kehityskohteitakin toki löytyy: oppilaitosten välisessä yhteistyössä piilee hyödyntämätöntä potentiaalia, ja koulutuksen saavutettavuutta tulisi kehittää.
”Moninaisuus on rikkaus, joka hyödyttää ja vapauttaa kaikkia.”
Huhtikuussa Nätyn opiskelijat toivat monologinsa lavalle Tampereella ja Helsingissä. Vaikka arki kuormittaa ja resurssit ovat niukkoja, taidetta tehdään silti.
KUKA?
– Miiko Toiviainen, syntynyt 1989.
– Ohjaavana opettajana Nätyn Monologi-opintojaksolla keväällä 2026.
– Opiskellut Lahden Musiikki- ja draamainstituutissa, Teatterikorkeakoulussa ja Lontoon Mountview Academy of Theatre Artsissa.
– Palkittu Vuoden teatterinäyttelijänä 2020 monologistaan Kepeä elämäni.
– Toivoo pääsevänsä opettamaan nätyläisiä uudestaankin.